Kotimaa

Forcit keskeyttää tuotannon Vihtavuoressa

Kotimaa 12.7.2013 7:49 | Päivitetty 12.7.2013 15:45
STT

Tuotanto Forcitin räjähdetehtaalla Laukaan Vihtavuoressa keskeytetään tilapäisesti. Syynä on se, että tehtaan alueella olevat jätekontit siirretään uusiin paikkoihin.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on ohjeistanut Forcitia räjähdejätteen uudesta sijoituspaikasta.

Yhtiössä arvioidaan, että siirto saadaan toteutetuksi ensi viikon alkupuolella. Tämän jälkeen henkilökunta voi palata tehtäviinsä ja tuotanto voidaan aloittaa uudelleen.

Töiden räjähdetehtaalla oli alun perin tarkoitus jatkua tänään. Toissapäiväinen laajaan evakuointiin johtanut vaaratilanne ei liittynyt tehtaan tuotantoon vaan räjähdejätteiden säilytykseen tehdasalueella.

Forcitin tehtaalla on tänään sekä Tukesin että Onnettomuustutkintakeskuksen tutkijaryhmä selvittämässä tapahtumien syitä.

Tukes kiinnittää huomiota muun muassa siihen, miten tehtaalla varastoidaan ja puhdistetaan räjähdejätettä sisältäviä kontteja.

Tukes on jo aiemmin huomauttanut yritystä jätekonttien määrästä ja niiden sijoittamisesta tehdasalueella.

Poliisin mukaan on syytä epäillä, että varastoalueella on sallittua enemmän räjähdejätteitä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:29
Tällaisia ovat Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun ehdotukset
15:25
Oulun vuoden 2025 asuntomessujen suunnittelukilpailun työt valmistuivat
14:34
Kuumalle liedelle jäänyt muoviastia aiheutti palohälytyksen Limingassa
13:59
Postin työntekijät osoittivat mieltään Postin pääkonttorilla Helsingissä – "Emme hyväksy, että meitä kohdellaan kuin orjia Suomessa"
13:50
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa
13:33
Lasten päivähoidon ja kotihoidon stressaavuudessa ei ole suurta eroa, kertoo tuore tutkimus – päivähoito ei aiheuta ainakaan kotia enempää stressiä
13:32
Henkilöauto ja traktori kolaroivat Oulun Vasankankaalla – ensihoito vei yhden henkilön tarkistettavaksi
101
Koulujen joulujuhlien lainmukaisuutta selvitetään myös Oulussa – Lyseon lukion iso ylioppilasjuhla mahtuu vain tuomiokirkkoon
79
"Miksi Lyseosta tuli tällainen kiistakapula", ihmetteli Jenni Pitko Oulun kaupunginvaltuustossa – Lyseon remontin esittely kirvoitti kiivasta keskustelua
45
Yksityistieuudistus herätti kysymyksiä Oulun valtuustossa – "Vähimmäisvaatimus sille, että reuna-alueilla pystytään asumaan, on että tiet ovat auki"
41
SDP:n valtuustoryhmä päätti erottaa Husseinin luottamuspulan vuoksi – asiakas ei ollut poistunut taksista
39
Valmet Automotiven toimitusjohtaja näkee dieselskandaaleissa myös hyviä puolia – "Sähköautot tulevat nopeammin käyttöön kuin monet olettavat"
37
Kellosta pohjoiseen päin avautuu torstaina kahdeksan kilometrin pätkä uutta moottoritietä – Nelostien työt edenneet aikataulussa
23
Oulun kaupunginhallitus hyväksyi Lyseon peruskorjauksen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

235 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula ko?

Nykyajan nuoret on vötkylöitä. Aamulla kun pitäisi aikaisin herätä ja sitten töhinmeno pitäisi olla, että menenpä sitte ... Lue lisää...
niin ja.,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image