Kotimaa

Espanja houkuttelee pohjoismaista alamaailmaa – Nyt se näkyy myös Suomen viranomaisten avun­pyyn­tö­mää­ris­sä

Kansainvälinen tutkintaryhmä sulki seksipalvelujen välityssivuston maaliskuussa. Suuressa tutkinnassa kolme suomalaista on Espanjassa tutkintavankeudessa.
Kotimaa 23.7.2019 6:15
Markku Uhari

Suomalaiset tekevät vuosittain Espanjan lainvalvojille yli 150 erilaista oikeusapupyyntöä. Julkisuudessa on viime viikkoina käsitelty kahta suurta rikoskokonaisuutta, jossa epäiltyinä on Espanjassa asuvia suomalaisia.

Suomalaiset poliisiviranomaiset tekevät paljon oikeusapupyyntöjä espanjalaisille kollegoilleen.

Suomen poliisin Espanjan-yhdyshenkilö, rikoskomisario Kaj Björkqvist Keskusrikospoliisista (Krp) kertoo, että Suomi tekee erilaisia oikeusapupyyntöjä ja muita virallisia pyyntöjä Espanjalle vuosittain yli 150. Keskimäärin se on 2–3 pyyntöä viikossa.

Suuren avunpyyntömäärän taustalla on osin se, että Espanjassa asuu merkittävä suomalaisvähemmistö.

Espanjassa asuu ulkoministeriön mukaan pysyvästi tai tilapäisesti 30 000–40 000 suomalaista. Heistä suuri osa asuu Aurinkorannikolla Etelä-Espanjassa.

Suomalaiset poliisit voivat tulla myös avuksi tilanteeseen, jossa suomalainen joutuu ulkomailla rikoksen uhriksi.

Toisaalta myös suomalaiset voivat olla epäiltyinä rikoksentekijöinä. Björkqvist kertoo, että viime vuosina pohjoismaisia ammattirikollisia ja järjestäytyneen rikollisuuden vaikuttajia, myös suomalaisia, on muuttanut Espanjaan tilapäisesti tai pysyvästi.

– Sinne on siirtynyt kovan rikollisuuden edustajia enenevässä määrin, ja se on vaikuttanut tilanteeseen, kertoo Björkqvist.

Avunpyynnöt voivat liittyä myös Suomen kansainvälisesti etsintäkuuluttamiin rikollisiin.

Laajassa tutkinnassa kolme suomalaista epäiltyä

Viime viikkoina julkisuuteen on tullut kaksi laajaa kokonaisuutta, jossa epäiltynä on Espanjassa asuva Suomen kansalainen.

Heinäkuussa krp ja Euroopan poliisijärjestö Europol tiedottivat laajasta rahanpesuun ja ihmiskauppaan liittyvästä esitutkinnasta. Pääepäiltyinä on kolme suomalaista, jotka ovat tällä hetkellä tutkintavankeudessa Espanjassa. Pääepäilty toimi Europolin mukaan Aurinkorannikolla Marbellassa.

Krp:n mukaan miesten epäillään ylläpitäneen seksipalvelusivustoa. Julkisten lähteiden mukaan tutkinta liittyy myös vuosia toimineeseen Sihteeriopisto-sivustoon, mutta krp ei ole vahvistanut tietoa.

Julkisuudessa on myös käsitelty törkeää huumausaine- ja dopingrikoskokonaisuutta.

Epäillyistä osa on asunut Espanjassa, mutta Helsingin käräjäoikeuden mukaan tekopaikkana on Helsinki. Lisäksi juttua tutkii Helsingin poliisi.

Tutkintaan liittyen Helsingin käräjäoikeus määräsi maanantaina vakuustakavarikkoon 4 miljoonan euron arvosta liikemies Niko Ranta-ahon omaisuutta. Hänet vangittiin viime viikolla törkeästä huumausaine- ja dopingrikoksesta epäiltynä.

Vyyhdissä epäiltynä on myös Ranta-ahon avopuoliso, fitness-malli Sofia Belórf. Belórfia epäillään tuottamuksellisesta rahanpesusta. Hän sekä Ranta-aho kiistävät STT:n mukaan rikokset. Eri uutislähteiden mukaan kokonaisuudessa on epäiltynä myös Helvetin enkelien johtajiin kuuluva mies.

Björkqvist ei ole kummankaan jutun tutkinnanjohtaja, joten hän ei kommentoi niitä. Hän kuitenkin kertoo, että vastaavankaltaisia juttuja on käsitelty viime vuosina kansainvälisessä yhteistyössä.

Muutkin valtiot pyytävät Espanjalta apua

Espanjassa on tullin lisäksi kaksi eri poliisiorganisaatiota: kansalliskaarti ja kansallinen poliisi. Björkqvistin mukaan suomalaisten ja espanjalaisten välinen yhteistyö toimii hyvin, mutta paikallisviranomaiset ovat hyvin työllistettyjä.

Espanjan etelärannikko on muun muassa merkittävä huumeiden salakuljetusreitti Eurooppaan.

Vakavaan rikollisuuteen liittyvät esitutkinnat ovat laajoja ja kansainvälisiä, mikä johtaa siihen, että muunkin valtion kuin Suomen viranomaiset tekevät paljon avunpyyntöjä espanjalaisille.

– Siellä [Espanjassa] on paljon lainvalvontavoimaa, mutta toisaalta se on paikka, jossa ulkomaiset pyynnöt työllistävät poliisia tosi paljon. Ja se pitää aina ymmärtää, kertoo Björkqvist.

Suomen Espanjan-yhdyshenkilö on noin puolet työajasta Espanjassa ja puolet Suomessa. Yhdyshenkilön tehtävänä on koordinoida eri maiden viranomaisten yhteistyötä.

Perustuu kansainvälisiin sopimuksiin

Eri valtioiden poliisiviranomaiset voivat pyytää toisiltaan apua rikosten selvittämiseen.

Avunanto perustuu lukuisiin kansainvälisiin sopimuksiin.

Kirjallisesti viranomaiset voivat pyytää oikeusapua esimerkiksi epäiltyjen kuulustelemista varten.

Lisäksi viranomaiset voivat pyytää toisiltaan kevyemmin virka-apua. Sopimukset mahdollistavat myös yhteisten tutkintaryhmien perustamisen.

Lainvalvontaviranomaiset voivat käyttää myös kansainvälisiä pidätysmääräyksiä.

Suomalaiset viranomaiset saivat viime vuonna noudettua 82 kansainvälisesti etsintäkuuluttamaansa ihmistä takaisin Suomeen (LM 13.3.2019).

MAINOS

Kommentoi

"Espanja houkuttelee pohjoismaista alamaailmaa". Luulisi omasta takaa olevan, ettei tarvi lisää houkutella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

9:22
G7-maiden kokous alkaa: Amazon-kriisi ja Trumpin kauppasota saattavat viedä tilan Macronin toivomilta globaaleilta keskusteluilta
9:00
Paula ja Toni Jaakola jakavat yrityksen ja kodin: "Kun vaihdoimme läpsystä, riitoja ei tullut" – Kahdesta bisnekseen liittyvästä asiasta ei kannata lipsua Tilaajille
8:25
Trumpin kauppasota Kiinan kanssa yltyy, samoin talouskiistely kotimaassa – "En vastustaisi, jos hän eroaisi", presidentti sanoi keskuspankin johtajasta
8:13
Fennovoiman paperit viipyvät yhä – STUK on saanut vasta pienen osan Pyhäjoen voimalan rakentamislupaan vaadittavasta aineistosta
8:00
Kun kumppani mukiloi, hoituuko asia puhumalla? – Perheväkivallan sovittelu kuohuttaa uhreja puolustavia järjestöjä Tilaajille
8:00
Sähkönmuruja jauhetaan vaelluskalojen selkänahasta, hallitusohjelman kalamiljoonat voivat harventaa voimalaverkostoa – Miten Jasper Pääkkönen korvaisi menetetyn sähkön? Tilaajille
7:00
Terveiset sadan vuoden takaa – katso kuvia Kiimingissä seisovasta sisällissodan jälkeen valmistuneesta hirsitalosta, joka on yhä täynnä elämää
21
Oulun teatterin esitys myöhästyi – syynä myöhässä ollut lentokone, näyttelijä ei ehtinyt ajoisssa paikalle
20
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
12
Enne tulevasta? Puljujärvi kokeili jo Kärppien ylivoimassa – Manner: "Missä ikinä hän pelaakaan, sen on oltava Jessen oma päätös"
11
"Jokin tässä meillä falskaa" – lomamatka Kroatiaan avasi silmät: Suomi on pudonnut kelkasta, kun arvioidaan eri maiden siisteyttä
10
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis
7
Fennovoiman paperit viipyvät yhä – STUK on saanut vasta pienen osan Pyhäjoen voimalan rakentamislupaan vaadittavasta aineistosta
6
Kaupungin päättäjillä edessä isojen päätösten syksy – kovaa tasapainoilua liiallisen velkaantumisen ja välttämättömien investointien välillä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ulkomailta tuodaan turisteja, mutta oman maan poika ei saa töitä

Tasan tarkkaan jokainen työhaluinen saa töitä. Kokenut olen. Ei vaan kelpaa duunit joillekin Ja vas.hallituksen aikana ... Lue lisää...
Tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image