Kotimaa

Ahtisaari: ”Natoon olisi pitänyt liittyä jo aikoja sitten”

Arkistokuva. Martti Ahtisaaren mukaan Suomen Nato-jäsenyys osoittaisi, ettei Suomi pelkää Venäjää. KUVA: Kimmo Penttinen
Kotimaa 4.10.2016 13:00
Riikka Happonen

Presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari liittäisi Suomen Natoon. Hänen mukaansa se osoittaisi maailmalle, ettei Suomi pelkää itänaapuriaan Venäjää.

– Vaarana on, että ajan mittaan meitä aletaan pitää kummajaisena. Kaiken lisäksi vielä aivan ansiosta. Juuri siksi minun mielestäni liittyminen Natoon olisi pitänyt tehdä aikoja sitten. Ei sen takia, että Venäjä uhkaa, vaan sen tähden, että kylmän sodan suomettumisvaiheesta on irtauduttava.

– Kaikki miettivät sitä, mitähän ne Venäjällä ajattelevat, jos me teemme näin. Venäjä on jo näyttänyt, mitä he ajattelevat ja tekevät. Joka ei tässä tilanteessa pyri yhteiseen puolustusliittoon, on suomettunut, Ahtisaari sanoo.

Hän ottaa kantaa Natoon tuoreessa keskustelukirjassa ”Miten tästä eteenpäin”, jossa hänen kanssaan tulevaisuuden eväitä pohtivat entinen diplomaatti ja kansainvälisen politiikan analyytikko, ministeri Jaakko Iloniemi sekä palkittu journalisti ja teologi Tapani Ruokanen.

Kirjassa Ruokanen kysyy Ahtisaarelta, olisiko Suomen pitänyt liittyä Natoon jo tämän presidenttikaudella eli vuosina 1994–2000. Ahtisaaren mukaan se oli silloin mahdotonta.

– Me olemme menettäneet mahdollisuutemme. En tiedä, olisiko minun pitänyt ottaa Nato-jäsenyys jo esiin presidenttinä. Se vain oli silloin täysin mahdotonta, hyvä että päästiin EU:n jäseneksi, Ahtisaari vastaa.

Nato ei tarvitse Suomea?

Pian ulkoministeriön keväisen Nato-raportin jälkeen Washingtonissa käynyt Jaakko Iloniemi kertoo, että raportti huomioitiin Yhdysvalloissa. Hänen mukaansa sitä ei pidetty varsinaisen jäsenyysprosessin avauksena, mutta valmistautumisena siihen.

– Mielenkiintoista on, että siinä nähtiin sellainen signaali. Washingtonissa katsottiin, ettei tämä ole oikea aika Naton laajentumiseen. Yksi repliikki oli: Nato ei tarvitse Suomea, Iloniemi kertoo.

Hän suhtautuu Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen Ahtisaarta skeptisemmin. Hänen mukaansa Nato-asiassa tuskin tapahtuu minkäänlaista kehitystä nykyisen hallituksen, eduskunnan ja presidentin aikana.

– Näen, ettei se näissä olosuhteissa ole tehtävissä, koska se edellyttää kansan mukaantuloa, eikä kansa ole tulossa mukaan.

Ruokasen mukaan Suomelle on jäänyt YYA-vaihde päälle.

– Vanhat opit istuvat lujassa. Suomi on luovinut omien hyötyjen maksimoinnin aallokossa. On löydetty taloudellisia etuja myötäilemällä Venäjää. Olisiko aika vaihtaa toiselle vaihteelle? Ruokanen kysyy.

Ahtisaari perustelee Natoon liittymistä muun muassa sillä, että se toisi Suomeen investointeja.

– Baltia on tässä suhteessa kiinnostavampi, myöntää myös Ruokanen.

”Baltian maat saavat olla kiitollisia”

Ahtisaari ottaa kunnian muun muassa Viron Nato-jäsenyydestä, jota valmisteltiin hänen presidenttiaikanaan. Ahtisaari tarjosi 1997 presidentin virka-asunnon Mäntyniemessä Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien Bill Clintonin ja Boris Jeltsinin käyttöön.

– Jätin Clintonin ja Jeltsinin keskustelemaan kahdestaan ja sanoin, että ruokaa on, mutta tarjoilu loppuu, jos ei tule sopimusta.

Aiheena oli Naton laajeneminen entisiin Varsovan liiton maihin.

– Olen kehunut aika vähän sillä, mitä silloin saatiin aikaan. Kyllä Baltian maat saavat olla kiitollisia Nato-jäsenyydestään juuri noiden neuvottelujen takia, Ahtisaari toteaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (65)

On edesvastuutonta Suomelle pysyä Naton ulkopuolella. Suomi laiminlyö oman 100%:n puolustuksensa pysymällä Naton ulkopuolella, koska tosiasia, fakta, on että Venäjä EI ole koskaan hyökännyt yhteenkään Nato-maahan. Ei koskaan. Miksi siis enää odottamaan, ja spekuloimaan spekuloimasta päästyään? Voimavaroja tähän typerään ja lyhytnäköiseen spekulointiin menee koko ajan Suomella, kun Suomi ja Suomen kansa saa elää edelleenkin epävarmuuden tilassa ilman Naton varmaa turvaa.

Ja väite että Natoon liittyminen maksaisi Suomelle on täysin väärä. Natoon liittyminen vapauttaisi melkein koko Suomen maa-armeijan ylläpitokustannukset, ja tämä on suuri summa!

Suomi siis Natoon. Mitä nopeammin sitä parempi. Arvaamaton ja agressiivinen Venäjä on arvaamaton ja agressiivinen Suomellekin. Se on jo nähty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

HIenoa, että Ahtisaari otti kantaa. Saapa nähdä, uskaltaako toimittajat kritisoida tätä kirjoitusta. Hienoa oli myös se, että Te Arvoisa Presidentti otitte kantaa tähän pakolaisasiaan. Kiitos, näin se on. Eletään maassa maan tavalla. Tämä toteamus ei ole missään tekemisissä rasismin kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Natoon liittyminen on järkivalinta, jos haluaa rauhan säilyvän. Ei ihmisen ole hyvä olla yksin. Onhan se jo nähty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko joku nyt selittää, miksi Natoon ei voisi liittyä? Mitä huonoa siitä seuraisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siitä huolimatta, että en nyt kannata NATOon liittymistä, en katso olevani suomettunut. NATOon liittymisen aika meni jo 15-vuotta sitten. Sitä paitsi jäsenyytemme EUssa osoittaa kristallin kirkkaasti miksi. Pienten äänillä ei ole väliä silloin, kun isot nokittelevat.

On parempi huolehtia itse, tai siis ottaa vastuu omasta turvallisuudesta. Nythän, NATO-optiota hypettäessämme emme ole tehneet kumpaakaan riittävästi. Siis ottaneet vastuuta emmekä huolehtineet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole kyse äänistä, vaan turvatakuista.

Ja parempi hankkia turvatakuut maailman vahvimmalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaisi käydä läpi Naton jäsenmaat. Sieltä löytyy Suomea paljon pienempiä maita. Kaikki ovat erittäin tyytyväisiä jäsenyyteensä, eivätkä luopuisi siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ahtisaari on maailmanlaajuisesti kunnioitettu rauhan mies. Hän tietää mitä puhuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Suomi olisi liittynyt Natoon Baltian maiden rinnalla, niin olisimme jo irti yya-kyyristelystä. Mutta ei... väärä viiteryhmä... näin valtiojohto sanoi. Mitä pidempään asiaa jappastaan, sitä vaikeammaksi jäsenyys muodostuu. Paljon on rummutettu neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä. Mutta miksi? Meillä on jo vaaleilla valittu Eduskunta, mutta vaalien aikaan kukaan ei uskaltanut tehdä vaaleista Nato-vaaleja. Nato-asiaa kierretään kuin kissa kuumaa puuroa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä puuhastelee suuri kokoomuksenääni,jonka tyäläiset äänestivät resitententiksi,ja niin takkiheiluu,vaikka tuskimpa hän koskaan ollutkaan demari.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa että mm. näin se Demareiden oikea "ilme" paljastuu. Arvostettu ja kunnioitettu entinen presidentti Ahtisaari antaa tälle aatteelle kasvot. Kun vielä muistelee aikaa jolloin P. Lipponen oli SDP:n johtomiehiä, Demarit oli Suomen oikeistolaisin puolue. Meni Kokoomuksen ohi oikealta niin että hurahti.
Turha Demareiden nyt opposiittiossa huudella kun itse toimisivat aivan samoin, jopa paljon pahemmin tavallista kansaa kurittaen. Koko Suomea ajatellen pahin mahdollinen skenaario olisi se että Demarit ja Kokoomus istuisivat samassa hallituksessa apupoikinaan ja -tyttöinään Vihreät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (65)

Uutisvirta

19:04
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
19:00
Arvio: Televisio leviää Suomeen, mutta sopiiko se vanhoillislestadiolaisten uskovaisten olohuoneeseen? – SRK:n historiankirjoituksessa on edetty 1960- ja 1970-lukujen vaikeisiin kysymyksiin Tilaajille
19:00
Konsultin Oulun kaupungin pöytään lyömät madonluvut ihmetyttävät entisiä valtuutettuja – "Mihin on kadonnut se oululaisten poliittisten ryhmien yhdessä tekemisen malli" Tilaajille
18:42
Riskintorjunta voi mennä Suomessakin uusiksi, jos tieto Wuhan-viruksen tarttuvuudesta osoittautuu merkittäväksi
18:32
Omakotitalon yhteydessä olevassa automaalaamossa syttyi tulipalo Pateniemessä, paloa sammutetaan parhaillaan
18:16
Iijokea soudetaan ja melotaan ensi kesänä kahdessa tapahtumassa samaan aikaan – Perinteisen Iijokisoudun rinnalle nousee Elävä Iijoki -melonta- ja soututapahtuma
18:00
Oulujärven saarihakkuiden kiellolla voi olla ennakkopäätöksen luonne – "Aikaisemmin Metsähallitus ei juuri suojelijoita kuunnellut" Tilaajille
52
Onko juniorivalmentajien osaaminen heikkoa? "Liian moni lapsi kokee kiusaamista ja epäasiallista käyttäytymistä urheiluseurassa"
43
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
28
Kiina puolustautuu koronavirukselta: rajoituksia joukkoliikenteeseen, villieläinten kauppa seis – kuolonuhreja yli 50
27
Pohjantiellä jopa 160 kilometrin tuntivauhtia ajanut henkilöauto kiinnitti poliisin huomion – kortiton kuljettaja kaahasi humalassa
23
Manner tuskaili Kärppien johtoasemassa pelaamista – Kolmanneksen kauden tehopisteistään turkulaisia vastaan tehnyt Jokinen laittoi TPS-tehot sattuman piikkiin
22
Ulkoministeri Haavisto suunnitelmasta tuoda Al-Holin naiset oikeuden eteen Syyriassa: "Mielellään kuulemme, mitä kurdit suunnittelevat"
21
Kiinalaisryhmät peruvat Lapin matkoja tai etsivät niille uutta ajankohtaa – "Meillä on tietoja yksittäisistä nuorisomatkailuun liittyvistä ryhmistä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

190 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ay-liike mahdollistaa sen, että voin ylipäätään kulkea töissä

Onneksi monet tajuavat Ay-liikkeen tarkoituksen ja sen antaman todellisen suojan työntekijöille kuten aloittajakin. En ... Lue lisää...
Realismia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image