Kotimaa

Entisaikojen ar­mei­ja­pe­rin­ne tulkitaan nykyään simputukseksi – ”Ei missään nimessä sallittua”

KUVA: Leinonen Jukka
Kotimaa 6.7.2015 16:48
Juha Vainio

Yli 12 000 miestä astuu tänään varusmiespalvelukseen. Tiukka kuri ja järjestys tulevat alokkaille tutuksi seuraavina päivinä, mutta tilastojen valossa osa alokkaista joutuu kohtaamaan myös nöyryyttävää ja alistavaa kohtelua eli simputusta.

Armeijassa simputusta ei hyväksytä, ja siitä voi joutua oikeudelliseen vastuuseen. Useat takavuosikymmeninä käytetyt koulutusmenetelmät ovat nykyään kiellettyjä.

Puolustusvoimien pääesikunnan oikeudellisen osaston sotilaslakimies Immo Seppänen sanoo, että esimerkiksi korvan juuressa karjuminen ja ylimitoitettu äänenkäyttö on yleisen palvelusohjesäännön vastaista käytöstä.

– Sotilaan on käyttäydyttävä hyvien tapojen mukaisesti, mitä säädytön puhetapa ei ole.

Yleinen palvelusohjesääntö toteaa, että esimiehen vallan väärinkäyttö on ehdottomasti kiellettyä.

– Palvelusrikoksiin kuuluu esimerkiksi sopimaton kielenkäyttö, kuten kiroilu.

Myös entisaikojen armeijaperinne, etunojapunnerrusten määrääminen rangaistuksena, on nykyään kiellettyä.

– Fyysiset liikuntasuoritteet ovat asia erikseen, jos ne kuuluvat koulutukseen. Ei ole missään nimessä sallittua määrätä mitään fyysisiä suorituksia rangaistusluontoisesti.

– Jos esimerkiksi joku varuste on unohtunut kasarmille ja käsketään juoksemaan sen takia kasarmi kolme kertaa ympäri, on kyse simputuksesta.

Seppänen myös painottaa, että kouluttajalla ei ole koskaan oikeutta kajota alaisen fyysiseen koskemattomuuteen.

– Esimerkiksi kaulukseen kiinni käyminen on rangaistavaa.

Esimiesten palvelusaikaisista rikoksista langetetaan joka vuosi rangaistuksia. Seppänen sanoo, että sotilasrikoksissa esimiesaseman väärinkäytöstä tuomitaan vuosittain noin 10–20 henkilöä.

2000-luvun piikki nähtiin vuonna 2006, kun esimiesaseman väärinkäytöstä tuomittiin 46 henkilöä. Vuonna 2012 luku oli vain 10. Vuonna 2014 esimiesaseman väärinkäytöstä tuomittiin 16 henkilöä.

Nämäkin tulkitaan simputukseksi

Varusmiesliiton puheenjohtaja Henrik Vuornos käy Lännen Median pyynnöstä läpi erilaisia tilanteita, joissa esimiesten toiminta voidaan katsoa simputukseksi.

Punkan räjäyttäminen:

Esimies tai esimiehet repivät varusmiehen punkan lakanat auki, jos punkkaa ei ole pedattu oikein.

– Se ei ole enää nykyään sallittua varsinkaan, jos se kohdistuu yksittäiseen varusmieheen. Tietysti, jos alkuvaiheessa on viikko-ohjelmaan merkitty harjoitus, jossa harjoitellaan sänkyjen petaamista, se voi olla sallittua. Mutta se ei, että vahvuuslaskennassa räjäytellään yksittäisten varusmiesten punkkia. Esimiesten vastuulla on kertoa, mikä on pielessä ja varusmiehen vastuulla on korjata asia.

Pinkan räjäyttäminen:

Pinkka on punkan päiväpeitteestä jakkaran päälle tehty taitos. Pinkasta on tarkoitus saada määrämuotoinen. Pinkan räjäyttäminen tarkoittaa sitä, että taitos vedetään auki.

– Pinkan räjäyttäminen eli sotkeminen menee myös ei-hyväksyttyjen asioiden puolelle. Esimiehen pitää sanoa, mikä pinkassa ei ole kunnossa ja pyytää alaista korjaamaan se.

Rättisulkeiset:

Esimiehet käskevät varusmiehiä järjestäytymään tietyssä varustuksessa ja tietyn ajan kuluessa esimerkiksi ulkojärjestäytymispaikalle. Esimies voi antaa varusmiehille esimerkiksi kymmenen minuuttia aikaa vaihtaa urheiluvaatteet ja järjestäytyä.

– Simputuksessa rajanveto menee siinä, onko rättisulkeisia merkitty viikko-ohjelmaan. Eli onko se kyse komppanian päällikön vahvistamasta harjoitusvaiheesta. Jos varusmiehet keksivät järjestää niitä esimerkiksi iltaisin, viikko-ohjelman ulkopuolella, se ei ole enää asianmukaista toimintaa.

Taakse poistu -komento:

Taakse poistu on sulkeiskomento, joka on tarpeellinen esimerkiksi siinä tapauksessa, että joukkue pitää saada nopeasti tien sivuun – vaikka pois auton tieltä.

– Mutta jos joku on törttöillyt ja sen takia poistutetaan taakse ja eteen, se ei tue mitään fiksuja tarkoitusperiä. Komentoa ei saa käyttää rangaistuskeinona.

Juoksuttaminen ennen ruokailua tai sen jälkeen:

– Siinäkin on paljon kiinni siitä, miten se toteutetaan ja millä perusteella. Jos ollaan myöhässä ruokailusta, on normaalia ja hyväksyttävää, että juostaan, jotta ehditään ajoissa syömään. Juoksuttamisen käyttäminen rangaistuskeinona on väärin.

Vuornos sanoo, että mikäli varusmies kokee simputusta, hänen pitää ottaa heti yhteyttä omaan ryhmänjohtajaan, joukkueenjohtajaan, joukkueen kouluttajaan tai komppanian päällikköön.

– Puolustusvoimat on siitä hieno laitos, että esimiehellä on aina esimies. Myös meille liittoon tulee paljon yhteydenottoja. Jos asiaa ei ole saanut komppanian päällikön kanssa hoidettua, niin usein meihin ollaan yhteydessä ja sitten me alamme hoitaa asiaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (241)

Voi voi... kylläpä meininki on muuttunut. Leirillä kasvanut parransänki piti leikata kuivalla kuokalla kapparin naaman edessä. Veri vaan valui leukaperistä. Loppusodassa 39,0 kuumeessa työnnettiin vartioon, polille ei päästetty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olin Rovaniemella saapumiserässä 1/13. Silloin räjäyteltiin pinkkoja ja punkkia alokasaikana oikein urakalla. Kerran oli rättisulkeiset, joita ei ollut merkkitty ohjelmaan. Myös taakse poistu komentoa käytti alikessut huvikseen. Ennen ruokailua juostiin monesti syömään. On asiat kolmessa vuodessa muuttunut melko paljon. Hyvät muistot jäi päällimäisenä mieleen armeijasta, jossa tapasi paljon mukavia jätkiä. En kokenut mitään mistä olisi voinut simputksesta syyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuulostaa siltä, että armeija on viimein oikea armeija eikä mikään pelleilyleiri. Aika kultaa muistot, mutta jokainen vanhan kaartin jäsen sen kyllä muistaa, että ei auta pätkääkään maanpuolustukseen se, että jynssätään hammasharjalla lattialaattoja ja että esimies aukoo naamaa. Siinä ei ole mitään maanpuolustusta kohottavaa elementtiä jos alaiset vihaavat esimiestä. Alaisten kuuluu kunnioittaa esimiestä ja kunnioituksen voi ainoastaan ansaista kunnioittamalla itse ensin rivisotilasta. Suomi tarvitsee oikean armeijan eikä mitään pellehermanneja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varsinainen, oikea, todellinen nöyryyttäminen siis simputtaminen ei ole kskaan ollut henkisesti tasapainoisen toimintaa.

Ollaan menossa liiallisuuteen tässäkin. Koulutuksen yksi täekeitä ehdottoman välttämättömiä päämääriä on tarvittaessa joukkosuoritusmenetelmin opetaan kaikille - siis aivan jokaiselle - että kaikki riippuu joukon yhteistyöstä, joka on hengissä säilymisen edellytys. Egoistit tapetaan kriisissä ensimmäisinä. Mikä on pelkästään hyvä asia. Joka ei kykene saumattomaan yhteistyöhön kaikkien muiden kanssa saa mennäkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

oishan sen intin ajan voinut maanpuolustusta opettaa. valitettavasti kaikki aika meni siivouksen merkeissä. 3h per päivä ja sitten se rätti piti taittaa et pääs nukkumaan. jos sota tulee ni eihän reserviläinen muuta osaa kuin lakanan sillee kivasti viikata semmoseen neliönmuotoiseen tuoliin. varmaan sodanajanakin pitää se pinkka laittaa. ois nyt ees jotain cs peliä pelailtu mut ei. harjalla siivoiltiin kaikki pölypallerot,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, onko se kummallista käyttäytyä asiallisesti?
Tämä oli yksi syy valita siviilipalvelus,
kun ei voinut luottaa asialliseen käytäytymiseen,
miksiköhän?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että saadaan jotain järkeä tuohon pelleilyyn. Siirtää huomiota niihin oikeisiin asioihin, mitä siellä ollaan opettelemassa. Aivan kuin ei riittäisi, että nuoret miehet pistetään vuodeksi pakkotyöhön, pitääkö heitä vielä kiusata ja nöyryyttää joka käänteessä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei silloin kukaan ihmetellyt käskyjä ym. viikon "palveluksen" jälkeen komennettiin metsäpalosammutukseen Lammille,koko yö sammutettiin,mehua saatiin ja aamuksi kasarmille ja normaali palvelus jatkui siitä eteenpäin tosin silloin oli Valtiolla määrärahat vähissä ja palvelus kesti 7/ 10 kuukautta. Itse siivottiin tuvat ja vessat ym.Ei raumoja vieläkään! (1967)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä nuoriso on nykyään vähän toista maata, linja-ylpeys löytyy mutta muuten moraali ja esimieskunnioitus löytyy valitettavan harvalta...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika kultaa muistot. Äijät jotka mateli käärmeenä suossa, petasi täydellisen sängyn, pesi hammasharjalla pesuhuoneen ja kuunteli kun joku toinen teini huutaa hänelle ääni falsetissa, muistelee kuinka helvetin kova sotilas hän olikaan silloin ennen. Khyyllähän noilla meriiteillä voi sanoa olevansa Rambosta seuraava, mutta kummaltakohan puolelta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noh, sanotaanko näin että täällä on aivan ***** tylsää. Kunto pääsee laskemaan kun ei mitä fyysistä ehdi tehdä, eikä tehdä harjotuksissakaan. Juosta ei saada ennen terveystarkastusta, kaappien päältäkään ei tarvi siivito kun meitä ei saa käske kiipeämään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höh, räjäytettiin pinkkaa ja punkkaa jatkuvasti vielä 4 vuotta sitten. En kyllä kokenut sitä koskaan mitenkään liiotelluksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki nämä kuului vielä viimeisen saapumiserän ohjelmaan ennen muutosta.Lepokodilta tuntuu nyky systeemi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pidettiin 2h rättisulkeiset, kun yksittäiset alokkaat eivät ymmärtäneet toistuvasti ohjeita asustuksesta ja seistiin kaatosateessa asennossa kun kuului valitusta 35 asteen helteen tuomasta tukaluudesta. Hienoa aikaa poikien kanssa kerta kaikkiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kävin Armeijan 76 vuonna Oulun kaupungin kasarmilla ja täytyy kyllä sanoa, kaikkea muuta tehtiin ensin yötäpäivää, kuin koulutusta, mutta ei valitettu, nykyään naurattaa. Mutta, kyllä on parempi, jos koulutukseen kohdistettaan resurssit, jätetään turha hierominen pois, tai kyllä se oli simputusta, viimeisen päälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asiat tehtiin asioina muuten oltiin vapaalla. Odottaminen oli kaikesta pahinta. Miehistön kunto n. 2850 m kuupperin testissä ... ite juoksin 3350 m. Onpa huonot kunnot nykyajan nuorisolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Esimiesasemassa olleen ihmisen henkisen tasapainottomuuden ulospäin havaittavat ilmenemismuodot vaan korostuvat räikeästi? Syntyy voimakkaita muistoja ja jotkut traumatisoituvat näistä muistoista, jotkut vasta vuosien kuluttua itse tapahtumista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

voi hellatuuteli sentään näitä mammanpoikia, v82 kerättiin käpyjä keskellä yötä.2 varusmies päivänä. koko homma nauratti,facepookki on pahasta nykynuorille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luulempa että vuonna 39 ennen talvisotaa nuorisoa haukuttiin ihan samanlailla kun nykyään että " ei niistä oo mihinkään ja ne on vätyksiä " tosin onhan nykyään vähän eri meininki, mutta kuiteskin sanonpahan vaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (241)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Ei eläkejärjestelmän tuotto ole riippuvainen jatkuvasta talouskasvusta, Nyt tuli nimellisellä 1%:n voitolla eläkekassaa... Lue lisää...
Vaahteramäen Eemeli

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image