Kotimaa

Entinen uusnatsi pelkää väkivallan lisääntyvän

Entinen uusnatsi Esa Holappa epäilee, että vastarintaliikkeen aggressiivinen puoli korostuu jatkossa. KUVA: Tiina Wallin
Kotimaa 19.9.2016 14:52 | Päivitetty 19.9.2016 15:21
Mirja Niemitalo

– Ensimmäiset sanat olivat, että ei taas, sanoo entinen uusnatsi Esa Holappa, kun hän kuuli Suomen vastarintaliikkeen mielenosoituksessa pahoinpidellyn henkilön kuolemasta.

Holappa kertoo pelänneensä, että jotain tällaista saattaa tapahtua. Liikkeen väkivaltapotentiaali näyttää Holapan mukaan kasvaneen ja ylittäneen tietyn kynnyksen.

Hän viittaa Jyväskylän viime elokuiseen mellakkaan, jossa uusnatsit hyökkäsivät jyväskyläläiseen tavarataloon ja pahoinpitelivät ihmisiä. Viikko sitten perjantaina Helsingin Asema-aukiolla pahoinpideltiin mielenosoituksen yhteydessä nuori mies, joka kuoli myöhemmin.

Uusnatseista irrottautunut Holappa oli Suomen vastarintaliikkeen perustaja. Hän toimi aiemmin järjestön johtajana. Tämän haastattelun hän antaa yksityishenkilönä.


Holappa ei usko, että vastarintaliikkeen uho Asema-aukion tapahtumien jälkeen on laantumassa, pikemminkin päinvastoin. Väkivalta ja kahakointi saattavat lisääntyä mielenosoituksissa.

– Liikkeen aggressiivinen puoli saattaa näiden tekojen myötä kasvaa ja korostua enemmän, hän sanoo.

Viikonlopun aikana on ehditty pohtia, miten järjestön väkivaltainen käytös tai rasistinen toiminta saataisiin loppumaan ja miten lainsäädäntöä pitäisi kiristää.

Holappa ei halua kommentoida, miten viranomaiset ovat hänen mukaansa toimineet uusnatsijärjestön yhteydessä tai pitäisikö järjestö kieltää. Hän toteaa, että suojelupoliisissa ja sisäministeriössä ollaan tietoisia liikkeen luonteesta ja teoista.

– Rotuviha tai siihen yllyttäminen eivät kuulu sanavapauden piiriin, hän kuitenkin toteaa yksiselitteisesti.


Päättäjien on Holapan mukaan oltava vähintään ajan tasalla ääriliikkeen toiminnasta, jossa potentiaalisesti on syntynyt jo yksi kuolonuhri.

Poliitikot ovat hänen mukaansa suhtautuneet turhan lepsusti vastarintaliikkeen kaltaisten järjestöjen toimintaan.

Uusnatsismia ei hänen mukaansa pidä selittää populistisesti maahanmuuttopolitiikalla, kun kyse on rotuvihasta.

– Ei tämä vastarintaliikkeen jäsen menehtynyttä uhria maahanmuuttopolitiikan seurauksena pahoinpidellyt, Holappa toteaa.

Mikäli kuolemaan johtaneesta tapahtumasta epäilty mies saa tuomion, tulee hänestä todennäköistesti liikkeen marttyyrisankari.

Holappa kertoo, että Ruotsissa on jo useita niin sanottuja järjestösotavankeja. Heidän katsotaan joutuneen tuomiolle ideologiansa takia. Tämäntapaista ilmiötä on liikkeen piirissä Holapan mukaan odoteltu Suomessakin.

Oululainen Esa Henrik Holappa perusti vastarintaliikkeen Suomeen vuonna 2008. Hän aloitti uusnatseista irrottautumisen 2014. Viime keväänä häneltä ilmestyi kirja Minä perustin uusnatsijärjestön –Suomen vastarantaliikkeen ex-johtajan muistelmat.

 

Juttua muokattu kello 15.21: Lisätty tieto, että Holappa antaa haastattelun yksityishenkilönä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Holappa jos kuka tietää SVL:n todellisen luonteen ja tarkoitusperän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Eniten se on lisääntynyt nimenomaan näiden reppanoiden puheissa ja pelonlietsonnassa kuin missään muussa. Ja Holappa on ihan oikeassa siinä, että ihan kaikkea ei sananvapauden verukkeella huudella tai kirjoittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turvapaikanhakijoilla on oikeus tulla Suomeen kansainvälisten sopimusten nojalla. Päättäjät toden totta eivät ole tehneet tarpeeksi, nimittäin rasistisen vihapuheen estämiseksi. "Tietenkin" oikeus otetaan omiin käsiin? Nyt nähtiin miten siinä käy ja osa ihmisistä kehtaa vielä puolustella tekijöitä. Yksi suurimmista ongelmista tällä hetkellä eivät suinkaan ole turvapaikanhakijat vaan erinäiset tahot jotka yksinkertaisia ihmisiä hyväksi käyttäen ja pelkoa lietsoen hakevat valtaa itselleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

huoh, mistä näitä realisteja sikiää. Kuvittelevat että saavat turvautua väkivaltaan jos asiat eivät mene heidän haluamallaan tavalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko ongelmia luetun ymmärtämisessä?

Uusnatsismia ei hänen mukaansa pidä selittää populistisesti maahanmuuttopolitiikalla, kun kyse on rotuvihasta.

– Ei tämä vastarintaliikkeen jäsen menehtynyttä uhria maahanmuuttopolitiikan seurauksena pahoinpidellyt, Holappa toteaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17:04
Koulukiusatusta tytöstä kasvoi tatuoitu Miss Rovaniemi – nyt hän örisee metallibändissä ja järjestää Ouluun vaihtoehtokulttuurien messut Tilaajille
16:36
"On vaikea tarkkaan arvioida, millainen vaikutus huumausaineilla on tavallisen raahelaisen turvallisuuteen" – Poliisi valvoi tehostetusti huumeita Raahessa, tuloksena 17 rikosilmoitusta
16:27
Korkeasaaren nuori Topias-norppa menehtyi yllättäen – heinän mukana syöty hiekka aiheutti suolitukoksen
16:08
Kaleva oikaisee
15:59
Bittiumille Puolustusvoimille toimitettaviin radioihin liittyvä 1,6 miljoonan euron jatkotilaus
15:55
Pohjois-Pohjanmaan museon suosikkinäyttelyt kiinni rakennusteknisistä syistä – Koiramäki ei siirtyisi muualle ongelmitta, museolehtori paljastaa
15:41
Mies pahoinpiteli toista ravitsemusliikkeessä Kuhmossa – töytäisi uhrinsa kaksi kertaa lattialle
40
Päästöjen vähentämiseksi tehtävissä vapaaehtoisesti paljonkin – kauppaan voi joskus kävellä ja julkisia kulkuneuvoja tulee suosia Lukijalta
36
Vähälumisen ja vetisen talven olosuhteet osoittautuivat liian vaikeiksi, perinteikäs Tervahiihto peruttiin
23
Oululainen varavaltuutettu Kati Jurkko siirtyy SDP:stä kokoomukseen
21
Pudasjärvi vetoaa päättäjiin – 110-paikkaisen vastaanottokeskuksen lopetus veisi työpaikkoja ja vaikuttaisi palvelujen kysyntään
16
Oulun seudulla varoitetaan kovasta tuulesta, huonosta ajokelistä ja liukkaista kevyen liikenteen väylistä – tuulenpuuskat voivat puhaltaa myrskylukemissa
15
Myrsky on tehnyt tuhojaan: Laajat sähkökatkot tulivat nyt pohjoiseenkin – ajokeli on paikoin erittäin huono
12
Merivesi voi nousta rajusti Perämerellä, merivartiosto varoittaa: "Näin kovat ennustukset ovat todella harvinaisia"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

254 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi Perussuomalaisia pelätään?

Samasta syystä, kuin Natsejakin. He vetoavat ihmisten vietteihin ja syrjäyttävät moraalin. Silloin pintaan nousee ahneus... Lue lisää...
PSYKOPAATTIEN DIKTAT...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image