Kotimaa

Berner MTV:llä: "Olen tottunut, että saan täys­lai­dal­li­sen päälleni"

Liikenneministeri Anne Berner piti tiedotustilaisuuden liikenneverkkoselvityksestä viime torstaina. KUVA: Kimmo Penttinen
Kotimaa 24.1.2017 12:23
Heikki Uusitalo

Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) sanoo MTV:n haastattelussa, että hän on pettynyt liikenneverkkoselvityksen keskeyttämisestä.

Ministeri Berner tiedotti keskeyttämisestä maanantaina illalla. Selvityksessä esitettiin muun muassa autoveron poistamisesta ja maksujen keräämistä tienkäyttäjiltä.

Esitys ehti saada eriasteisia tyrmäysiskuja muilta hallituspuolueilta.

Autoveron poistoaikeiden on myös raportoitu hyydyttäneen pahoin autokauppaa.

Bernerin mukaan selvitystä ei ollut mieltä jatkaa, jos siitä olisi otettu autoverokohta pois.

– Missään tapauksessa ei kannata keskeyttää. Mutta kun otetaan niin keskeinen palikka kuin autovero siitä pois, niin se romuttaisi laskelmat ja vääristäisi laskurit, niin ei ole oikein jatkaa sellaista selvitystä, ministeri sanoo MTV:lle.

Tiukkaan kritiikkiin Berner sanoo olevansa tottunut.

– Olen tottunut siihen, että kun esitän uusia pohdintoja, saan niihin täyslaidallisen päälleni. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin on käynyt. Nyt täytyy vain nousta ylös ja katsoa, mitä itse voin tehdä paremmin. Miten voin palvella paremmin niissä asioissa, joihin itse uskon ja joiden tiedän olevan Suomen kannalta hyviä.

Bernerin ja kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpon välillä on nähty verbaalista miekkailua. Orpo on lausunnoissaan todennut, että hallituksen toimintatapoihin on kiinnitettävä jatkossa huomiota.

Berner ei ota MTV:llä tarkasti kantaa, kokiko hän hallituskumppaneiden pettäneen liikenneministerin.

– Se on sitten pääministerin ja hallituskumppaneiden välinen keskustelu. Itse haluaisin katsoa eteenpäin ja rakentaa yhteistyötä. Yhteistyön tulee olla laajempaa, myös oppositiopuolueet tulee ottaa tiiviisti mukaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (24)

Vanha sanonta : Koirat haukkuu vaunut kulkee. Eipä median kommentit taida Berneriä hätkäyttää ja luulenpa Bernerin vetäytyvän päivänpolitiikasta sopivan tilaisuuden tullen. Eikä liene pelkoa kortistoon joutumisesta. Ai niin onhan se sopeutumisrahakin käytettävissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä tarvinne ihmetellä miksi saa täyslaidallisia, onhan se kumma ettei usko ettei tuostakaan mitään hyvää seuraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisikohan rouva Berner käyttää aikansa paremminkin, kuin uusien hallintohimmeleiden pohtimiseen? Vaikkapa liikenneministerin toimenkuvaan kuuluvaan väyläverkon parantamiseen. Rahaahan autoilijoilta on kyllä jo kerätty monkertaisesti tarvittava määrä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässähän oli nimenomaan kyse hallintohimmelin purkamisesta, tai oikeammin lakkauttamisesta. Liikenneviraston työt olisi siirretty julkisesti omistettuun yhtiöön, pois valtiohallinnon byrokratiakoneiston alta. Ongelmahan on hallituksessa tiedostettu kun selvityksiä paremmasta on alettu tekemään.

Ongelmia on nyt tässä selvitystyön organisoinnissa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko ehdotus vaikutti kyllä siltä, että ministeri saisi sidosryhmiltä täyslaidallisen omalle pankkitililleen, joten pieni lokamyrsky siinä sivussa ei varmasti olisi haitannut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä tahansa muita keinoja tienpidon hoitoon voidaan käyttää paitsi verovaroilla rakennetun tiestön yhtiöittämistä (=myöhemmin lahjoittamista rahastajille). Korvamerkityt verorahat välttämättömän tarpeen kattamiseksi on oikeudenmukaisin keino. Verovarojen puuttuminen pitää korjata vientiä suosimalla ja halpamaiden tuontia rokottamalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yleensä "täyslaidallisiin" ruukaa olla jokin syy. Onko sitten fiksua valittaa siitä julkisuudessa ja hakea myötätuntoa, mielestäni ei. Bernerille on tosiaan sattunut näitä, mutta sitkeästi vaan yrittää pitää Valtioneuvoston jäsenyydestä kiinni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Berneristä ei ole enään tuohon, vaikka mitä selittää. Koko homma on niin väärällä uralla ettei kansa hyväksy.
Ollaan kurkkua myöten täyttä näitä temppuja ja yhtiöittämisiä.
Palautettakoon TVH johtamaan Suomen teitä ja huolehtimaan niiden kunnosta niin tiet pysyy kunnossa ja kustannukset kohtuudessa. Autotkin uudistuvat aikanaan ja vanhoilla autoillakin pitää olla oikeus ajaa kohtuuhintaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä oli odotettavissakin: Uhriutuminen :) Voi voi kun kaikki haukkuu jne.
No, odotellaan uuden auton hankintaa kerran liikenneministeri lupasi verot heittää pois hinnasta.
Katellaan vuosi.
Toki sitä ennen tämä hallitus kaatuu juurikin ennen kuntavaaleja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Orpolta ja Soinilta hyvä sauma aloittaa kunnallisvaalikampanjat. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Ongelmat vain pahenee ajan myötä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdotettiin tienpidon yksityistämistä jonkinlaisen autuaaksi tekevänä pelastuskeinona. Tosiasia on kuitenkin se, että tienpito on yksityistetty jo vuosia sitten. Ei valtiolla ole juurikaan tienhoitoon liittyvää henkilökuntaa puhumattakaan kalustosta, kaikki tienpitoon liittyvät tehtävät teetetään yksityisillä yrittäjillä. Tilanne on jo niin huono, ettei työn tilaajalla eli valtiolla ole enää edes riittävästi ammattitaitoista henkilökunta valvomassa näiden yksityisten yritysten toimintaa, vrt nyt vaikka nämä siltojen betoniongelmat. Jokainen meistä voi tykönään pohtia, kuinka hyvin tässä tienpidon yksityistämisessä on niin taloudellisessa kuin tienpidollisessakin mielessä onnistuttu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Bermerillä on outo tapa kehua sitä että on aina ollut epäpätevä tehtävässä kuin tehtävässä. Sitähän se yksiselitteisesti on jos saa aina vain täyslaidallisen kritiikkiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etkö mahdu Sveitsiin? Ottakaa Sipilä mukaan ja vaikka koko hallituskin ja ne, jotka leikkivät oppositiota!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ministerillä pitäisi olla taito viedä asioita eteenpäin. Sen puutetta ei voi kaataa muiden syyksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli fiksua, että ministeri itse keskeytti liikenneverkkoyhtiön valmistelun , kun sitä kerran ei oltu käsitelty koko hallituksessa.
Siinä olisi tullut liian monta asiaa liian äkkiä, joten parenpi näin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos olisi alunperin ollut fiksu ja hoitanut valmistelun paremmin, niin ei olisi tarvinnut olla jälkikäteen fiksu ja ajaa koko prosessia alas.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä on ryhdyttävä käyttämään Trumpin oppeja kun näitä ministereitä valitaan. Toimittajat kysyivät Trumpilta, että miksi hän valitsee Yhdysvaltain hallinnon korkeimmille paikoille vain omien alojensa korkeimmilla paikoilla jo valmiiksi olevia kuten kenraali johtamaan puolustusministeriötä tai massiivisen ja menestyneen yrityksen johtaja vastaamaan Yhdysvaltain kauppasopimuksista jne. Trumpin vastaus oli hänelle tuttuun tyyliin selkeä ja yksnkertainen: "Valitsen vain henkilöitä jotka tietävät miten huipulle päästään. Siksi pidän erityisesti kenraaleista koska he ovat jo valmiiksi läpäisseet tiukan valintaprosessin".

Pitäisikö meidän Suomessa alkaa valitsemaan liikenneministeriksi henkilö joka on liikenteen huippuammattilainen tai sitten opetusministeriksi henkilö joka on opetuksen kiistaton Suomen mestari. Parhaat henkilöt parhaille paikoille eikä tämmöistä poliittista sirkusta joka lopulta tuhoaa rakkaan isäinmaamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä pitäis! Mutta kuka ?
Rahalla on suuri valta ja näyttää, ettei näistä kukaan todellisuudessa edusta kansaa , vaan hyväkin edustaja taipuu rahan edessä kannattamaan yritysmaailmaa. Pienyrittäjiä ei lasketa tässä kohtaa mukaan, ne viedeään teuraaksi isommille yrityksille.
Kyllähän tämä Berneri on liiketalouden ammattilainen ja yrittää Suomi Oy.ssä niillä opeilla. Bernerin taustakoneisto on erittäin taitava , vieläkin sieltä tullaan jollain kovalla ehdotuksella, jonka pääministeri hyväksyy.
Tämä koneisto lobbasi Ruotsin mallin mukaisen vapautuksen taksialalle ja liikenteen ammattilaiset taipuivat yritysmaailman edessä. Yrityskoneisto pääsee jylläämään yhteiskunnan rahalla sote-uudistuksen jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (24)

Uutisvirta

10:11
Mestareilla MM-päätökset ratakierroksella: Kotaja seitsemäs, Tähti jäi finaalista
10:07
Tommi Mäkinen pitää Australian rallin perumista oikeana päätöksenä – jäi Japaniin rakentamaan ensi kautta
10:00
Tarjolla ikimuistoinen joululahja – oululaisen Steel Ring -tallin keulakuva Lotta Loikkanen saa tilaisuutensa MM-titteliottelussa Saksassa: "Yllätysmomentti on aina olemassa" Tilaajille
10:00
Oululaiset tapahtumajärjestäjät Club Teatria ja Pro Piknik Festivals aloittavat yhteistyön – "Laajentaa musiikkitarjontaa huomattavasti"
10:00
MM-titteliotteluunsa valmistautuva Lotta Loikkanen: "Mökkiviikonloppu kavereiden kanssa voi olla vaarallisempi kuin ammattinyrkkeilyottelu"
9:48
Ikääntyneenä kotona asumiseen voi varautua – Oulussa järjestetään avoin seminaari aiheesta
9:23
Itsenäisyyspäivää juhlitaan Oulussa sinivalkoisella valaistuksella, kaupunki kehottaa järjestämään kahvihetkiä
22
Pohjantiellä sattui kolmen auton ketjukolari – ei loukkaantuneita
19
Tänään neuvotellaan, mutta lakosta voi tulla erittäin pitkä – "Ihmiset tuntuvat täysin ymmärtävän, miksi lähdimme tai jouduimme työtaisteluun"
14
"Ruotsi ei ole rakettitiedettä" – Tartu härkää sarvista ja puhu, opastaa oululaislähtöinen kielilähettiläs Seppo Määttä
12
Uudet kaistat helpottavat Limingantullin liikennettä – uuden alikulun päällystys ja kivettäminen jäivät ensi kevääseen
11
Voisiko uusi yliopistokampus nousta Oulun keskustan lähelle? Yliopiston rehtori esittää, että yliopisto ottaa kiinteistönsä uuteen syyniin – "Pelkäämme, että tilavuokrat nousevat niin kalliiksi, että ne alkavat haittaamaan yliopiston toimintaa" Tilaajille
9
Oululaiset villinnyt Coca-Colan joulurekka ei saavu Ouluun tänä vuonna
8
Kärpissä loistaneelle Ville Leskiselle lähtöpassit Färjestadista – ”Hän on rehellisesti sanottuna liian kallis"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on paikoin huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa jäätävän tihkusateen ja lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

256 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihmisen pahuus

Ei ihminen jolla on psyyke tasapainossa tee kellekkää pahaa. Ei ei. Lue lisää...
Vai normaalia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image