Kotimaa

Hailuodon ja Oulunsalon välisen merialueen kaavaa koskeneet valitukset nurin

Uusi Hailuodon lautta maksaisi 15 miljoonaa euroa. Käyttökuluja kertyy 5,8 miljoonaa euroa vuodessa. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Kotimaa 3.3.2017 13:04 | Päivitetty 3.3.2017 13:05
Kari Sankala

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt Hailuodon liikenneyhteyden kehittämistä koskevasta merialueen osayleiskaavasta tehdyt valitukset.

Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri, Hailuodon luonnonsuojeluyhdistys ja Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys valittivat niin Oulun kuin Hailuodon valtuustojen joulukuussa 2014 tekemistä osayleiskaavaa päätöksistä hallinto-oikeuteen.

Merialueen osayleiskaavassa on mukana Hailuodon kiinteä yhteys.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätökseen voi vielä hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Hallinto-oikeus jätti toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta valittajien hallintokantelut, jotka koskivat niin Oulun kuin Hailuodon viranhaltijoiden toimintaa kaavapäätösten tiedoksiannossa.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden mielestä osayleiskaava ei perustu puutteellisiin selvityksiin, vaikka joitakin yksittäisiä puutteellisuuksia on havaittavissa. Nuo puutteet eivät ole olennaisia.

Oikeus toteaa, että liikennevaikutuksia koskevien selvitysten mukaan kiinteä yhteys parantaa Hailuodon saavutettavuutta ja yhteyden varmuutta.

Sillat ja pengertie on miljoonahanke

Osayleiskaava mahdollistaa 7,7 kilometriä pitkän kiinteän yhteyden rakentamisen Oulunsalosta Hailuotoon.

Riutun ja Kuikun sillat sisältävä pengertieyhteys maksaa 64 miljoonaa euroa.

Hallinto-oikeuden päätös merkitsee sitä, että kiinteän yhteyden suunnittelu pääsee vauhtiin.

Tavoitteena on, että kiinteä yhteys mantereelta Hailuotoon saataisiin avattua jo vuoden 2021 aikana.

Ely-keskuksessa odotetaan poliittista ratkaisua kiinteästä yhteydestä jo valtion ensi vuoden budjettiin.

Lue lisää 04.03.2017 Kalevasta.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

Ei puutukko 350 milliä rahaa. Ei löydy kovin äkkiä kun on jo yhteys olemassa ja paljon tähellisempiäkin juttuja on kuin silta 1000 eläkeläiselle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tuo koko ajan todettu 60-64 miljoonaa euroa tuon yhteyden rakentamiseen. Se menee jo niiden kahden sillan rakentamiseen ja nekin jää kesken. mutta maan tapahan on tässäkin tehdä päätös päättäjiä harhauttamalla kertomalla kustannukset alakanttiin. Vrt. esim. stadionin remontti. Sitten on pakko keksiä puuttuvat 60-100 miljoonaa jostakin. Eikä se kiinteä yhteyskään ole ongelmaton. Myrskyt, vedennousut, lumisateet jne asettavat omat haasteensa tuohon kymmenen kilometrin aavaan merenselkään...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parannusta luonnolle, villieläimille ja maapallolle, vai sinun aikataulullesi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos asuu korvessa, niin asukoot omalla rahalla, niin kuin kaupunkilaiset kaupungissa.

Maalaisilla on ihmeellinen käsitys siitä, että kaupunkilaisten pitäisi kustantaa kaikki heidän puolestaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hailuotolaiset asuvat siellä rauhan vuoksi. Maayhteys tuo ruuhkaa, varkaita, sotkevia ja meluavia turisteja, rahantekijöitä, jotka eivät luonnosta piittaa muuten kuin hyödykkeenä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

pikkusen rotia noihin puheisiin saman laisia veron maksajia täällä maaseudullakin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luuletko,että lautankustannuksen maksaa luotolaiset? Ei todellakaan 😀 Samoja rahoja lauttaan menee kuin tulevaan siltaankin. Yhteiskunta rules...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hailuoto tulisi pyhittää luonnonsuojelu ja retkeilyalueeksi!! siltaa ei missään nimessä ja laittakin pitäisi lopettaa välittömästi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pikaisesti suunnittelu käyntiin ja sitten rakentamaan mahdollisimman nopeasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulunsalon puolella Hailuodontie jäänyt kokonaan huomiotta. Nyt jo asutuksen ja turvallisuuden takia pitkästi 60 kmh. Nyt vain liikennemäärät kasvaa. Uusi Lentokentäntie ja Automaatiotien jatke rakennettava myös. Elykeskuksessa laahaa kokonaissuunnittelu. Vasta kun tulee onnettomuuksia, herätään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo 60 km/h on jo nyt katastrofi... Aikaa hukkaantuu ja vitututs kasvaa, mitään hyötyjä ei tuosta rajoituksesta ole.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ymmärretäänkö luonnonsuojeluympyröissä lainkaan lautan polttoaineenkulutusta, ja päästöjä? V.1987 jälkeen, jolloin uudet vihreät torppasivat siltavaihtoehdon ensimmäisen ympäristöministerin kunniaksi, on öljyä poltettu lauttojen koneissa valtaisat määrät. Öljyä paloi em. vuoden jälkeen siten, että joka toinen viikko täysi öljyrekallinen ja väliviikkoina puoliperällinen öljykuorma, kaikki päästöt ovat meressä ja lähiseudulla. Soisi ajattelullekin jäävän joskus sijaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi luoteistuuli on voimakasta yöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Ajokeli on huono Kainuun maakunnassa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Inarin ja Utsjoen kuntia sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Taas SUOMI onnellisin maa.

180 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Taas SUOMI onnellisin maa.

YK:n Onnellisuusraportissa on tutkittu sitä, miten yhteiskunta tarjoaa erilaisia palvelujaan kansalaisilleen, EI SITÄ, m... Lue lisää...
Sinttu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image