Kotimaa

Af­rik­ka­lais­mies tyrmistyi löydettyään pyhän rummun museosta Oulussa

Ambomaalta eli nykyisen Namibian alueelta tuotu rumpu kuuluu oululaissyntyisen Karl Emil Liljebladin kokoamaan afrikkalaisen esineistön kokoelmaan. KUVA: Venla Tornberg
Kotimaa 5.10.2013 8:25
Sanna Räihä

Länsi-Afrikan Togossa syntynyt Kangni Tomety silmäilee ympärilleen Pohjois-Pohjanmaan museon näyttelysalissa, jonne hän on tullut Kalevan pyynnöstä tutustumaan Afrikan tähti – pelilaudan kääntöpuoli -näyttelyyn.

Tometyn katse kiinnittyy oitis vitriinissä lepäävään pitkänomaiseen, mustanruskeaan rumpuun.

Hänen mukaansa kyseessä ei ole mikä tahansa länsimaalaisille markkinoitu djemberumpu.

”Tämä on rukousrumpu, jota soitetaan vain seremonioissa. Siihen saa koskea vain se, jonka henki on valinnut. Se ei ole museoesine, joka kuuluu vitriiniin ihmisten katsottavaksi. Tällä tavalla me rukoilemme jumalaa”, Tomety tähdentää silminnähden kiivastuneena.

Tometylle vitriiniin asetettu rumpu symboloi siirtomaavaltojen ja lähetystyöntekijöiden väkivaltaa alkuperäiskulttuureja kohtaan, mutta oululaisille se on merkki siitä, että on meiltäkin maailmalle lähdetty.

Rumpu kuuluu oululaissyntyisen lähetystyöntekijä Karl Emil Liljebladin (1876–1937) kokoelmaan, jonka omistaa Oulun yliopisto. Museolehtori Arja Keskitalo huomauttaa, että rummun alkuperästä ei ole tarkkoja tietoja, jotka takaisivat sen aitouden.

”Meillä ei sellaista tietoa, jolla voitaisiin todentaa, että kyseessä on todella aito rukousrumpu, eikä esimerkiksi sen aikainen matkamuisto.”

Lue lisää 05.10.2013 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (85)

mitäs sitä tyrmistymään -ei pakanuuden ihannoinnissa ole mitään sellaista josta mitenkään pitäisi olla kiitollinen -juuri noiden "rumpujensa" ym takia afrikka on niin "pimeä" kuin se on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hätäinen lausunto tuokin, lainaus näyttää olevan viiden vuoden takaisen Liljebladin-kokoelmia esitelleen näyttelyn nettisivuilta. Kävin muuten ihan katsomassa rumpua museolla. Siinä on vieressä teksti, jonka mukaan on merimiehen tuoma. Liljebladista ei sanaakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No voi voi. Totta se nyt annetaan tälle mielensäpahoittajalle niin ei vihervasurit pääse suomalaisia rasisteiksi sanomaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Museolehtorilta hätäinen lausunto. Museon omilla nettisivuilla sanotaan: "Esineistöön kuuluu muun muassa koruja, asuja, käyttöesineitä, uskonnollisissa riiteissä käytettyjä välineitä, soittimia ja talousesineitä...Esinekokoelma on kerätty pääosin ajalta, jolloin turismi ja kristinusko eivät olleet ehtineet muokata esinekulttuuria." Rumpu on joko ostettu, avustajan antama tai löytynyt hylättynä ja tuotu salaa tai jopa varastettu. Liljebladista muuten sanottua: kiivasluontoinen ja englantilaismielisyytensä takia usein napit vastakkain saksalaismielisten työtovereidensa kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siirtomaavallat Englanti etupäässä ovat ryöstäneet, tappaneet ja orjuuttaneet miljooonia ja taas miljoonia ihmisiä pahemmin kuin natsit, eikä sitä ole kukaan arvostellut. Roistovaltio jyllää edelleen maailmalla siirtomaineen ilman mitään oikeutusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitäpä ne yli ihmiset eivät olisi varastaneet siirtomaa aikakaudella matkustellessaan .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

hyvinhän tuo toimii, ainakin tuo maagiset afrikkalaiset taikaesineen luo :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten jokin esine voi olla pyhä? Annettakoon se afrikkalaiselle, joka saa viedä sen oikealle paikalleen. Nämä eri uskonnot ovat ihmisten keksimiä, ei niissä ole mitään pyhää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos mies sanoo, että rumpu on pyhä, uskon hänen sanaansa. Miksi hän valehtelisi? Mielestäni se pitäisi silloin poistaa museosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pinen ojan rumpu näyttäisi olevan,mutta kuivallle maalle se kuulettaa tehdynkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt ei mennyt kuin Strömsössä... Asiaa! -kommentti oli tarkoitettu komppaamaan Yäk-nimimerkin kommenttia....eli olen samaa mieltä ko henkilön kanssa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti rumpu on aito. Hieno esine siten. Mutta miten ihmeessä tämä eroaa kaikista maailman hienoista museoista Lontoossa, Pariisissa.... Kaikissa on hienoja esineitä Egyptistä sun muualta. Ja suurin osa haudoista varastettuja. Miten tämä eroaa niistä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (85)

Uutisvirta

9:33
Avohakkuut historiaan -kansalaisaloite luovutetaan eduskunnalle – keräsi yli 60 000 nimeä
9:22
Analyysi: Koripalloliiga NBA on kannustanut seuroja ja pelaajia olemaan poliittisesti aktiivisia, mutta ääni kellossa muuttuu kun kritiikki kohdistuu Kiinaan Tilaajille
8:39
Pääministeri Trudeaun Liberaalit voitti niukasti Kanadan vaalit – Kanadan arvioidaan menevän poliittisesti vasemmalle
7:18
Tieliikennekeskus varoittaa huonosta ajokelistä Koillismaalla ja Kainuussa
7:00
Ilta on Peter von Baghin – hänen Kreivinsä kertoo naiselta toiselle kiertävästä Pertti Ylermi Lindgrenistä
7:00
Hirviö paljastuu glamourin takaa – Harvey Weinstein osoitti valtaansa alistamalla
7:00
Linnanmaan uimahallin rakentamista ei saa lykätä – on vaikea kuvitella, mikä julkinen investointi olisi parempi Lukijalta
19
Urheiluseuran kausikortin voi lainata kirjastosta jo useissa kaupungeissa – Oulun Kärpät ei innostu ilmaisten kausikorttien jakamisesta
15
Iso urheilukortteli alkaa nousta Hiukkavaaraan – kuntosalin ja padelhallin käsittävä kuntokeskus saattaa olla pystyssä jo vuoden päästä
14
"Venäläiset ovat kauhean kiinnostuneita, missä sakon voi maksaa heti" – Virolaisille Suomessa rapsahtaneet sakot jäävät enimmäkseen maksamatta
12
Suomi ehdottaa: Lehdistönvapauden rikkominen voisi jäädyttää jäsenmaan EU-varat
7
Raksilan markettien tilalle rakennetaan asuintaloja – uusi kauppakeskus nousee pysäköintialueen paikalle
7
Linnanmaan uimahallin rakentamista ei saa lykätä – on vaikea kuvitella, mikä julkinen investointi olisi parempi Lukijalta
6
Teleoperaattori DNA:n kaapelitelevisio- ja kaapelilaajakaistapalveluissa oli pitkään kestänyt häiriö osassa Oulua

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lounaistuuli on voimakasta iltapäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Ajokeli on huono Kainuun ja Lapin maakunnissa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Maataloustuet.

118 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Rikkaan ajatuksia

Jos ei olisi rikkaita, jotka maksavat paljon veroa, köyhilläkin olisi kurjemmin. Monet hyvätuloiset yrittäjät työllistäv... Lue lisää...
Kiitos hyville veron...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

22.10.

Fingerpori

22.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image