Kotimaa

Berner: Suomeen ei tule dieselautojen kieltoja – ministeriö seuraa Saksan päätöksen vaikutusta tuon­ti­au­toi­hin

Autojen kohdalla maan hallitus uskoo enemmän porkkanaan kuin keppiin. Tarjolla on diesel-kieltojen sijaan romutuspalkkioita sekä hankinta- ja muuntotukia. KUVA: Jukka Leinonen
Kotimaa 9.3.2018 5:00 | Päivitetty 9.3.2018 7:11
Kari Sankala

Saksassa ollaan kieltämässä runsaspäästöisten dieselautojen käyttö suurissa kaupungeissa. Suomi ei aio seurata Saksan mallia.

– Suomessa ei ole kaavailtu vastaavia dieselautojen kieltoja. Päästövähennyksiä pyritään saavuttamaan laajalla keinovalikoimalla, joka ennemminkin ohjaa tulevaisuudessa liikkumista kohti vähäpäästöisiä ratkaisuja, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo.

Kaupunkiseuduilla ensisijaisena pyrkimyksenä on saavuttaa päästövähennyksiä parantamalla liikennejärjestelmän tehokkuutta.

– Käytännössä tämä tarkoittaa liikenteen ohjaamista entistä kestävämpiin kulkumuotoihin panostamalla julkiseen liikenteeseen, liikenteen uusiin palveluihin sekä kävelyyn ja pyöräilyyn, ministeri Berner toteaa.

Liikenneministeriössä on nähty, että käytettyjen autojen tuonti ulkomailta on kasvanut.

– On huolestuttavaa, että tuontiautot ovat yleisesti ottaen suuripäästöisempiä kuin Suomessa ostetut uudet autot.

Ministeriössä seurataan, miten mahdolliset dieselautojen kiellot vaikuttavat tuontiautojen määrään ja päästötasoon, Berner lupaa.

Suoraan lainsäädännölliseen rajoittamiseen ei käytettyjen tuontiautojen kohdalla aiota mennä.

– Käytännössä taloudelliset ohjauskeinot ovat vaikuttavin keino saavuttaa päästövähennyksiä.

– Liikenteen verotus on tällä hetkellä päästöperusteinen, mikä ohjaa energiatehokkaiden autojen hankintaan. Lisäksi, mikäli olisi tarvetta, voitaisiin myöntää tukia erittäin vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintaa varten ja vastaavasti korottaa käytöstä aiheutuvia maksuja, Berner pohtii.

Autoilijalle tarjolla olevat porkkanat

Romutuspalkkiota voi saada 1 500–2 500 euroa, josta valtion osuus on 1 000–2 000 euroa ja autoalan 500 euroa. Palkkio on voimassa elokuun loppuun.

Sähköauton hankintatuki on 2 000 euroa.

Kaasu- tai etanolikonversion muuntotuki 200–1 000 euroa.

Hankinta- ja muuntotuet ovat voimassa 2018–2021.

Hallituksen tavoitteet

Vuonna 2030 kaikki uudet myytävät autot pystyvät hyödyntämään jotakin vaihtoehtoista polttoainetta mukaan lukien uusiutuva diesel.

Vuonna 2030 liikenteessä olisi vähintään 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasuautoa. Nykyään suomalaisilla on 2,7 miljoonaa henkilöautoa.

Vanhojen autojen kohdalla päästövähennyksiin pyritään lisäämällä biopolttoaineiden käyttöä.

Lisäksi on tavoitteena, että uudet perinteiset polttomoottoriautot ovat huomattavasti energiatehokkaampia kuin tällä hetkellä.

Lue lisää 09.03.2018 Kalevasta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (95)

Ministeri. Berner ,2miljardia suomen tie-verkkoon.
Asiat tärkeys järjeystykseen. Hallitus elää huommisessa,. Pitäisi elää tätä päivää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei hyvä päätös.Hybridit kaikille niin luontoa säästyy ja ilmansaasteet puolittuvat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu, ei ehkä kielletä - mutta sen sijaan rahastetaan niin maan perusteellisesti, se on varma.

Kokemuksesta sanoisin että perinteinen "ympäristösyyt" ovat aina ja edelleenkin oiva keppihevonen jolla lisäveronveronveroja voidaan perustella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo ei kieltoja, vaan entistä kalliimpia käyttö ym maksuja? Sitten kun kaikki ajaa bensa-autoilla, niin niille keksitään isommat maksut. Näin se menee. Valtion lypsylehmä lypsetään kuiviin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tietenkään Dieseleitä saa Suomessa kieltää.
Saksa, Kiina, Intia ja miljoonakaupungit on eri asia.
Suomessa ei autojen saasteet harvaanasutuilla aluella ole mikään ongelma.
Helsinki alue lie ainut jossa ongelmia on!
Ei sähköautojen päästötkään tule olemaan ongelmattomia jos sähkön kulutus autoista johtuen lisääntyy räjähdysmäisesti.
Kannattaa vähän miettiä,ettei vihreiden päähänpistot pääse tuhoamaan yhteiskunnan asioita Suomessa.
Edellä mainittujen maiden päästöihin tulisi kiinnittää enempikin huomioita, eikä rinnastaa sellaisenaan Suomeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikilla pitäisi ajaa pikku mersuilla jos suomen sisällä käydään kauppaa...samoin jäis ananakset ja appelsiinit syömättä...*nauraa*
Me emme vaan ole oikein omavaraisia jos halutaan muuta kuin perunaa ja marjoja....kaikki tuodaan melkein...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nythän pitää kaikkien valtioneuvoston jäsenten ja presidentin autot vaihtaa sähköautoiksi. Esimerkin voimalla tätä maata johdetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Seuraa, ei tule ..." = Suomennettuna Bernerin suusta, varmasti tulee kielto ja seurataan, että ehditään läiskäisemään 10000% vero KUN dieselien hinnat laskevat Saksassa. Yritetään sitten kaikin keinoin estää halpojen lähes uusien autojen tuonti Suomeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö olekin parempi että autokauppaa käydään Suomen sisällä ja verot jää tänne, samoin kuin alkoholin tuonti estetääb tai pannaan lisäverolle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No mutta jos minä ostan käytetyn auton yksityiseltä Suomesta , valtio ei saa mitään, mutta kun ostan käytetyn esim. Saksasta ,Suomen valtio saa n. 20-30% vastaavan Suomi-auton hinnasta ,kun se rekisteröidään .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saksan tuonnista valtio saa pari tonnia veroja kun alunperin Suomesta ostetusta yli kymppitonnin. Lasketko siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten ne sähköautot ovat näillä pakkasilla toimineet? Säästyykö hybridillä polttoainetta arktisessa Oulussa? Kertokaapa ihan vilpittömästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On toiminut hyvin, itse toimintaan ja ajoon pakkaset ei vaikuta mitenkään muuten kuin että toimintasäde lyhenee luonnollisesti kun tarvii osannenegiasta lämmitykseen.
Nissanilla kesällä 140km, -5 pakkasella 110km, -32 pakkasella 80km , noin suunnilleen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ajelen lähes 20 vuotta vnhalla dieselillä niin kauan kuin laki sallii...sen jälkeen otan käyttöön 30 vuotta vanhan valmetin ja ajelen sillä samat ajot laillisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vilkaiskaapa dieselin myyntiä Suomessa. Kovassa kasvussa. Olisko raskas liikenne syynä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Verotuksella voidaan ohjata vähäpäästöisempiin kulkuvälineisiin. sähköjunat esimerkkinä on paras vaihtoehto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sähköauto ei ole mikään puhdas pulmunen koska se vaatii valtavan kaivosteollisuuden taakseen kun lithiumakkutuotanto räjähtää käsiin. Samanlainen harha on ydinsähkö ja uraanikaivokset joiden kuluja ei jostain syystä lasketa mukaan?? Puhumattakaan plutonium päästöistä ja syöpätilastoista...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (95)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinisilmäinen Suomi ja tonnttikaupat

161 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

Oletko käynyt missään Afrikan maassa? Minä olen 26:ssa. Afrikassa taitaa olla nykyään 55? valtiota niin suosittelen ystä... Lue lisää...
Sad but true...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

25.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image