Kotimaa

Asian­tun­ti­jat: Googlen hanke lisää tuulivoimaa tuntuvasti ja tuo mainehyötyjä, jotka voivat poikia lisää investointeja – Myös Ikea investoi Suomeen

Googlen investointi lisää suomalaista tuulivoimatuotantoa merkittävästi, arvioivat asiantuntijat. KUVA: Nina Susi
Kotimaa 20.9.2019 17:01
Petteri Lindholm

Suomalainen tuulivoiman tuotanto on nopeassa kasvussa.

Googlen ilmoittama sopimus 255 megawatin tuulisähkön ostamisesta lisää Suomen tuulivoiman tuotantoa merkittävästi, sanoo energiatuotannon asiantuntija Kati Takala energia-alan etujärjestö Energiateollisuudesta.

– Megawattien lisäksi merkittävää on, että tällaiset suuret, tunnetut kansainväliset yhtiöt tulevat Suomeen toteuttamaan investointejansa.

Takala uskoo, että suuryritysten investoinnit suomalaisella uusiutuvan energian sektorilla tuovat mainehyötyä ja lisäävät luottamusta Suomeen investointikohteena.

– Se voi helpottaa uusien investointien tekemistä, Takala arvioi.

Googlen ja muiden yritysten viime vuosina tekemät sähkönostosopimukset kertovat Takalan mielestä siitä, että Suomi on uusiutuvassa energiassa houkutteleva investointiympäristö.

Energiaviraston Uusiutuva energia -ryhmän johtaja Pekka Ripatti sanoo Googlen hankkeen tuomaa sähköntuotantokapasiteetin lisäystä tuntuvaksi.

– Sen tuoma lisäys nykyiseen kapasiteettiin on yli 10 prosenttia, Ripatti sanoo.

Googlen sopimus 255 megawatin sähkönostoista koskee kahta tuulivoimapuistoa.

Yhtiö ostaa 60 prosenttia Kainuuseen nousevan Piiparinmäen tuulivoimapuiston sähköstä, mutta toisen tuulivoimapuiston rakentajaa tai sijaintia yhtiö ei vielä julkistanut. Piiparinmäen tuulivoimapuiston rakentaa vuosien 2019–21 aikana suomalaisyhtiö Ilmatar Energy.

Myös Ikea investoi tuulivoimaan

Suomessa on tällä hetkellä käynnissä useita tuulivoimahankkeita, jotka tuovat yli 1000 megawattia lisää tuulivoimakapasiteettia.

Vuosien 2019–21 välillä valmistuvat investoinnit kasvattavat Suomen tuulivoimakapasiteettia yhteensä noin 56 prosenttia ja tuulivoiman vuosituotantoa noin 72 prosenttia, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys.

– On merkittävää, että nämä ovat markkinaehtoisia investointeja eli ne rakennetaan ilman julkista tukea, Energiateollisuuden Takala sanoo.

Uusiutuvan energian osuus Suomen sähköntuotannosta kasvaa uusien investointien myötä huomattavasti.

Vuoden 2018 lopussa uusiutuvalla energialla tuotettiin noin 36 prosenttia kaikesta Suomen energiatuotannosta. Tuulivoiman osuus oli tuolloin noin 7 prosenttia.

Googlen lisäksi suomalaiseen tuulivoimaan investoi muun muassa huonekalujätti Ikea.

Uusi sopimuskonsepti tuo investointeja

Suomalainen tuulivoima-ala on kasvanut nopeasti, sanoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Ensimmäinen 1 000 megawatin raja tuulivoimakapasiteetissa ylitettiin vuonna 2015, ja nyt neljä vuotta myöhemmin näkyvissä on jo kapasiteetin kolminkertaistuminen.

– Vain alle kaksi vuotta sitten näytti siltä, että Suomen tuulivoima ei ole vielä valmis markkinaehtoisiin investointeihin. Reilu vuosi ensimmäisen markkinaehtoisen investointipäätöksen jälkeen meillä on julkaistu yli 1 000 megawattia ilman tukea rakennettavia hankkeita, Mikkonen sanoo.

Energiaviraston Ripatin mukaan kasvun taustalla on nopeasti yleistynyt sopimuskonsepti, jossa sähkönostaja sitoutuu pitkään ostosopimukseen tuulivoiman rakentajan kanssa.

– Investointeja on hidastanut sähkön markkinahintaan liittyvät epävarmuudet. Näillä pitkillä sopimuksilla pystytään vähentämään hintariskiä, mikä lisää takuulla investointihalukkuutta, Ripatti toteaa.

Sopimukset ovat kestoltaa yleensä 10–20 vuotta.

Energiateollisuuden Kati Takala lisää, että tuulivoiman houkuttelevuutta on lisännyt myös alan tekninen kehitys.

– Yksittäisten voimaloiden koot ovat myös kasvaneet ja hyötysuhde parantunut.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Tuulivoima on valitettavasti vain poliittisleikisti päästötöntä, mutta keskustelu siitä taidetaan vaieta huomaavaisesti yhtä kuoliaaksi, kuin keskustelu ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi rajuja uhrauksia (muilta) vaativien ministeriemme ihanista vauvauutisista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikea kerää yleensä rusinat pullasta. Kuka sen maksaa jos Ikea käyttää meikläistä tuulivoimaa. Noin entisenä Kiteeläisenä en luota Ikean toimintatapoihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on hyvä paikka Usalaiselle vakoilu,anteeksi datakeskukselle Haminassa. On mahdollismman lähellä Venäjää ja ei kuitenkaan aiva rajassa kiinni, herättäis liikaa naapurinkin huomiota.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos eppäilet piuhojen kautta vakoilua, niin kerro miten se tapahtuu helpommin juuri rajan läheisyydessä? Eivät he kuitenkaan Haminasta käsin naapurin puhelinlinjoilla roiku. Luulen, että viestissäsi yhdistyy totaalinen tietämättömyys ja vahvasti biasoituneet sympatiat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomi kelpaa tällaiseen toimintaan. Kaivoksia ja tuulivoimaa ja jäännöspaikkoja EUssa. Pieni valtio ollaan ja väkimäärä vähäinen ja Venäjän naapuri vielä. Mutta inhottaa tuo rähmälläänolo EUn ison rahan edessä ja ihana kiltteys saman firman isojen tyttöjen ja poikien edessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä täällä pohjoisessa täytyy ylläpitää sattumasähkön lisäksi varmatoiminen kapasiteetti. Voi muuten alkaa näkymään kuluttajan sähkölaskussa ja monella perse jäätyy pakkasessa, kun joka toinen tili menee sähköyhtiölle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanokaapa sille Googlejohtajalle, että hinnan määrää silti Austraalialainen sijoittaja

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väärin. Suomea pidetäön harmittomana osana Venäjää. Ikäänkuin näyteikkunana Moskovaan. Pietarin ja Murmanskin alueen bisniksien avautuminen niillä on vaikuttimena ja minkään muun uskominen tulee kalliiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä väliä? Rahan ne tuo tänne kuitenki. Ja jättävät kalustot kuitenkin hyötykäyttöön meille.
Meidänhän pitäs nimenomaan ratsastaa venäjän läheisyydellä niin oltaisiin exoottisia sijoittajille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuota noin. Ei sijoittaja "eksotiikkaa" kaipaa vaan sijoitukselleen tuottoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

25
Kommentti: Ehdotus bensakiintiöstä on kuin EU:n päästökauppa – hyvässä ja pahassa
22
SSAB sulkee Raahen toisen masuunin väliaikaisesti – seisakin arvioidaan kestävän viikkoja
21
Moottoritietä pääsee ajamaan pian aina Kiiminkijoelle saakka – uudella tiellä on aluksi 80 kilometrin nopeusrajoitus
13
Pahasti myöhässä oleva junaliikenne pääsi liikkeelle – Juna Helsingistä Kemijärvelle myöhästyy noin 10 tuntia
12
Teknologiateollisuuden kysyntä laskee selvästi – Työmarkkinapomo Minna Helle: Kiky-tunneista luopuminen merkitsisi palkankorotuksista tinkimistä
12
Vihreät lopettaa puoluelehtensä – Vihreän Langan päätoimittaja on uutisesta surullinen, järkyttynyt ja yllättynyt
10
Senaatti-kiinteistöt pitkittää Poliisin toimitilaongelmaa Oulussa, luvattujen uusien tilojen suunnittelu viipynyt kohtuuttomasti Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Lapissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi huomenna Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen ja lumisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sähköautot valtaavat vähitellen liikenteen

119 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mitä mieltä sisäministeri Ohisalosta?

PS-kansanedustaja Packalén sanoi ihan oikein, että Ohisalon toiminta on populistista flirttailua anarkismille, eikä täll... Lue lisää...
mp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

23.10.

Fingerpori

23.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image