Kotimaa

Analyysi: Mitä Isis-lapsille pitäisi tehdä? Tämän takia poliittista päätöstä pantataan

Isisin vastaiset taistelut aiheuttivat vierastaistelijoiden perheisiin liittyvien kysymysten lisäksi ison pakolaisongelman. Kuvassa irakilaiset siviilit pakenevat taisteluja kesällä 2017.
Kotimaa 7.12.2019 18:00 | Päivitetty 7.12.2019 18:09
Jussi Orell

Isis-lapsiin kohdistuvassa keskustelussa on syytä tunnustaa tosiasiat. Yksi niistä on se, että lasten kotiuttaminen ilman äitejään on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta. Jos kotiutuksia tehdään, radikalisoituneet äidit tulevat mukana sivutuotteina. Ajatus Isis-vaimojen kotiuttamisesta on niin epämieluisa, että poliittisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, kirjoittaa Lännen Median uutispäällikkö Jussi Orell.

Onko ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) ylittänyt valtuutensa painostamalla ulkoministeriön virkamiestä käynnistämään operaation Syyrian al-Holin leirillä olevien suomalaisten Isis-lasten kotiuttamiseksi ilman äitejään ja lopulta hallintolain vastaisesti rajoittanut hankalaksi heittäytyneen virkamiehen tehtäviä?

Mitä hallitus on Isis-lapsista päättänyt tai ollut päättämättä? Onko olemassa yhtenäistä poliittista linjaa ja jos on, miksi virallinen päätös on yhä tekemättä?

Ilta-Sanomien uutisoinnista alkanut keskustelu velloo yhä.

Sotkua on puitu eduskunnan ulkoasianvaliokunnassa, kirjallisia kysymyksiä on jätetty ja välikysymystä väläytellään. Presidentti Sauli Niinistökin on kommentoinut puutteelliseksi väitettyä tiedonkulkua ministeriön ja presidentin välillä.

Jos unohdetaan vyyhtiin liittyvät henkilöasiat, ydinkysymyksiä on kolme: onko hallitus tehnyt poliittisen päätöksen lasten kotiuttamisesta joko yksin tai yhdessä äitiensä kanssa, vaativatko toimenpiteet poliittista päätöstä ylipäätään ja onko lasten kotiuttaminen ilman äitejään mahdollista?

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kyllä ja ei. Kahteen seuraavaan vastaus on selkeämpi ei.

Al-Holin tilannetta ja erityisen "Isis-lapsivirkamiehen" nimittämistä on käsitelty lokakuun lopussa hallituksen iltakoulussa. Iltakoulut ovat kuitenkin tapaamisia, joissa ei tehdä virallisia päätöksiä.

Oikeuskansleri Tuomas Pöystin linjauksen mukaan hallituksen pitäisi pyrkiä kotiuttamaan ainakin lapset. Lännen Median tietojen mukaan ulkoministeriö on vielä tämän jälkeen varmistellut toimintalinjaansa Pöystiltä.

Oikeuskanslerin linjaukset eivät nekään ole velvoittavia, vaan kanslerin päätehtävä on tulkita viranomaistoiminnan lainmukaisuutta jälkikäteen esimerkiksi kantelujen perusteella.

Poliittisen päätöksen puuttuminen ei ole asiassa ratkaisevaa. Virkamiesten ja -naisten velvollisuutena on noudattaa lakia ja sopimuksia riippumatta siitä, onko hallitus linjannut asiasta erikseen vai ei. Isis-lasten tapauksessa kyseeseen tulee esimerkiksi perustuslain pykälä perusoikeuksien turvaamisesta sekä YK-sopimus lasten oikeuksista. Ne velvoittavat toimittamaan hengenvaarallisissa oloissa olevat lapset turvallisempaan ympäristöön. Viranomainen ei siis riko lakia toimimalla ilman poliittista päätöstä vaan päinvastoin jättämällä toimimatta.

Poliittinen linjaus voisi kuitenkin selkiyttää tilannetta. Se, miksi poliittisesta vauhditteesta päättäminen venyy venymistään, johtuu siitä, että pelkkien lasten kotiuttaminen on tällä hetkellä käytännössä mahdotonta. Al-Holin leiriä valvovat kurdit ovat kieltäytyneet päästämästä lapsia leiriltä ilman äitejään. Suomalaisviranomaisilla ei puolestaan ole oikeutta huostaanottopäätöksiin toisessa maassa. Tämän vuoksi lasten kotiuttaminen merkitsee myös äitien kotiuttamista. Ajatus radikalisoituneiden äitien kotiuttamisesta on poliittisesti niin arka ja epämieluisa, että on helpompaa jättää asia virkamiehille.

Mitä suomalaisviranomaiset voivat tehdä Isis-lasten auttamiseksi? Viranomaiset voivat päättää perheen kotiuttamisesta ja neuvotella kurdihallinnon kanssa. Tämän jälkeen voidaan konsulipalvelulain perusteella antaa aktiivista neuvontaa, auttaa matkajärjestelyissä sekä myöntää vaadittavat matkustusasiakirjat. Passien kirjoittaminen kuitenkin edellyttää, että lapset (lue perheet) onnistuvat pääsemään pois leiriltä ja että näillä on rahaa maksaa matkansa.

Kotimaassa lasten hyväksi voidaan tehdä enemmän. Jos äitiä epäillään terroristisista rikoksista, lapsi voidaan ottaa huostaan.

Al-Holiin liittyvässä keskustelussa olisi paikallaan tunnustaa, että avun kohdistaminen vain lapsiin on nykytilanteessa utopiaa. Jos suomalaislapsia leiriltä kotiutetaan, tulevat äidit "sivutuotteina". Haluttiin tai ei.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Suomen perustuslaki tai YK:n lasten oikeuksien sopimus eivät oikeuta suomalaisia virkamiehiä operoimaan ulkomailla. Tiedoksi kirjoittajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa. Minä luulin, että meillä on ihan erikseen palkattu diplomaattikunta ulkomailla operoimista varten. Kalifaatissa olleet Suomen kansalaiset, sukupuoleen ja ikään katsomatta, olisi pitänyt jo ajat sitten tuoda takaisin Suomeen paikallisten sen salliessa. Ulkomailla he ovat tikittävä aikapommi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rahdatkaa vain kaikki suomeen, täällä on tarjolla rahaa ja hyvinvointia, kaikille muille maailmassa paitsi omille köyhille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kai ymmärsit, että tässä puhutaan Suomen kansalaisten tuomisesta takaisin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Isis lapsille emme voi tehdä yhtään mitään ilman paikkallisten viranomaisten suostumusta. Suomen lait päättyvät meidän rajoihin, sen ulkopuolella olemme aina kyseisen maan lakien alaisia. Suomen kansalaista ei saa estää palaamasta kotimaahan käännyttämällä heidät maahantuloasemalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomeen laittomasti tulleiden karkoittamisessa ei ole mitään kiirettä ja voidaan jopa ministerin käskyllä lopettaa, kun ei voida taata kuolemattomuutta kotimaassa. Mutta maahan tuotavien terroristien kohadalla on sellainen kiire ja salamyhkäisyys, että ei edes tiedetä varmasti ketä maahan, suomalaisten uhaksi, ollaan tuomassa. Eihän tässä fanaattisten hätähousujen toiminnassa ole pienintäkään järkeä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tosiasiat tunnustamalla voidaan lopettaa kaikki palautuksiin kohdistuvat toimet, ja samalla lopettaa keskustelu asiasta. Odotellaan kunnes paikallisilla toimijoilla on jotain uutta kerrottavaa, ja jatketaan sitten siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maailmassa on 100 miljoonaa lasta kestämättömissä oloissa, mutta miksi juuri nyt nämä lapset, jotka ovat terroristien lapsia pitäisi pelastaa? Miksi nyt? Miksi ei aiemmin?
Toiseksi, kuka ja miten todistetaan kenellä on mahdollisesti Suomen kansalaisuus?
Kun ulkomailta lähdetään tuomaan ihmisiä Suomeen, nyt kyseessä eivät ole lapset vaan sieltä tuodaan myös aikuisia, se on sata varmaa. Mikä tässä on kierointa, on se, että Suomeen päästessään nämä rikolliset aikuiset välttävät kaikki tuomiot ja tuovat keskuutemme vaaran! Voitte luottaa siihen, että Suomalaiset viranomaiset viis veisaavat suomalaisten turvallisuudesta ja se on maanpetoksellista toimintaa.
Eli kyse ON paljon muustakin kuin lapsista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lähtijät tekivät omat valintansa, halusivat terroristeiksi. Suomella ei ole mitään velvollisuutta ottaa terroristeja taikka heidän jälkeläisiä vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puhe isis-lapsista on jo asenteellista. Eivät lapset ole ikinä isikseen littyneet. Monet ovat jopa syntyneet leirillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moniko noista "isis-lapsista" saanut alkunsa raiskauksen seurauksena ? Mitä ovat olleet "isis-äitien" oikeudet yleensä? Kertomusten mukaan heitä on kaapattu, ryöstetty, lahjoitettu, kaupattu ja alistettu kalifaatin rakentajien käyttöesineiksi. Montako isää on oikeasti tunnistettu ?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmaankin siellä syntyneistä pitävät omistaan huolta, eivätkä salli kansalaistensa luovuttamista ulkomaille. Ainoksi vaihtoehdoksi jäänee adoptio, joten ei muuta kuin paperit vetämään jos haluaa toteuttaa vihreän unelmansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lain mukaan lapsen voi erottaa vanhemmastaan jos lapsen tulevaisuus, turvallisuus vakavassa vaarassa. Päiden katkomista opettava radikalismiko ei ole sitä? Täällä Suomessa on lapsia viety huoltajiltaan paljon vähemmästäkin ja vieläpä pelkästään epäilyistä. Mutta lopuksi; isisläiset ulkomailla eivät ole suomalaisten vastuulla.. vastuu on heidän omansa ja vanhemmat ovat itse ensisijaisesti vastuussa lapsilleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerrankin selkokielellä. Pieniä ruutitynnyreitä ei voi tuoda Suomeen, koska isot tynnyrit pitäisi tuoda mukana. Lisäksi kun tiedetään, että Suomen oikeuslaitos päästää ulkomaiset terroristiepäillyt kuin koira veräjästä, niin eipä kannata haaveilla mistään äitien erottamisesta lapsista terrorismisyytösten varjolla. Kyllä se vaan on myönnettävä, että nämä tapaukset ovat menetettyjä mitä suomalaisuuteen tulee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmettelen lähonnä sitä että me tavikset jpilla vaikkapa sairas omainen,jopudumme mahdollisen ulkoman matkan aikana pelkäämään kustannulsia jos vaikkapa helikopterilento kotimaahan(olemassa olevan sairauden paheneminen) .sitä ei usein vakuutus kata. Nyt konsulikyydillä isis äidit? Ei ymmärrä.ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Konsulinkyydistä tulee aina lasku perässä, eri asia, jos maksaa pystyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6:26
"Orkesterissamme on paljon positiivista energiaa" – Emiliano Travasino tuli Italiasta Suomeen opiskelemaan ja päätyi soittajaksi Oulu Sinfoniaan
6:10
Volkswagenille Kanadassa miljoonasakot päästöhuijauksesta – päästöhuijaus maksanut autonvalmistajalle yhteensä kymmeniä miljardeja
6:00
Lasketaan puuttumiskynnys matalalle, ettei yksikään urheileva lapsi ja nuori joudu kokemaan epäasiallista kohtelua Lukijalta
6:00
Rengasvaurioista normimäärä korvaushakemuksia Pohjois-Pohjanmaalla – Moni autonsa rikkonut voi jättää hakemuksen tekemättä Tilaajille
6:00
Eri puolueet odottavat Niikolta selvityksiä esille nousseista Kiina-yhteyksistä – Epäluottamusta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa
0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image