Kotimaa

Agg­res­sii­vi­suu­den väheneminen on kutistanut ihmisaivoja – ihminen on alkanut muistuttaa kasvoiltaan simpanssin poikasta

Ihmisen aivot ovat kutistuneet 20 000 vuodessa. Tutkijat arvioivat sen olevan seurausta aggressiivisuuden vähenemisestä.
Kotimaa 24.2.2018 6:00
Jaana Mattila

Noin 20 000 vuoden ajan ihmisen aivot ovat surkastuneet.

Evoluutiobiologian dosentti Markus J. Rantala Turun yliopistosta toteaa, että aivojen koko on pienentynyt jo 1 500 kuutiosenttimetristä 1 350 kuutiosenttimetriin.

– Vasta nyt on alettu ymmärtää, mistä se johtuu.

Rantala kertoo Venäjällä 1960-luvulla tehdystä tutkimuksesta. Siellä ryhdyttiin jalostamaan hopeakettuja, ja joka vuosi lisääntymään valittiin vähiten aggressiivisia yksilöitä.

Kahdeksan sukupolven jälkeen ne alkoivat muuttua samanlaisiksi kuin kesyt koirat.

– Niiden kuono lyheni, aivot surkastuivat ja käytös muuttui. Ne alkoivat haukkua kuin koirat. Niiden värityskin muuttui.

Sama ilmiö on Rantalan mukaan toistettu myös rotilla ja minkeillä. Kun vähiten aggressiivisia yksilöitä valitaan lisääntymään, eläinten piirteet alkavat muuttua.

Suuret ryhmät suosivat kiltteyttä

Ihmisen elämä alkoi muuttua noin 20 000 vuotta sitten.

– Ihminen kesytti eri eläinlajeja. Omaksuttiin maatalous ja karjanhoito. Kulttuurievoluutio muuttui. Kun ihminen ryhtyi elämään suuremmissa sosiaalisissa ryhmissä, luonnonvalinta alkoi suosia vähemmän aggressiivisia yksilöitä, Rantala kertoo.

Sen seurauksena lapsenomaiset piirteet säilyivät aikuisuuteen asti, ja nykyihminen alkoi muistuttaa kasvoiltaan simpanssin poikasta.

– Tämä voi kuulostaa vähän utopistiselta. Kun olemme alkaneet ymmärtää, mitä yksilön kehityksen aikana tapahtuu, sen on osoitettu pitävän jopa paikkaansa, hän vakuuttaa.

– Jos vertaa esimerkiksi simpansseihin, ne sotivat jatkuvasti keskenään ja ovat tosi aggressiivisia. Vastaavasti bonoboilla (kääpiösimpanssi) valinta on suosinut vähemmän aggressiivisia yksilöitä, ja niiden kasvot ovat muuttuneet samaan suuntaan kuin nykyihmisellä.

Syy löytyy hermopienasta

Kaikki liittyy evoluutiobiologin mukaan hermopienaan, joka on väliaikainen solurypäs ja syntyy alkion kehityksen aikana.

Hermopienan solut muodostavat muun muassa ihon pigmentin soluja, kasvojen luita ja rustoja sekä monia hermoston soluja.

Mitä vähemmän ihmisellä on hermopienan soluja, sitä söpömmät kasvot hänellä on. Ihmisen leuka ja kulmahampaat ovat myös pienentyneet.

Kun luonnonvalinta on suurissa ryhmissä suosinut säyseitä ja yhteistyökykyisiä yksilöitä, geenit ovat muokanneet ihmiskehoa.

– Ja se on johtanut aivojen pienenemiseen. Tämä on osoitettu eläinkokeissa, Rantala sanoo.

Mitä meillä on odotettavissa tulevaisuudessa?

Aivojen kutistuminen ei hänen mukaansa tarkoita suinkaan sitä, että 20 000 vuotta sitten saavutimme älyllisen huippumme ja nyt luisumme vain alamäkeä.

Aivojen koko ei ole ainoa älykkyyttä kuvaava tekijä.

– Ihminen ei ole muuttunut tyhmemmäksi. Vaikka aivot ovat pienentyneet, luonnonvalinta on suosinut aivojen eri osien välistä yhteisvaikutusta, poimuttumista ja muuta.

Nyky-yhteiskunnassa lisääntyminen on kuitenkin muuttunut niin, että koulutetuimmat ihmiset tekevät vähemmän lapsia.

– Älykkyys on voimakkaasti perinnöllistä ja jos sama jatkuu, ihminen muuttuu tyhmemmäksi. Viimeiset sata vuotta valinta ei ole suosinut kaikista älykkäimpiä ihmisiä, Rantala toteaa.

Tulevaisuutta on kuitenkin hankala ennustaa. Luonnonvalinta on sattuman varassa, ja ihmisen omat valinnatkin hankalasti ennustettavissa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (29)

En oikein usko tätä teoriaa. Silloinhan rotilla, krokotiilellä, myrkkykäärmeillä, hyeenoilla, kojooteilla, ahmoilla jne. agresiivisilla pedoilla pitäis olla isot kehittyneet aivot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

elikkäs meitii alkaa muistuttaan apinaa tulevaisuudessa ,,tuleeko apinoitten planeetta,, takaisin voi jee tästä se riemu syntyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Viimeiset sata vuotta valinta ei ole suosinut kaikista älykkäimpiä ihmisiä" - lause on järjetön. Väittääkö tämä tietävänsä miten olisi pitänyt mennä? Eli "oikean" lisääntymisen. Ja verrannut sitten siihen mitä on tapahtunut. Eli väärän lisääntymisen. Väittää pitävänsä hallussa dataa, jota ei ihmisen keinoin kykene mitenkään haalimaan. Kaveri on joko umpihullu tai heittää viihteellä krapulatuhnussa mitä sattuu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lausehan alkoi näin: – "Älykkyys on voimakkaasti perinnöllistä ja jos sama jatkuu, ihminen muuttuu tyhmemmäksi." Älykkyys ei siis ole periytynyt, kun älykkäät ei malta lisääntyä.

Tätä olen itse pitempään ihmetellyt. Vähän koulutetut sen kuin lisääntyy ja ne koulutetut, enemmän tienaavat maksavat näiden kulut: asumistuet, sossurahat, koirien ruuat siinä sivussa. Ja kun kansakunta vielä tyhmentyy samalla niin onhan tässä soppa tulossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaan olen kiinnittänyt huomiota, miksi perheet, joissa toimeentulo on muutenkin tiukassa (eli käytännössä tulonsiirroilla elävät) hankkivat aina vaan lisää lapsia ja lisäksi vielä liudan eläimiä. Tähän tietysti tulee kommentteja,eikö meillä ole muka oikeutta hankkia lapsia. Sitä en tarkoita, mutta liika on liikaa pirttiviljelyssäkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Omaa pesuetta puolustetaan aggressiivisesti kaikkea mahdollista ja mahdotontakin uhkaa vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Agg­res­sii­vi­suu­den väheneminen on kutistanut ihmisaivoja – ihminen on alkanut muistuttaa kasvoiltaan simpanssin poikasta"

Ihmiset eivät koskaan ole olleet niin agressiivisia kuin nykyään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tilastot eivät tue väitettäsi. Elämme maailman rauhallisinta aikaa kautta koko tunnetun historian.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Tilastot eivät tue väitettäsi. Elämme maailman rauhallisinta aikaa kautta koko tunnetun historian."

Käsitit väärin. Tarkoitin sellaista aggressiivisuutta, että ihmiset ovat tulleet liian itsekeskeisiksi eivätkä voi sietää muita ihmisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun seuraa varsinkin tämänhetkistä hallitusta toimissaan niin tuo tutkimus vahvistaa aivojen kutistumisen !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä luonto sen tasapainottaa koska aggressiohan on nykyään jo melkein toivottu piirre, on aggressiivista sitä ja tätä jopa muotoilussa korostetaan vain aggressiivisuutta jne. Naiset hullaantuvat aggressiivisen näköisiin (niillä on enempi testosteronia muka, joskin sen puutekin voi johtaa aggressioihin heikon itsetunnon seurauksena => testosteroni => taistelukyky => lisääntymis- ja selviytymiskyky jne. No riskinottaja ja tappelija usein on lyhytikäinen ja vastuuton kasvattaja ja huono elättäjä) roistoihin - joka ehkä johtaa siihen että tuloksena on aggressiivista kasvustoa jolla on ehkä innovaatiokykynsä puolesta taas huonommat mahdollisuudet selviytyä... On monta seikkaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä huolestuttaa kun on nähnyt niin monenlaista. Onko ollut edes mahdollista, mutta on se ollut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä teoria voisi selittää miksi politiikassa älykkyys ja tunneälykkyys on vähentynyt. 20 vuotta sitten ei ollut internettiä joka olisi vaikuttanut politiikkaan ja äänestäjien valintaan. Internet on saattanut muuttaa äänestäjien käyttäytymistä niin että äänestäjät valitsevat vain söpöjä kasvoja jolloin valituksi tulee myös keskimääräisiä poliitikkoja. Aggressiivisia kasvoja koskaan valita, ei vaikka olisi normaalia älykkäämpi ja fiksumpi. Aggressiiviset kasvot saatetaan nähdä myös uhkana. Silti poliittisella tasolla söpö voi olla paljon julmempi ja sosiopaattisempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanoi että yhtä paha asia kuin pojalle on syntylahjana suuri älykkyys on tyttölapselle varttua kauniiksi... Molemmat joutuvat pinnallisen porukan keskeen ja lopulta jäävät yksin.

Se muuten voi olla hyvä huomio ettei aggressiivista valita - esim. perussuomalaisten se kalju tyyppi (en muista nimee) joka esiintyi aina irvistys naamalla sai varmaankin ääniä siksi että hänestä näki ettei ole pohjimmiltaan muuta kuin pieni herkkä poikanen (vaikka olikin valtaisa hormoniturjake).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Myös siirtyminen metsästäjä-keräilijän liha-proteiini pitoisesta ruokavaliosta viljapohjaiseen hiilihydraateista koostuvaan ruokavalioon, on pienentänyt ihmisen aivoja. Eläinperäisten ruoka-aneiden määrä oli yksi syy, miksi ihmisaivot kehittyivät suuremmiksi kuin muiden eläinten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko lopputuloksena sitten lauma söpöjä, ei niin kovin fiksuja ja siksi nälänhädän partaalla hoippuvia kasvissyöjiä?

Minnekähän avaruuden pandatarhaan sellaiset olennot sitten sopisivat ihasteltaviksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (29)

Uutisvirta

18:05
Näkökulma: "Tää on viimeinen taisto?" – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla
18:00
Analyysi: Mitä Isis-lapsille pitäisi tehdä? Tämän takia poliittista päätöstä pantataan
18:00
"Pahimmillaan en pystynyt lähtemään kämpiltä mihinkään" – opinnot useasti kesken jättänyt oululainen Jere Karppinen palasi koulun penkille työpajan ja yksilöllisen ohjauksen kautta Tilaajille
17:19
Kaikki Rinteen kaatuneen hallituksen puolueet valmiita jatkamaan vanhan hallitusohjelman pohjalta –  "Kynnyskysymyksemme on, että kaikesta Rinteen hallituksessa sovitusta pidetään kiinni"
17:05
Kärpät-HIFK 2.erä: Raksilan yleisö heräilee tuomareiden ansiosta
16:56
Pärmäkoski kärsi rajussa alkuvauhdissa –  "Kisa oli ihan jees, vaikka pertsa oli tänään takkuisen oloista"
16:35
Puoluevaltuuston puheenjohtaja Sirpa Paatero tuskin johtaa Antti Rinteen seuraajan valintaa – "Ei ole tällä tiedolla tulossa, vaan on sairauslomalla"
73
Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen mielestä epäluottamuksen vuoksi eronnut Rinne voi jatkaa uuden hallituksen ministerinä – "Ei hän tässä mikään hylkiö ole"
48
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
32
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
31
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
19
Ville Leskisen HIFK-debyytti sähköistää tunnelman Raksilassa – HIFK ja Tappara olleet pahoja peikkoja Kärpille syyskaudella
14
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
12
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

242 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image