Kotimaa

Bernerin asema käy koko ajan tukalammaksi, eroa vaaditaan puolueen sisältäkin – torstaina luvassa pe­rus­teel­li­nen keskustelu aiheesta

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) on ehdolla ruotsalaisen SEB-pankin hallituksen jäseneksi. KUVA: Joel Maisalmi
Kotimaa 20.2.2019 14:01 | Päivitetty 20.2.2019 17:47
Heikki Uusitalo

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) ei asetu ehdolle huhtikuun eduskuntavaaleissa, vaan hän on siirtymässä ruotsalaisen SEB-pankin hallitukseen. SEB:n uusi hallitus valitaan yhtiökokouksessa maaliskuun lopulla, ja ensimmäinen kokous on määrä pitää huhtikuun lopussa.

Bernerin liike on aiheuttanut spekulaatiota, voiko hän jatkaa ministerin tehtävässä. Muun muassa politiikan tutkija, dosentti Pertti Timonen piti selvänä, ettei ministeripestin hoitaminen onnistu. Luonnollisesti myös opposition puolelta on kritisoitu Bernerin ratkaisua.

Nyt erotoiveita tulee myös keskustan sisältä. Lappilainen ex-kansanedustaja ja eduskuntavaaliehdokas Mikko Kärnä toivoo, että Berner luopuisi tehtävästään oma-aloitteisesti. Kärnän mukaan ministerinä jatkaminen aiheuttaisi jääviysriskin.

– Ymmärrän Anne Bernerin ratkaisun oikein hyvin, ja hän on siitä myös hyvissä ajoin ilmoittanut. On kuitenkin niin, että hänen ei tulisi tällaisessa tilanteessa enää jatkaa ministerinä. SEB:n toiminnot yhteiskunnassa ulottuvat niin laajalle alueelle ja koskettavat niin monia yrityksiä, että jääviysriski on aivan ilmeinen. Keskustan eduskuntaryhmässä tuntuu olevan nyt myös niin laajaa epäluottamusta ministeriä kohtaan, että vaihto kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti, Kärnä kirjoittaa mediatiedotteessaan.

Kärnä ehdottaa, että kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) valittaisiin hallituskauden loppuajaksi liikenneministerin tehtävään.

Berner itse kertoi keskiviikkona STT:lle, että hän on keskustellut aiheesta oikeuskanslerin kanssa. Keskustelun perusteella Berner katsoo, että hänen on mahdollista jatkaa ministerinä. Tämä edellyttäisi sitä, että hän tekee SEB-valinnan jälkeen sidonnaisuusilmoituksen ja jäävää itsensä mahdollisista rahoitusmarkkinoihin liittyvistä kysymyksistä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen kommentoi STT:lle, että ryhmä käy torstain kokouksessaan läpi asiaa ja sen taustoja huolellisesti. Kaikkosen mukaan asia on hyvä pitää mittasuhteissaan.

Keskustan eduskuntaryhmässä on ollut Kalevan ja monien muidenkin tiedotusvälineiden tietojen mukaan pettymystä erityisesti siihen, että siirtyminen ruotsalaispankkiin tuli ryhmälle täytenä yllätyksenä.

– On hienoa, että suomalaiset pärjäävät maailmalla. Mutta olisi ollut hienoa tietää tästä etukäteen. Se olisi varmasti helpottanut tulistumista. Nyt tulee paljon kysymyksiä, joihin olisi voitu katsoa vastaukset valmiiksi, ryhmän varapuheenjohtaja Katri Kulmuni kommentoi Ylelle.

Bernerin mukaan asia tuli hänellekin eteen todella nopeasti.

– Omalta osaltanikin voin sanoa, että tieto tuli pikaisesti. Edes oma perheeni ei ollut informoitu, Berner sanoi samassa Ylen jutussa.

Kulmuni sanoo toivovansa, että Berner asettuisi ehdolle kevään europarlamenttivaaleissa.

– Palataan näihin kysymyksiin myöhemmin, mutta olen edelleen täällä olemassa, Berner kommentoi Ylelle.

Anne Berner on ensimmäisen kauden kansanedustaja.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (71)

Toteamme vain, kuva huokuu tylyyttä. Vuoden uutiskuvaksikin olisi mahdollisuuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Berner tulee ruotsalaisten kanssa Suomen rautatieliikenteeseen viemään hillot meidän veromarkoilla rakennuttamilta kiskoilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei voi kuin vain ihmetellä, että mikä suhde Sipilällä ja Bernerillä oikein on. Joku muu olisi saanut noiden toilailujen jälkeen lähteä jo aikoja sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, Berner ulos ja joviaali-jätkä tilalle, aina parempi. Ja niin lyhyt aika ettei ehdi tyriä mitään. Nää on vain niitä hasardihommia vaan :-D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On muuten maamme hirvein ministeri siinä on seuraavalla hallituksella peruminen ensin tämä taksilaki sitten jättivelat ettei tarvi yhden rouvan takia kaikkia siltoja uusia ja nyt Venäjän kanssa tehty yhteisyritys

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi pyhä jyssäys. Tämä Berneri on alun pittäin jo ollu markkinointi puolelle jossa varmaan menestyis, mutta kuka aasi meni sitä äänestään eduskuntaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On tämä koko palsta taas yhtä soopaa alusta loppuun. Mutta mielenkiintoista on havaita, että kepulaiset kelpaavat muualle maailmaan töihin, mutta täällä kotimaassa ovat ikuisesti kelvottomia mihinkään virkaan, ei edes kadunlakaisijoiksi ilman loputonta jupinaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääministeri on lukenut KIRJALLISEN vastauksen Bernerin asiaan Oikeuskanslerilta. Hän ei kuitenkaan ole kirjallista vastausta antanut. Että silleen taasen muisti petti. En tykkää kun puhuu mitä sattuu

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei minusta tuntuisi yhtään tukalalta, jos olisin siirtymässä jonkin pankin johtoon...🕺

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Anne Berner on hoitanut ministeripestinsä hyvin ja tuonut politiikkaa sopivaa piristystä. Arvosana kiitettävä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmetyää vaan kuinka yleensä Berner pääsi,tai nimitetiin ministeriksi,ei hänellä ole muuta kuin bisnes tehtäviä hoitannut.
Nyt mahtanee keskusta ajatua jopa alle 10% kanatukseen vaaleissa,mietikää mitä olette saaneet aikaan?
Kepun ääniä menee paljon Halla-ahon puolueelle.
Niin minunkin menee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän perneri eroa, vaikka niin hänen pitäs tehä. Kepu on kyllä tehny pohjanoteerauksen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, Mikko Alatalo liikenneministeriksi. Sitten hän voi laulaa, että antaa mennä kun on alamäki taas......

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Teatteria koko juttu. Alunperin Berner tuli nimenomaan hoitamaan sellaisia hommia, joissa henkilö ryvettyy, mutta puolueen kilpi saadaan tällä konstin pysymään puhtaana. Ainakin itselleni tämä koko show oli alusta saakka selvä asia. Ainoa kysymysmerkki oli mikä on se virka johon hän katoaa. Itse ajattelin että hän jäisi lepäämään laakereilleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepu näyttää pätevöittävän oivallisesti kansainvälisiin hallitustehtäviin pankkisektorilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On ollut poikkeuksellisen pätevä hallitus, kun hillotolppaa löytyy joka puolueelle. Vain kansa jää nuolemaan näppejään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli siinä kallis ministeri. Vuonna 2015 Finavian johdannaisjärjestelyt ja tappiot 34milj. € veronmaksajille. Vuonna 2016 teiden yhtiöittäminen ja tiemaksut sekä autoveron alennus. Seurauksena autokaupan täydellinen pysähtyminen ja miljoonatappiot. Komeimpana viime kesän ”taksiuudistus” joka sekoitti koko toimivan taksiliikenteen. Kummalliselta tuntuu tällainen, näin tavallisesta veronmaksajasta. Mutta kyllä Bernerin täytyy olla hyvä, kun itse pääministeri hänen halusi ministeriksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikkohan ehtisi olla viikon verran ministerinä. Mutta, kerran Ministeri, aina Ministeri. Mutta, pitäisi vain ensin valita vapautuvaan paikkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (71)

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Demarit esittää maidolle lisäveroa

247 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eikö töissä haluta käydä?

töissä käydään pakosta jos muuta elättämis mahdollisuuta ei ole Lue lisää...
pakko

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image