Keskustan mieleisin hal­li­tus­kump­pa­ni paljastui – ”Talouden haasteiden hoitaminen onnistuisi”

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä luotsaa puolueen kevään vaaleihin. Arkistokuva.
Eduskuntavaalit 2015 8.1.2015 6:00 | Päivitetty 8.1.2015 13:32
Rami Nieminen, Mirja Niemitalo

Kokoomusministeri Petteri Orpo sanoi Lännen Median haastattelussa, että keskusta olisi tulevaisuudessa luontevin hallituskumppani kokoomukselle. Nyt vaalien ennakkosuosikin keskustan piirijohtajat kertovat, kuka olisi heille vaalien jälkeen mieluisin hallituskumppani.

Kolmasosa keskustan piirijärjestöjen puheenjohtajista haluaa Suomeen punamultahallituksen. Kaikki, jotka suostuivat nimeämään suosikkinsa valitsivat Sdp:n. Heitä oli yhteensä kuusi kaikkiaan 21 puheenjohtajasta.

Yksikään puheenjohtaja ei suoraan myöntänyt toivovansa kokoomusta hallituskumppaniksi, eikä puhdasta porvarihallitusta mainittu.

– Hallituspohjan pitää ensinnäkin nojata vaalitulokseen. Vanhastaan henkilökohtainen sympatiani on ollut punamultapohjassa, jos se vaan on vaalituloksella perusteltavissa, totesi Uudenmaan piirin puheenjohtaja Eero Lankia.

– Jos minun pitäisi valita, ennemmin Sdp kuin kokoomus, linjasi Satakunnan Tapio Huhtanen.

Kainuun Timo Korhonen arvioi, että talouden haasteiden hoitaminen onnistuisi jouhevasti vanhalla punamultayhteistyöllä.

Seitsemän puheenjohtajaa ilmoitti, että maahan pitää saada kolmen suuren puolueen hallitus. He eivät halunneet määritellä tarkemmin sen väriä.

Myös osa punamultaa kannattaneista puhui kolmesta suuresta. Silloin punamultaa todennäköisesti täydentäisi perussuomalaiset.

SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin suhtautuu punamultahallitukseen myönteisesti. Puolueesta kuitenkin korostetaan, että hallitusyhteistyöstä sovitaan vasta vaalien jälkeen.

Näin piirijohtajat vastasivat:

Lännen media soitti 20:lle keskustan piirijohtajalle.

Ensisijaisesti Sdp:n kanssa tehtävää yhteistyötä kannatti kuusi piirijohtajaa.

Seitsemän piirijohtajaa esitti seuraavan hallituksen pohjaksi vaihtoehtoisesti kolmen suuren varaan rakentuvaa koalitiota.

Tällöin kyseeseen tulisivat keskustan kumppanina joko demareista, perussuomalaisista tai kokoomuksesta muodostuva pari.

Seitsemän piirijohtajaa ei halunnut kertoa kantaansa ennen eduskuntavaaleja.

Yhtä piirijohtajaa ei tavoitettu.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (60)

Kokoomuksen Eero Lehtikin on arvostellut hallitusta. Tämän pitäisi jo havahduttaa kokoomuslaiset. Politiikka on ollut väärää. Vaikka tässä hehkutetaan yrittäjäystävällisyyttä, juuri sitä Lehden mukaan puuttuu. Kokoomus on vastussa maan tilanteesta, väittäkää mitä väitätte. Joutaa oppositioon. Katainen vain piteli hallitusta pystyssä. Nyt Stubb esiintyy tikkatauluna, jona hän onkin hyvä. Typeryyttä jatkettiin valitsemalla lisää pentuja hallitukseen. Kuntauudistaja Virkkunen lähti parlamenttiin. Minä äänestin viimeksi kokoomusta ja nyt en tee sitä enää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ainoa mahollisuus suomella ois selvitä, jos rahamarkkinoiden siaan alettas ajaan kansalaisten etua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

mihin kaategoriaan sairaat lasketaan niitä on synnyttäneet niin rikkaat kuin köyhätkin ,ähä kutti ja heh ja heh

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muuten aivan sama, kunhan kokoomus ei pääse hallitukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisen hyvinvointivaltion luojat Keskusta ja SDP ovat myös sen varmimpia säilyttäjiä, ja kehittäjiä,Kokoomuksella se on vain puheissa.Varmistetaan,että nämä kaksi puoluetta on myös kaksi suurinta,seuraavien vaalien jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän SDP :n päätösteko kyky ole nähty vuosikymmenien saatossa, mutta vaikeaa tulee hallitus neuvottelut olemaan huhtikuussa ,käy vaaleissa miten tahansa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen talouden huonon tilan sanelee etupäässä eurovaluutta. Julkisen sektorin leikkaukset laman aikana ainoastaan syventävät syöksykierrettä ja johtavat maan samanlaiseen jamaan kuin Kreikka. Sipilän puheet ovat olleet sensuuntaisia, että kansallinen omaisuus myydään ulkomaille ja muuten maa ajetaan talouden syöksykierteen kautta polvilleen. Sisäinen devalvaatio aiheuttaa rutkasti talouden heikentymistä ja työttömyyttä. Samalla tuhotaan hyvinvointivaltion rakenteet, eikä näitä saada enää koskaan takaisin. Ulkoinen devalvaatio tuottaisi tuottaisi lyhyempikestoisia haasteita ja talous saataisiin taas nousuun. Nousun myötä julkisen sektorin rakenteellisiin ongelmiin olisi paljon helpompi puuttua.

Sen sijaan, että puolueet luettelisivat mieluisia hallituskumppaneita, tulisi heidän julkistaa skenaarioita heidän ajamistaan hallitusohjelmista erilaisten mahdollisten hallituskumppanien kanssa. Tällöin äänestäjillä olisi parempi näkyvyys minkälaista politiikkaa erilaiset hallitukset tulisivat ajamaan. Lisäksi vaalilupauksille voitaisiin vaatia parempaa katetta, kun ei voida mennä konsensuksen ja vaalien jälkeisten hallitusneuvotteluiden taakse piiloon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

SDP:tä ei missään, EI MISSÄÄN nimessä saa päästää hallitukseen. SDP haluaa paisuttaa yhä edelleen jo totaalisesti yli äyräiden paisunutta julkista sektoria. Ainoa mahdollinen ja järkevä hallitus on Keskustan, Perussuomalaisten ja (valitettavasti) Kokoomuksen muodostaman hallitus. RKP:n on myös viimeinkin aika siirtyä pysyvästi oppositioon, jotta pakkoruotsista viimeinkin päästään vapaaseen kielivalintaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valitaan hallitus ensin ja pidetään vaalit vasta sen jälkeen.Eli tyypillistä SDP Kepuli mielipiteen vaihtoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomus on hallitusvastaavana ajanut Suomen talouden kuralle. Puolue, jonka piti olla talouden asiantuntija onkin vain pyrkyreiden, kauniiden ja rohkeitten ponnahduslauta eikä mitään muuta. Suomeen tulee saada takaisin toimiva talous ja sen takuuna ovat kokeneet SDP ja Keskusta, liikemies Sipilä pääministeriksi. Kokoomus pitää ehdottomasti saada oppositioon ja hyvin hyvin pitkäksi aikaa. Kannattaisi pohtia äänestysiän nostamista 25:een, koska nuorista on kliffaa äänestää kyky-puoluetta, joka tosin on osoittautunut taloudenhoidossa kyvytön-puolueeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomeen tarvittaisiin voimakkaasti yrittäjähenkinen hallitus koska vain yrityksen voivat nostaa Suomen taantumasta ja luoda uusia työpaikkoja. Suomea ei nosta taantumasta julkinen talous eikä liioin duunarit jotka odottavat kortistossa uutta työpaikkaa. Uskoisin että Kokoomus ja Keskusta olisi huomattavasti enemmän yrittäjähenkisempi hallitus kuin mikään sinipuna tai punamulta hallitus.

Esimerkki: Vesa Keskinen kirosi vastikää Suomen byrokratiaa jossa säädellään kauppojen aukioloaikoja. Keskinen on jäi ypöyksin arvostelemaan tätä ongelmaa koska yhtäkään politikkoa ei kiinnostanut koko asia. Yrittäjähenkisempi hallitus voisi hyvinkin nopeasti tehdä lakimuutoksen jossa aukioloajat poistetaan niin kaupoilta kuin kampaamoilta. Tällöin byrokratia vähentyisi ja yrittäjät voisivat tehdä vapaasti bisnestä. Väittäisin että SDP tulisi kaatamaan tämmöisen esityksen välittömästi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä maa ei aukioloilla pelastu.
Eikä tämä maa omilla kampaajilla pelastu.
Tämä maa pelastuu sillä, että ulkomaailmasta tulee meille lisää rahaa jostain meidän tuottamasta tuotteesta JA että se yritys pysyy suomalaisten hallussa joka tätä tuotetta myy sinne maailmalle.
Oikeasti pitäisi valtion ostaa 100 parhaiten tuottavaa yritystä valtiolla tuottamaan sitä rahaa, jottei tässä jouduttaisi aina vaan veroista maksamaan kaikkea.
Minä en ymmärrä tätä vimmaa myydä tuottavia yrityksiä koko ajan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa siis äänestää Kokoomusta jotta SDP ei pääse hallitukseen. Kokoomuksen voittaessa vaalit se valitsee hallituskumppanikseen Keskustan. Eli Kokoomusta äänestämällä Keskusta pääsee hallitukseen ja suomeen saadaan oikeustohallitus, eeppistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mihin eeppisyytesi perustuu, voin kertoa, että kaikkeen muuhun paitsi faktaan. Kokoomus ja Sdp ovat reilun 27 vuoden aikana valinneet joka kerta toisensa hallituskumppaneikseen kunhan vaan toinen on ollut suurin puolue! Eli Keskusta on ollut tuona aikana hallituksessa vain olemalla itse pääministeripuolue! Eli tämän kansa lienee lopulta huomannut kun haluaa gallupien mukaan Keskustan piikkipaikalle niin selkeällä enemmistöllä. Tämä viime vuosikymmenien sinilevätuuba on niin nähty ja todettu epäonnistuneena kokeiluna. Kokoomuksen nykyinen Stubbin johtama "Kauniit ja Rohkeat" -meininki vieraannuttaa ihmiset siitä kun tuloksia ei ole tullut korupuheista huolimatta! Ei kansa ole tyhmää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomushan sanoi että mieluisin hallituspuolue olisi Keskusta koska yhteistyö SDP:n kanssa on ollut viime aikoina hankalaa. Eeppistä on kuka haluaa olla kenenkin kanssa vaikka politiikan linjauksissa ei ole mitään yhteistä.

Suomessa pitäisi siirtyä kaksipuolue järjestelmään koska nämä sinipuna, punamulta ja kirjavat hallitukset eivät koskaan pääse asioista sopimukseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sdp:n ja kokoomuksen sama teatteri ennen vaaleja alkaa joka kerta ja korostetaan eroja toiseen puolueeseen. Kuitenkin tämä on vain vaalienalusteatteria, millä yritetään saada aktivoitua omat äänestäjät uurnille. Nyt kun on pian neljä vuotta vedetty vihkoon niin pannaan asiat toisen syyksi ja muka riidellään. Toki myönnettäköön, että nyt on eri tilanne kuin mm. Lipposen hallituksen jälkeen kun nämä Katainen/Urpilainen ja Stubb/Rinne eivät ole saaneet mitään suunnitelmiaan valmiiksi. Pieni mahdollisuus on, että puolueet ovat eroamassa 27 vuoden naimisissaolostaan. En kuitenkaan ihan tältä seisomalta usko tämän keskittämisakselin rehellisyyteen. Siksi äänestän Keskustaa, että päästään eroon tästä sinileväkoalitiosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se vaan käy; Suomessa on 30% sossuja ja loput ei-sossuja. Jos oltaisiin kaksipuoluejärjestelmässä, kenen kanssa sitten tehtäisiin lehmänkauppoja että saataisiin tierumpu mun tielle?
Kysyn vaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tosi ärsyttävää tuo Kokoomuksen homma, kun ilmoittavat ennen vaaleja mitä meinaavat vaalien jälkeen tehdä jos tulevat valituiksi. Ei sovi meille ollenkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keskustan kok ja sd hallituspolitiikka ollut kulloisestakin vetäjästästä huolimatta melkolailla samaa, nyt nähdään käytännössä ne virhevalinnat mitä yhdenksänkymmentä luvulta lähtien on tehty, varoitusmerkit jätetty huomioimatta ja maamme talous on läntisen euroopan heikoikoimmassa jamassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kokoomus on poistanut eliitin veroja 30 miljardia.(velaksi)Nyt kun eliitti ja finanssimaaima ei halua maksaa veroja niin maksamme moninkertaisesti korkoina ameriikan pankkiireille nämä eliitin verohelpotukset.Maksajana tavallinen kansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (60)

Uutisvirta

8:35
Armenian vt. pääministeri voitti parlamenttivaalit helposti
8:00
Parin päivän ikäisenä menehtynyt Gabriel kulkee yhä Kirsikka-siskon rinnalla – Äiti: "Lapsi on monesti viisaampi sielultaan kuin ikä antaa ymmärtää" Tilaajille
7:53
Pelastusarmeijan joulupadat ilmestyvät taas katukuvaan – osaan padoista voi lahjoittaa pelkkää rahaa
7:00
Kaupungintalolle mietitään uutta käyttöä remontin valmistuttua – virastotoiminnot voidaan siirtää Oulu10:een ja tuoda tilalle näyttely-, kahvila- tai ravintolatoimintoja Tilaajille
7:00
Pitävätkö romaneihin liitetyt stereotypiat paikkansa? – näin kertoo tutkimus ja näin vastaavat romanit itse Tilaajille
6:21
Yön uutiskooste: Supo julkaisee turvallisuuskatsauksen, moottoriteille kannatetaan suurempia nopeusrajoituksia, Patrik Laine syötti kaksi maalia
6:13
Oulun koulut menestyivät robotiikkakisoissa
9
Helvetin enkelit kokoontuivat Ouluun juhlimaan, mukana ulkomaisten osastojen väkeä - Poliisi: Häiriötilanteita ei tiedossa
6
Pienestä ylinopeudesta sakotetaan pian 70 euroa pienempi summa – Poliisitarkastaja: Voi vaikuttaa liikenneturvallisuuteen
3
Kaupungintalolle mietitään uutta käyttöä remontin valmistuttua – virastotoiminnot voidaan siirtää Oulu10:een ja tuoda tilalle näyttely-, kahvila- tai ravintolatoimintoja Tilaajille
3
KRP: Väärää rahaa tilataan netistä yhä enemmän –  rangaistus kiinni jääneelle on lain mukaan vähintään ehdollista vankeutta
3
Maanantaina taivaalta satelee lunta ja räntää, loppuviikoksi Ouluun on tulossa tasaista pakkassäätä
3
Pelastusarmeijan joulupadat ilmestyvät taas katukuvaan – osaan padoista voi lahjoittaa pelkkää rahaa
2
Britannian valtiolaiva voi ajautua tiistaina tuuliajolle – jos parlamentti hylkää brexit-sopimuksen, edessä on myrskyisiä aikoja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Vuosina 2011-18, jolloin y on täällä valitellut eläkkeiden ja valtion varojen loppumista, toteutunut kehitys on reaalima... Lue lisää...
Ei päätä eikä häntää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

10.12.

Fingerpori

10.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image