Kotimaa

Brother Christmas -hahmona tunnettu Ari Koponen pyrkii eduskuntaan – yhdistykseen liittyy neljä rikosepäilyä

Kotimaa 11.2.2019 9:42 | Päivitetty 11.2.2019 13:57
Virpi Niemistö

Brother Christmas -hyväntekeväisyyshahmona tunnettu Ari Koponen pyrkii kansanedustajaksi huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Hänet on nimetty perussuomalaisten ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiristä.

Helsingin Sanomat uutisoi Koposen ehdokkuudesta ensimmäisenä viime viikolla.

– Vaikuttamisen halu on ajanut minut pyrkimään kansanedustajaksi. Eduskunnassa on tärkeää olla kansanedustajia, jotka ovat nähneet apua tarvitsevien vaikeita tilanteita ja ymmärtävät heidän ongelmiaan sekä pystyvät lisäksi tekemään työtä yli puoluerajojen, Koponen perustelee ehdokkuuttaan.

Tiedotteen mukaan Koponen on kerännyt perustamansa Brother Christmas ry:n kautta yli miljoona euroa noin 15 000:lle apua tarvitsevalle.

Koposen viime vuoden lopulla käynnistämä kansalaisaloite lasten ja nuorten syrjäytymiseen johtaviin ongelmiin puuttumiseen alakouluissa on kerännyt yli 52 000 kannatusilmoitusta.

Esitutkinta valmiina

Helsingin Sanomat kertoi Brother Christmasin rahankäyttöön liittyvistä epäselvyyksistä viime vuoden helmikuussa.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen talousrikostutkintayksikkö sai tammikuussa valmiiksi Brother Christmas ry:n toimintaan liittyvän esitutkinnan.

Yhdistykseen liittyy neljä rikosepäilyä. Kolme niistä on epäilyjä rahankeräysrikoksesta. Näiden lisäksi yhdistystä epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta.

Koponen on kiistänyt kaikki esitetyt väitteet väärinkäytöksistä.

– Vaikka nyt olenkin yhden tietyn puolueen ehdokkaana, haluan kuitenkin toteuttaa hyviä tekoja ja päätöksiä kaikkien suomalaisten puolesta yli puoluerajojen. Brother Christmas ry:n avustustyö hädänalaisten hyväksi jatkuu lisäksi kuten ennenkin riippumatta vaalimenestyksestäni, Koponen korostaa ehdokkuuteensa liittyen.

Korjattu kello 13.57: Otsikon sana rikossyyte muutettu sanaksi rikosepäily.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Jos pukki on avustanut 15000 tta avun tarvitsiaa, rahankeräys ,kirjanpito rikos epäily tuntuu jonkun toisen pukin kateudelta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinne persuihin kerääntyy kaikki ohituskaistalaiset ,nyt on sitten pukki päässyt paratiisiin !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etpä ole aiemminkaan äänestänyt muita kuin Kokoomusta, joten ole hyvä vain. Kyllä se vanhuus sinutkin saavuttaa tai sairaus. Mieti sitten millaista hoitoa saat jos saat ollenkaan. Tai toivottavasti olet rikas.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suurissa ja perinteisissä avustusjärjestöissä toisinaan yli 80% kerätystä rahasta menee palkoilisten korvauksiin ja palkkoihin. Sen sijaan BC ry antaa yli 80% keräämistään rahoista avun tarvitsijoille. Miten tämä huikea vääryys ja väärinkäytös on mahdollista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Demokratia on tuhon tiellä somen takia

Äänioikeus olisikin korkea aika muuttaa maksulliseksi ja kaupallisesti oikeudeksi. Tulisi harkintaa äänestyskäyttäytymis... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image