Kotimaa

Finnair peruu lentonsa Manner-Kiinaan maaliskuun lopulle ko­ro­na­vi­ruk­sen takia

KUVA: Mikko Pulliainen
Kotimaa 14.2.2020 8:44
STT

Peruttujen lentojen asiakkaat voivat siirtää matkustuspäiväänsä tai saada lipun hinnan takaisin.

Lentoyhtiö Finnair kertoo peruvansa kaikki lentonsa Manner-Kiinaan 1.–28. maaliskuuta. Yhtiö peruu lentonsa Kiinaan talvikauden loppuun asti koronavirustilanteen takia.

Tammikuun lopulla Finnair ilmoitti peruvansa lentonsa Manner-Kiinaan 6.–29. helmikuuta samasta syystä.

Finnair on jo aiemmin kertonut Nanjingin, Pekingin Daxing-lentoaseman ja Guangzhoun lentojensa perumisesta maaliskuulta vähentyneen kiinalaisten ryhmämatkakysynnän vuoksi. Nyt peruuntuvat myös lennot Pekingin Capital-lentoasemalle ja Shanghaihin.

Finnair peruu nyt lisäksi Hongkongin reitiltään yhden päivittäisen vuoron 1.–28. maaliskuuta. Yhtiö siis lentää Hongkongiin päivittäin yhden vuoron normaalin kahden vuoron sijaan.

Peruttujen lentojen asiakkaat voivat siirtää matkustuspäiväänsä tai saada lipun hinnan takaisin ottamalla yhteyttä Finnairin asiakaspalveluun.

Finnairin mukaan koronavirustilanne vaikuttaa tilapäisesti lentomatkustuksen kysyntään Kiinan ja Euroopan välillä.

Koronaviruksen suora taloudellinen vaikutus Finnairiin on yhtiön mukaan vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä suhteellisen rajallinen, vaikka Manner-Kiinan lentoperuutukset jatkuvat maaliskuun loppuun asti.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kiitos. Nimittäin siitä ettei enää valehdella "henkilökunnan turvallisuudella". Vähentynyt kysyntä on oikea perustelu...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

50
Kerro meille: Millä keinoilla kuka tahansa meistä voisi nyt tukea yrityksiä?
18
Stockmann hakeutuu yrityssaneeraukseen – koronaepidemia katkaisi uudistusohjelman aloittaman nousun
16
Oululaisfirman pikatestiä voidaan käyttää myös koronan löytämiseen – testitulos luetaan älypuhelimen ruudulta
14
THL:n maanantain luvut: Suomessa pian 2 200 varmistettua tartuntaa, kasvua eilisestä peräti 249 tapausta – PPSHP:n alueella kahdeksan lisää
13
Koitelissa viikonloppuna hirmuisesti väkeä ja parkkipaikat täynnä - Oululaiset nauttivat täysin rinnoin aurinkoisesta kevätsäästä
12
Puheenaihe: Pitäisikö alkoholin myyntiin puuttua, kun sen käyttö on siirtynyt toistaiseksi kokonaan koteihin? "Alkoholia haluava löytää sitä kuitenkin aina jostakin"
11
Saksassa koronavirustapausten määrä laskenut neljä päivää – Yhdysvalloissa koronatartunnan sai eläintarhassa elävä tiikeri

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

314 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalainen miljardööri lahjoittajana

Tämä uutinen on kyllä monella juttutupalaisella erittäin hankalasti uskottavissa, kun täällä on vuosikaudet tiedetty, et... Lue lisää...
Tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

6.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image