Suomi uteliain odotuksin MM-Anterselvaan – Kaisa Mäkäräisen tärinät taltutettu?

Urheilu 11.2.2020 21:54
STT

Suomalaisampumahiihtäjien kausi on ollut vaiheikasta vuoristorataa, ja nyt toiveissa on jälleen sitä parempaa puolta porukan lähtiessä kauden päätapahtumaan Italian pohjoisessa nurkassa. Antholz-Anterselvan MM-kisojen 11-päiväiseen koitokseen hypätään kysymysmerkkien kera, mutta päävalmentaja Jonne Kähkösen optimismi ei murru.

–  Valmisteluleirimme oli hyvä pätkä. Pienien yksityiskohtien sparraamista, varmistusta että kaikki toimii. Hyvissä keleissä, auringossa ja sopivassa tuulessa. No okei, alussa oli vesisadetta ja sähkötkin meni, mutta sen jälkeen kaikki hyvin, Kähkönen myhäilee leiristä Martellissa.

–  Ja koko ajan olen nähnyt, että olemme lähempänä hyviä onnistumisia. Odotan MM-Anterselvaa uteliaana, koko joukkueen osalta.

MM-kisojen kenraaliviikonloppuna, tammikuun lopun Pokljukan maailmancupissa uteliaisuutta herätti ykkösnimen eli Kaisa Mäkäräisen ammuntoja sotkenut jalkojen tärinä pystyammunnassa. Vastauksia hankalaan ongelmaan haettiin Martellissa, ja Kähkönen toivoo ratkaisun löytyneen.

–  Fyysisellä vireystilalla on ollut iso osa tuossa. Tekninen suorittaminen (ammunnassa) on vaikeaa, jos fyysinen vire ei ole normaali. Leirin aikana Kaisan fyysiset harjoitteet onnistuivat hyvin. Totta kai pitää olla realisti: ongelma voi tulla (takaisin), mutta meillä on keinoja sen taklaamiseen, Kähkönen uskoo.

–  Hyvä hengitysrytmi ja valmistautuminen (ammuntaan tullessa), päävalmentaja vinkkaa vielä.

Mäkäräisen ohella suomalaistoivot Anterselvassa ovat Mari Eder ja Tero Seppälä, joilla heilläkin on riittänyt vaihtelua kauden mittaan. Ederillä oli Kähkösen mukaan leirillä jälleen "ajoittain kauden aikana näkynyttä hyvää nostetta", ja tammikuussa tuloksellisesti hyytymään päin olleella Seppälällä uskoa palautti hyvä sprinttikisa kakkostasolla eli IBU-cupissa leirin aikana.

Tiivis MM-rupeama alkaa torstaina sekaviestillä ja jatkuu naisten osalta heti perjantaina sprintillä. Siitäkin huolimatta Suomi lähtee MM-avaukseen parhaillaan eli Mäkäräisellä, Ederillä, Seppälällä ja Olli Hiidensalolla.

–  Aina kun kaikki ovat terveitä, niin ykkösnyrkillä lähdetään sekaviestiin, Kähkönen painotti.

MAINOS

Kommentoi

Mäkäräinen ei ole koskaan ollut hyvä ampuja, joten tuskinpa hänestä on mm-kisojen alla yhtäkkiä tullut sellainen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Annetaan Kaisan hiihtää ja ampua omaksi ilokseen. Olemmehan saaneet nauttia hänen hyvistä suorituksista jo vuosikausia. Nyt on Kaisan vuoro nauttia, ilman paineita, ilman kansan odotuksia.

Minä ainakin suon sen hänelle ilomielin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Omilla rahoillaan voi urheilla omaksi ilokseen, mutta muiden maksaessa valmennuksen, matkat sun muut pitää olla tulostavoitteita ja mielellään jotain tuloksiakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkäpä Kaisa on niitä tuloksia tuonut suomalaisurheilijoista varmimmin ja kv. parhaalla tasolla. Turistit löytyvät muualta. Esim. Potkupalloilijoiden kustannukset vs tulokset on jotain muuta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

1.4.
Oulun kaupunki myy Hietasaaren huvilat huutokaupalla – viiden myynnissä olevan huvilan kunto vaihtelee täysin remontoidusta romahdusvaarassa olevaan Tilaajille
1.4.
Yle: Sairaalat saivat varmuusvarastoista jopa kahdeksan vuotta sitten vanhentuneita hengityssuojaimia
1.4.
Uefa siirsi kaikki kesäkuun jalkapallomaaottelut – tanskalaistiedon mukaan naisten EM-kisat lykätty vuodella
1.4.
Oululainen Tinja-Riikka Korpela on päässyt Evertonin maalivahtina aistimaan englantilaisten intohimoa jalkapalloa kohtaan: "Se on henki ja elämä" Tilaajille
1.4.
Toukokuun tornien taisto peruttiin koronavirusepidemian vuoksi
1.4.
Vientikiellot iskevät omaan nilkkaan viennistä riippuvissa maissa – "Rajoituksia voi jäädä päälle, kun kriisi on ohi"
1.4.
Korona työllistää myös tulkkeja, kun hallituksen tiedotustilaisuudet tulkataan suorana viittomakielle – intensiivinen simultaanitulkkaus vaatii kokemusta: "Työ on kuormittavaa ja tilaisuudet sisältävät tärkeitä asioita" Tilaajille

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aamulla huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöllä Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

277 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tietämättömien piensijoittajien osakehölmöilyt

HEP \o/ Täällä yksi ymmärtämätön. Minä en oikeasti tiedä, mitä salkkuni yrityksille tapahtuu tulevaisuudessa. En edes ... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

2.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image