Tuomarien mollaaminen toi pelikieltoa OLS:n Niko Kvistille – lisäksi seuralle maksettavaksi sadan euron sakot

Niko Kvist kärsii pelikieltonsa, kun OLS päättää kautensa lauantaina Espoossa Oilersin vieraana. KUVA: Leinonen Jukka
Urheilu 26.2.2020 21:12
Kaleva

Salibandyn pääsarjojen kurinpitäjä on määrännyt OLS:n Niko Kvistille yhden ottelun pelikiellon tämän kommenteista liigaottelun OLS–EräViikingit-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Konkari Kvist harmitteli ääneen erotuomarien ratkaisuja.

– Oltiin aika eri mieltä linjasta tuossa pitkin peliä, tuntuu että oli käsi teipattu yhteen suuntaan, Kvist muun muassa sanoi Salibandyliiton mukaan.

Kurinpitäjän mukaan erotuomarin puolueettomuuden kyseenalaistaminen on loukkaavaa käyttäytymistä. OLS kertoi Facebook-sivuillaan, ettei seura aio valittaa tuomiosta. Seuran mukaan pelikiellon lisäksi sille koitui maksettavaksi sadan euron sakko.

– Täytyy jättää Kvistille nälkää jatkaa uraa, ettei 100 tehopistettä ehdi täyttyä tällä kaudella. Sata täyteen olisi vaatinut päätösottelussa vain kuuden tehopisteen iltaa, OLS:n Facebook-sivuilla kirjoitettiin.

MAINOS

Kommentoi

Kuulostaa vähän kommareiden hommalta. Ylenpänsä kyseenalaistaminen on niskurointia ja tuomitaan täten rangaistukseen. Mitään ei tutkita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jep. Näissä kurinpidon päätöksissä ei ole ollut mitään linjaa viimeiseen kahteen kauteen ja siitä on moni joukkue kärsinyt. Yksi joukkue saa sanoa yhtä ja toinen toista, mutta joku ei sitten saakaan.

Ylipäänsä tuomaritoiminnan kritisointi tuntuu olevan lajissa lähes kielletty.

Toivottavasti Salibandyliiga parantaa kurinpidon laatua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

31.3.
Urpiaisia ruokinnalla Lukijalta
31.3.
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
31.3.
Haukiputaan yli 40-vuotias Jatulin liikuntakeskus kaipaa kipeästi isoa remonttia – vajaan yhdeksän miljoonan peruskorjaushanke on paraikaa selvityksessä
31.3.
Messi piikitteli Barcelonan seurajohtoa – "Olemme aina olleet ensimmäisinä auttamassa seuraa, kun on ollut tarve"
31.3.
Muhoksen kunta aloittaa yt-neuvottelut – vielä ei selvillä, kuinka suurta henkilöstömäärää lomautukset koskevat
31.3.
Maaliskuun lukijakuva: Enkun tunti sujuu Iidalla kotona Kiimingissä pappakoiran kanssa
31.3.
MTV Uutiset selvitti että enemmistö suurimmista pörssiyhtiöistä aikoo maksaa osinkoa koronaviruksen keskellä

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

Eikö samalla logiikalla työttömäksi jäävänkin pitäisi olla nillittämättä työttömyyttään ja kestää se puoli vuotta ilman ... Lue lisää...
Eikö työttömäksi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

1.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image