Kotimaa

Ahti Pekkala kuollut - viimeinen puhe lauantai-iltana

Pitkän linjan poliitikko Ahti Pekkala on kuollut. KUVA: Heikki Uusitalo
Kotimaa 23.8.2014 20:28 | Päivitetty 23.8.2014 20:42
Kaleva

Pitkäaikainen ministeri ja kansanedustaja Ahti Pekkala on kuollut. 89-vuotias Pekkala kuoli lauantaina kello 18 jälkeen Haapaveden Paakkilassa.

Ahti Pekkalan vanhin poika Ilkka Pekkala kertoo, että hänen isänsä sydän lakkasi toimimasta sen jälkeen, kun tämä oli pitänyt puheen Haapaveden taiteiden yö-tapahtumassa.

Ahti Pekkalan viimeistä puhetta oli kuulemassa noin 150 ihmistä.

Ilkka Pekkala sanoo, että hänen isänsä kuolema tuli täytenä yllätyksenä.

”Hän olisi täyttänyt 90 vuotta ensi joulukuussa. Suunnittelimme pienimuotoisia syntymäpäiviä.”

Keskustaa edustanut Pekkala valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 1970. Hän toimi kansanedustajana vuoteen 1985 asti.

Pekkalan poliittinen ura huipentui valtionvarainministerin tehtäviin vuosina 1979-1986. Pekkala toimi myös pääministerin sijaisena vuosina 1982-1983 ja eduskunnan puhemiehenä vuosina 1978-1979.

Työurallaan Pekkala ehti toimi muun muassa maatöissä, vakuutusyhtiön piiritarkastajana, pankinjohtajana, maaherrana ja opettajana.

Pekkalalla oli seitsemän lasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (31)

Näin kaiut Kekkoslandiasta hiljalleen vaikenee. Ei tässä kannanottoa ihmisenä ja osanottoa omaisille, mutta poliitikkona teki Suomelle isoa vahinkoa etenkin taloudellisesti jona perintöä edelleen maksetaan. Kalliin siltarumpu - ja aluepolitiikan nokkamies jätti kalliin perinnön veronmaksajille ja yrityksille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pekkala on hyvä meille pohjois suomalaisille. Oman aikakautensa tyypillinen poliitikko. Perässä hiihtäjä. Ei voi verrata tämänpäivän poliitikkoihin. Nyt eletään selfie aikaa , aivan erilaisissa olosuhteissa. Vertaileminen on aivan turhaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eräässä haastattelussa 90 luvulla Ahti sanoi että on niin pieni eläke että pitää käydä marjassa jotta pärjää. Isot oli kaverilla menot kun eläketulot olivat siihen aikaan lähes 50 000 mk/kk eli 8 000 €/kk.... hyvät kommentit jäävät elämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osanotto ja voimia läheisille! Harmi kun näihin saapaisiin ei ole enään käyttäjiä, varsinkaan PVäyrynrn!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli aikoinaan hyvä valtiovarainministeri! Silloin Suomi oli lähes velaton! Muistoa kunnioittaen! Voimia omaisille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kakkosnelosen muistolle. Niinhän Pekkala joskus oman ikäluokkansa edustajia kutsui, kakkosneloset.
"Ei muuta kunniaa, kuin kuulla kummultansa sun honkiesi huminaa
kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtiomies. Aivan eri luokkaa kuin nämä nykyiset päiväperhopoliitikot selfieneineen - omissa kuvissa pasteeraavien kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistan kun Pekkala jäi eläkkeelle ( eläke 3 paikasta silloin yli 50 tuhatta markkaa/kk) niin haastattelussa (yle) sanoi että kyllä sillä juuri toimeen tulee kun on tarkkana ja käy marjassa. Siinäpä köyhille ja työttömille verraton lausunto.
Tällainen politiikko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lämmin osanotto läheisille. Ahti oli maakunnan oma mies. Muisto ja työ jäävät elämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aito keskustalainen.Kotiseutuihminen.Tunsi ihmisten arvon.Hoiti asiat asioina.Osanotto omaisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen aina kunnioittanut Ahti Pekkalaa.Jos jostakin voidaan sanoa,että oli koko kansan ministeri,niin Pekkalasta.
Kotipitäjäni ministeri ed.m. Eeli Erkkilä ja "naapurin" ministeri Ahti Pekkala olkoot kaikille poliitikoille esimerkki,niin ihmisinä
kuin ministereinä.
Rauha AP:n muistolle ja osanotot omaisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pekkala oli tarkan markan mies. Samanlaisia tarvittaisiin nytkin euroaikana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rauha hänen muistolleen.
Tarkan markan mies oli puuhaamassa myös pieniä kannattamattomia voimaloita yms. Aikansa poliitikko. Ei näkijä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin ellei mitään tee ei taida tulla paljon virheitäkään. Arvaas montako prosenttia kehittely projekteista menee tuotantoon. Kerroppa "jäljet näkyvät" mitä olet saanu aikaseksi ? Mielestäni vain raukat ilkkuu vainajille. Vainajat kun eivät taida paljon selitellä.
Kunnia miehelle joka piti budjetit kasassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuolema ei muuta ketään tai hänen saavutuksiaan paremmaksi. Lienee ollut hyvä mies kun näin moni muistelee kunnioittaen. Juniorina aikaa tuntematta sanon vain osanottoni läheisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kymmenen vuotta sitten edesmennyt Haapavetinen Mummoni oli hänen ystävä.. Osan ottoni hänen puolesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osanottoni omaisille. Aikonaan olin maaherran vastaanotolla pikkujouluissa tarjoilemassa ja oikein mukavat muistot jäi tilaisuudesta :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (31)

Uutisvirta

13:50
Jihadistien määrä on moninkertaistunut sitten vuoden 2001 terrori-iskujen – mikä meni pieleen?
13:43
Rovaniemen poliisi pyytää havaintoja henkilöauton ja jalankulkijan yhteentörmäyksestä
13:23
Kiinteistöliitto: Pinnoittamalla uusituissa putkissa enemmän ongelmia kuin sukitetuissa – "yllättävää, että perinteisessäkin tavassa noin paljon ongelmia"
13:23
Lapsiasiavaltuutettu varoittaa keskiarvon harhasta – tänään julkaistussa Lapsibarometrissä nostetaan esiin lapsuuden tutkimuksen vinoutuminen
13:17
Toimeentulotuki muuttunut yhä enemmän pitkäaikaiseksi
13:10
Tahkokankaan suunnittelusta työpaja kuntalaisille
12:59
Vasemmistoliiton raahelaisedustaja Hänninen kiittelee liikenneministeri Berneriä – "Olen erityisen iloinen kasitien mukaan ottamisesta"
96
Kysyimme: Onko ajokortista kohta lainkaan tunnisteeksi?
35
Kärpät nousi tuhkasta ja marssi CHL:n puolivälieriin – Kärppäsankari Koblizekin pelipaikka ykkösketjussa uhattuna: ”Luultavasti Osku tulee siihen”
31
Illinsaaren ilkivalta suututtaa ja harmittaa frisbeegolfaajia – "Tämä ilkivalta kohdistuu kaikkiin, ja se on todella ikävää"
29
Taksien sadan vuoden kehitys taivaan tuuliin Lukijalta
27
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
15
Uusi asetus määrittelee pääväylien palvelutason maanteillä ja rautateillä – Oulun ja Turun välinen valtatie 8 mukana
11
Liminka yhtiöittää toimintojaan – "Haemme tietysti kustannustehokkuuttakin"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

93 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Ihan ensimmäiseksi, omaisuudensuoja ei estä verottamasta. Ja eduskunta voi aina säätää kansan tahtotilan mukaan sellaise... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image