Kotimaa

Grahn-Laasonen: OAJ:n esitys vii­si­vuo­tiai­den esikoulusta erittäin tervetullut

Kotimaa 14.3.2018 11:34 | Päivitetty 14.3.2018 18:45
STT

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pitää erittäin tervetulleena Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n esitystä varhaiskasvatuksen laajentamisesta. OAJ ehdottaa, että maksuton esikoulu alkaisi jo viiden vuoden iässä nykyisen kuuden vuoden sijasta.

- Varhaislapsuudessa pystytään vaikuttamaan ennalta niihin kehityskulkuihin, jotka myöhemmin uhkaavat johtaa syrjäytymiseen, Grahn-Laasonen arvioi STT:lle.

Hänen mukaansa syrjäytymiseen puututaan aivan liian myöhään. Riskitekijät ovat tunnistettavissa jo varhaislapsuudessa.

- Laadukas, pedagogisesti vahva varhaiskasvatus tasaa lähtökohtien eroja, ehkäisee syrjäytymistä ja on erityisen hyödyllistä lapsille, jotka tulevat haavoittuvimmista kotitaustoista, Grahn-Laasonen sanoo.

Myös OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen korostaa sitä, että esiopetus tasoittaisi perhetaustasta johtuvia eroja.

- 5-vuotiaana lapsen oppimisherkkyys on parhaimmillaan, Luukkainen arvioi.

OAJ ehdottaa myös, ettei oppilaita päästettäisi peruskoulusta läpi ilman riittävän vahvoja perustaitoja. Grahn-Laasonen kannattaa ajatusta.

- Ajatuksena on, että kenenkään ei pitäisi lähteä perusasteelta ennen kuin sen oppimäärä on saavutettu. Toisaalta nuorille tulisi mahdollisuus edetä opinnoissaan myös tavallista nopeammin, ja he voisivat suorittaa lukion ja ammatillisia opintoja jo peruskoulun yläluokilla, Luukkainen sanoo.

Ei pureudu todellisiin ongelmiin

Sen sijaan OAJ:n esityksiin kuuluvaa oppivelvollisuusiän pidentämistä Grahn-Laasonen ei kannata. OAJ haluaa, että oppivelvollisuus päättyisi vasta kun nuori on suorittanut toisen asteen tutkinnon tai täyttänyt 19 vuotta.

Nykyisin perusopetus päättyy käytännössä 9. luokan jälkeen ja viimeistään nuoren täyttäessä 17 vuotta.

- Mekaaninen koko ikäluokkaa koskeva pakko ei mielestäni pureudu todellisiin ongelmiin, jotka ovat taustalla, Grahn-Laasonen sanoo.

Hänen mukaansa ongelmia voitaisiin ehkäistä ennalta kiinnittämällä enemmän huomiota varhaiseen puuttumiseen peruskoulussa ja ennen sitä.

- Mitä ratkaisua pakko tuo siihen ongelmaan, jossa nuori ei eri syistä koe koulutusta motivoivaksi tai koulua paikaksi, jossa on hänen hyvä olla, tai jos elämässä on niin monia koulutukseen kiinnittymistä haittaavia tekijöitä ja pahoinvointia, Grahn-Laasonen kysyy.

OAJ:n mielestä nykyinen oppivelvollisuusmalli on aikansa elänyt, sillä joka vuosi iso joukko nuoria putoaa koulutuksen ja työn ulkopuolelle. Tällä hetkellä noin 15 prosenttia ikäluokasta jää vaille toisen asteen tutkintoa ja syrjäytyneitä nuoria on lähes 70 000.

Liian mekaaninen ratkaisu

Opiskelijajärjestöt Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL), Finlands Svenska Skolungdomsförbund (FSS) ja ammattikoululaisia edustava Suomen Opiskelija-Allianssi pitävät Grahn-Laasosen tapaan oppivelvollisuusiän pidentämistä liian mekaanisena ratkaisuna.

Järjestöjen mukaan mekaanisella pakottamisella heikennetään opiskelumotivaatiota, mikä johtaa heikompiin oppimistuloksiin.

- Ylioppilaslakin tai ammattipätevyyden pitää kertoa hankituista tiedoista ja taidoista, ei pelkästään läsnäolovelvoitteen täyttämisestä, painottaa FSS:n puheenjohtaja Bicca Olin.

OAJ:n mielestä nykyinen oppivelvollisuusmalli on aikansa elänyt, sillä joka vuosi iso joukko nuoria putoaa koulutuksen ja työn ulkopuolelle. Tällä hetkellä noin 15 prosenttia ikäluokasta jää vaille toisen asteen tutkintoa ja syrjäytyneitä nuoria on lähes 70 000.

MAINOS

Kommentoi

Sannille on varmaan kaikki esitykset hyviä , itsellään kun on täysin tyhjä polla...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun ilmeisesti valtiolla on ylimääräistä rahaa, eikö sitä voisi käyttää nykyisten oppilaiden parempaan opetukseen? Ryhmäkokojen kasvun myötä kohta kutakin koulua kohden ei ole pian kuin yksi opettaja, mutta ehkä senkin voisi säästää pois ja korvata nettisivulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kohta vaaditaan lapsilta 1/2 tuntia syntymän jälkeen kirjoitus puhe ja lukutaitoa, koska OAJ määrää ;)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lapsityövoiman käyttö kielletty ja lasten hyväksikäyttö. Lapsuus on leikin varjolla oppimista ja liikuntaa sekä kavereita. Suomessa näkee lapsityöläisiä mm. Tv ohjelmissa näyttelijöinä saavatko täyden palkan ja eläkkeen siitä sekä myyntivoitosta osansa ja lipunmyyntituloista teattereissa ??? Sitten on näitä laittomia kerrostalojen ullakoilla ja kellareissa asumassa salaa . Mitä niille tehdään kun heillä on omat kotimaansa. Härskiä ettei muilta mailta vaadita tilien tarkastusta ja huolehtimaan kansalaisistaan .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meneekö siihen että lapset viedään suoraan synnytyslaitokselta yhteiskunnan kasvattamoon. Ei luoteta enää vanhempien kykyyn kasvattaa lapsiaan. Olen seurannut lasten lasten kasvua kotihoidossa. On järkijään oppineet mm.lukemaan 5 vuotiaana vaikka eivät ole olleet päivääkään yhteiskunnan "varhaiskasvatuksessa" Esikoulussa ja koulussa ei ole ollut minkäänlaisia vaikeuksia, sitä lukuun ottamatta että joutuu odottamaan kun muu ryhmä opettelee jo opittuja taitoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jospa kaikilla oisiki niin hyvä tilanne että kotioloissa olisi turvallista kasvaa. Tämä "yhteiskunnan kasvattamo" on joidenkin lasten pelastus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eniten olisi hyötyä jos 5vuotiaana olisi oppivelvollinen päivähoitoon jossa oppii leikkimään myös muiden kanssa. Ajatuksena hyvä jos perhetaustasta johtuen ei ole oikeutettu päivähoitoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ei varaa eläkkeiden korotuksiin

se ei saisi antaa "etua "suurituloisille? Me tämä maa elätetään. 10%, eli suurituloiset maksaa pitkästi yli puolet vero... Lue lisää...
MIksi?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image