Uimarit joutuivat kuivalle maalle – EM-kisoja ei ole vielä siirretty: "On väis­tä­mä­tön­tä, että ne perutaan"

Urheilu 18.3.2020 14:03
Kai Nevala

Uimahallit kautta maan ovat olleet viimeistään keskiviikosta alkaen kiinni. Oulun Uinnin edustusuimarit ovat nyt ohjatussa etäharjoittelussa. Seuran muu toiminta on keskeytetty.

– Valmentajat pääsevät sykemittarien avulla vähän seuraamaan edustusurheilijoiden toimintaa. 13. huhtikuuta asti mennään näin ja sitten teemme uusia ratkaisuja, Oulun Uinnin urheilutoimenjohtaja Tommi Pulkkinen kertoo.

Lähes kaikki kevään kansainväliset urheilutapahtumat eri lajeissa on peruttu tai siirretty, mutta uinnin EM-kisoista ei ole vielä tullut mitään ilmoitusta. Budapestin EM-kisat ovat kalenterissa 11.–17. toukokuuta.

– Mielestäni on väistämätöntä, että ne perutaan. En näe muita vaihtoehtoja nyt, kun esimerkiksi valtioiden rajoja suljetaan. En tiedä, miksi päätöstä ei ole tehty, Pulkkinen ihmettelee.

Oululaisuimareista Veera Kivirinta on alittanut EM-kisojen tulosrajan. Hän on ollut 50 metrin rintauinnissa monta vuotta hyvällä kansainvälisellä tasolla.

Kivirinta ui helmikuussa Oulun uinneissa erinomaisen ajan 31,23. Hänen pitkän radan ennätyksenä on vuoden 2017 MM-kisoissa saavutettu 30,89.

– Veera on ollut elämänsä kunnossa, valmentaja Pulkkinen sanoo.

Kivirinta on töissä Edenin kylpylässä, joten hän pystyy pitämään ainakin tuntumaa veteen, vaikka varsinaisesta harjoittelusta ei ole kyse.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

21:39
Norjassa avattiin ilmasilta kymmenientuhansien nälkiintyvien porojen pelastamiseksi – kaikkien aikojen suurin pelastusoperaatio Ruijan ylängöllä Tilaajille
21:10
Syöpä pelasti oululaisen Jenna Antinmaan työuupumukselta – yrityskuviot alkoivat mennä uusiksi jo "syöpälomalla" Tilaajille
20:47
Koronarajoitteet ruuhkauttavat sairaaloiden kylmiöitä – vastaanottokeskuksen kellarissa sijaitsevaan kylmiöön siirrettiin keskiviikkona ensimmäiset vainajat
20:30
Kymmenettuhannet lähtivät heti Wuhanista – koronaviruksen synnyinkaupungista pääsi pois kaksi ja puoli kuukautta kestäneen eristyksen jälkeen
20:27
Historiallinen 4,1 miljardin lisäbudjetti on vasta alkusoittoa – tarvitaan lisää rahaa ja todennäköisesti uusia entistä tiukempia rajoituksia
20:21
Suomen viides ydinvoimayksikkö lähempänä tuotantoa kuin koskaan – Olkiluoto 3:n uskotaan aloittavan sähköntuotannon ensi vuonna 11 vuotta myöhässä
20:07
Poliisi joutui pysäyttämään liikenteen rikoksesta epäillyn kiinniottamisen vuoksi Haukiputaalla
122
Kuuma keskustelu suojainten ympärillä jatkuu – Pääministeri Marin: "Osa kunnista ja toimijoista etsii nyt valtiosta tai jopa elinkeinoelämästä syyllistä omaan heikkoon varautumiseensa"
29
Uuden ennusteen mukaan koronavirusepidemia olisi Pohjois-Suomessa pahimmillaan juhannuksen aikaan – epidemian uskotaan jatkuvan pitkälle syksyyn
18
Julkinen sektori kieltäytyy lääkäriyhtiöiden koronatesteistä, edunvalvoja keskittäisi päätökset valtiolle – Ministeriö kiistää periaatteelliset syyt: Yhteistyötä harkitaan
18
Luken tutkimus: Suomen metsissä kasvaa yli neljä kertaa enemmän järeitä puita kuin sata vuotta sitten
15
Onko Oulun kaupungin hammashoito jo sopeutunut koronan aiheuttamaan poikkeustilanteeseen? –"Tällä hetkellä emme ota uusia potilaita tarkastukseen"
11
Uros perusti innovaatiokeskuksen – start up -yrityksille tarjotaan viimeisintä teknologiaa
10
Kehysriihineuvottelut jatkuvat tänään, hallitus koolla Säätytalolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Antti Kiuru

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

221 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Ei sijoittaminen ole mitään veronkiertoa. Sijoityamisella osallistutaan yrityksen rahoittamiseen (esim. kun Musti&Mi... Lue lisää...
Yksityissijoittaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

8.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image