Tinja-Riikka Korpelalla vakuuttava alku Evertonissa – oululainen on Ur­hei­lu­gaa­las­sa ehdolla Esikuva-palkinnon saajaksi

Oululainen Tinja-Riikka Korpela on ehdolla Urheilugaalassa Esikuva-palkinnon saajaksi. Arkistokuva. KUVA: Jarmo Kontiainen
Urheilu 13.1.2020 19:40
Kai Nevala

Heinäkuussa Evertoniin siirtynyt jalkapalloilija Tinja-Riikka Korpela on ottanut vakuuttavasti paikan seuran ykkösmaalivahtina. Oululainen on pelannut Evertonin jokaisessa Superliigaottelussa.

Evertonin saldo kymmenen liigaottelun jälkeen on viisi voittoa ja viisi tappiota. Liverpoolilaisjoukkue on tasaisessa keskikastissa seitsemäntenä. Joukkueet ovat pelanneet 10–12 kierrosta.

– Koko viime kaudella Everton sai vain kolme voittoa, joten nyt siellä on aikamoinen hype päällä. Englannin liiga vaikuttaa erittäin tasaiselta. Oletin esimerkiksi, että Manchester City olisi ollut kovempi, mutta olisimme ihan hyvin voineet raapia siitä pelistä ainakin tasapelin, Korpela sanoi Kalevan haastattelussa lokakuun Albania-maaottelun yhteydessä.

Mestaruudesta kamppailee kolme seuraa. Arsenal (33 pistettä), Manchester City (30) ja Chelsea (29) ovat erottuneet muista. Sama kolmikko jakoi kärkisijat myös kahdella edellisellä kaudella. Viime keväänä mestaruuden voitti Arsenal.

Hyvin kautensa aloittanut Everton on hävinnyt kolme edellistä liigapeliään. Lauantaina Manchester City oli parempi maalein 3–1. Korpela sai tehdä ison työn maalillaan, sillä City laukoi ottelussa yhteensä 24 kertaa.

– Everton on ensimmäisen seurani, jossa on myös päätoiminen maalivahtivalmentaja, Korpela kertoi aiemmin.

Oululainen on torstain Urheilugaalassa ehdolla Esikuva-palkinnon saajaksi. Muut ehdokkaat ovat ratakelaaja Amanda Kotaja sekä jääkiekkomaalivahti Kevin Lankinen.

Perusteluissa todetaan, että "Korpela on pitkän kansainvälisen peliuransa ohella ollut tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden asialla."

MAINOS

Kommentoi

Onnea Riikalle Englannin valloitukselle. Saksan bundesliigan voittohan tuli Bayern Munchenissa. Futiksessa on hieno mahdolisuus ammattlaisuuteen ja kansainväliseen uraan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

24.1.
Suomalaisille ilmanpuhdistimille ryöpsähti kova kysyntä Kiinassa – jättivaltioon tilattu satoja laitteita torjumaan koronaviruksen leviämistä
24.1.
Wuhanin koronavirus rantautui Eurooppaan: Ranskassa vahvistettu kaksi tartuntaa, Ruotsissa peruttu kiinalaisten ryhmien matka Norrbotteniin
24.1.
Oulun yliopistoon hankittiin itseohjautuva auto, ja se on ensimmäinen askel uuden koulutusohjelman käynnistämisessä
24.1.
Kaavailtu Baltian lentopalloliiga kiinnostaa suomalaisia seuroja, myös Ettaa – Olli Kuoksa: "Suomen liiga ei ole kehittynyt 25 vuodessa mihinkään" Tilaajille
24.1.
Emmi Peltonen lyhytohjelman jälkeen viidentenä EM-taitoluistelussa – "Nyt on magee fiilis etenkin kaikkien hankaluuksien jälkeen"
24.1.
Williams ja Osaka katsomoon Australian avoimissa – Federer kuilun partaalta jatkoon
24.1.
Vankiloiden toimintamallin mullistus alkaa Hämeenlinnasta: vartijoista valmentajia – "Ei sovi vaarallisille vangeille"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Henkilö joka suostuu ottamaan vastaan vain osa-aikatyötä

Se aika, että ihminen elää vain työstä ja työlle on ohi. Huonosti on sellaisella ihmisellä asiat, jolla ei muuta ole kui... Lue lisää...
PORHO

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image