Kotimaa

Evankelis-luterilainen kirkko ei luovu vih­kioi­keu­des­taan

Kotimaa 17.5.2018 16:33 | Päivitetty 17.5.2018 17:05
STT

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei luovu vihkioikeudestaan. Asiasta tehtiin päätös kirkolliskokouksen täysistunnossa Turussa.

Kirkolliskokous käsitteli myös avioliittokäsityksen laajentamista homopareja koskevaksi. Asiassa ei saatu päätöstä, ja sen käsittelyä jatketaan perjantaina. Keskustelu kävi torstaina vilkkaana ja ainakin 16 puheenvuoroa jäi käyttämättä.

Kirkolliskokous ei välttämättä tee asiassa minkäänlaista päätöstä tällä viikolla, kerrotaan kirkon viestinnästä. Tällöin asian käsittely siirtyisi todennäköisesti ensi marraskuulle, jolloin kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran.

- Kahden vuoden kokemukseni perusteella avioliitto on aina ollut todella puhuttava asia. Ihmiset ovat halunneet käyttää paljon puheenvuoroja, mikä osoittaa tämän olevan tärkeä, merkittävä ja vaikea asia, kertoo viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura kirkon viestinnästä.

Kirkolliskokouksen perustevaliokunta sai viime viikolla valmiiksi mietinnön homoparien vihkimisestä. Valiokunta pitäytyisi nykyisessä avioliittokäsityksessä, vaikkakaan ei yksimielisesti.

Jotta kirkolliskokous voisi hyväksyä aloitteen samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä, se vaatisi taakseen 75 prosenttia annetuista äänistä.

MAINOS

Kommentoi

Miksi?

Tasa-arvoisessa avioliittolaissa nimenomaan todtaan, että uskonnolliset yhteisöt saavat itse päättää, soveltavatko lakia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjoisosassa lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Kemi, Keminmaa ja Tornio.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Nyt eläkkeellä ja terveenä, vireänä "vanhuksena", sanovat jotkut. Enpä taida olla kovastikkaan vanhus, sillä jaksan kut... Lue lisää...
Roverauta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image