Tommi Mäkinen pitää Australian rallin perumista oikeana päätöksenä – jäi Japaniin rakentamaan ensi kautta

Ott Tänak voitti kuljettajien MM-tittelin, mutta toinen perättäinen merkkimestaruus jäi Tommi Mäkisen Toyotalla haaveeksi. KUVA: PAULO NOVAIS / EPA
Urheilu 13.11.2019 10:07
STT

Rallin MM-sarjan kausi päättyi ennen aikojaan, kun sesongin päätöskisa Australiassa jouduttiin perumaan rajujen maastopalojen vuoksi. Kisajärjestäjä ilmoitti tiistaina, että ralli on pakko perua.

Virolainen Toyota-kuljettaja Ott Tänak oli jo varmistanut kuljettajien MM-tittelin, mutta Tommi Mäkisen johtama Toyota olisi Australiassa taistellut vielä merkkimestaruudesta. Vaikka toinen perättäinen valmistajien MM-kulta jäi haaveeksi, Mäkinen oli kohtuullisen tyytyväinen kauden antiin.

–  Välillä näytti, että meillä on hyvät mahdollisuudet ajaa merkkimestaruus, mutta siinä ei nyt ihan onnistuttu, Japanista puhelimitse tavoitettu Mäkinen sanoi.

–  Meillä tuli liikaa pistemenetyksiä ja keskeytyksiä. Saimme kuitenkin yhden mestaruuden sekä paljon voittoja. 

Toyotan tallipomon mukaan Australian kisan peruminen oli oikea päätös.

–  Nyt puhutaan kuitenkin isosta katastrofista ja paikallisten ihmisten elämästä. Me ehdimme varmasti ajaa vielä rallia. Tärkeintä on, että siellä päässä saadaan ihmisten olot kuntoon.

Kuljettajasopimuksia tultava pian

Mäkisen tiimillä ei ole vielä yhtään kuljettajasopimusta ensi kaudelle, kun Tänak karkasi merkkimestaruuden voittaneen Hyundain leiriin. Suomalaisista jatkosopimusta Toyotan kanssa hinkuu konkari Jari-Matti Latvala. Myös nuoren Kalle Rovanperän on ounasteltu liittyvän Mäkisen talliin.

–  Mieluusti näkisin, että joku suomalainen ajaisi suomalaisessa tallissa. Se olisi ihan paikallaan. Meillä ei kuitenkaan ole vielä sen suurempia päätöksiä tehty suuntaan tai toiseen, Mäkinen vakuutti ja toivoi pikaisia päätöksiä.

Hyundain ja Citroenin tiimit ovat täynnä, mutta Toyota ja M-Sport Ford panttaavat yhä päätöksiä. Kuljettajat olisi kuitenkin tärkeää lyödä lukkoon pikaisesti, sillä valmistautuminen ensi kauteen alkaa nopeasti.

Kauden ensimmäinen ralli ajetaan jo tammikuussa Monte Carlossa, ja sitä varten testataan osittain joulukuun aikana.

Seuraava viikko voi tuoda jo uutisia, sillä Mäkinen jää Japaniin odottamaan tallinsa väkeä Toyotan konttorille. Mäkisen piti matkustaa tiistaina Australiaan, mutta rallin perumisen vuoksi päällikkö pääsee keskittymään ensi kauden rakentamiseen.

–  Meillä on tulevalla viikolla aika paljon ohjelmaa täällä Japanissa. Samalla viemme asioita eteenpäin kaikilla sektoreilla. Kerromme asioista, kun on jotain kerrottavaa, Mäkinen summasi.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

125
"Näyttää että tiistaina äänestetään pääministeristä" – Hallitusneuvottelut käynnistyivät odotetusti entisellä hallituspohjalla, Rinne jatkaa ainakin sdp:n puheenjohtajana
102
Sanna Marinista on tulossa uusi pääministeri, Marin voitti äänestyksessä Antti Lindtmanin täpärästi
86
SDP:n yllätysveto: Eronnut Sirpa Paatero palaa kuntaministeriksi – omistajaohjaus siirtyy Tytti Tuppuraiselle, Antti Rinteestä varapuhemies
73
Ulkoministeriön henkilöstön edunvalvoja Verkkouutisille: "Luottamus Haavistoa kohtaan horjunut erittäin pahasti"
70
Leskinen pääsi pisteille heti voittoisassa HIFK-debyytissään – Raksilan yleisön luopiohuutelu ei jäänyt ex-kärpältä huomaamatta: ”Eihän se hyvältä tunnu, mutta ymmärrän yleisön reaktion”
44
Puheenaihe: Pitääkö nuorten lukutaidosta olla huolissaan? – "Jatkossakaan mekaaninen lukutaito ei tietenkään riitä, vaan on ymmärrettävä myös sisältöä"
41
Näkökulma: "Tää on viimeinen taisto?" – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image