Suomen voi­mis­te­li­ja­mie­het eivät lunastaneet MM-kisoista olym­pia­paik­kaa, Oskar Kirmes pettyi kuusiottelun suo­ri­tuk­seen­sa

Urheilu 7.10.2019 19:04
STT

Oskar Kirmes ylsi suomalaismiehistä parhaaseen suoritukseen telinevoimistelun MM-kisojen kuusiottelussa kerättyään karsinnoissa pisteet 77,230. Karsintaurakan jälkeen Kirmeksen tunnelmat olivat kuitenkin pettyneet.

Stuttgartin MM-kisoissa on jaossa paikkoja Tokion olympialaisiin. Karsinnat ovat yhä kesken, mutta Kirmeksen ja muiden suomalaisten pisteet eivät riitä olympia- ja MM-finaalipaikkoihin.

Telineistä hevonen oli flunssassa voimistelleen Kirmeksen kompastuskivi.

–  Iso pettymys tänään. Kisa lähti hyvin käyntiin. Hyppy ja nojapuut sujuivat hyvin, mutta rekillä alkoi vähän väsyttää. Huomasi, ettei ihan jaksanut loppuun asti. Kun hevosella tuli putoaminen, se oli siinä. Joukkueen puolesta taisteltiin kuitenkin loppuun asti, Kirmes sanoi Voimisteluliiton tiedotteessa.

Tokion joukkuepaikka jäi haaveeksi

Suomi keräsi joukkuekilpailussa pisteet 232,959. Kirmeksen putoamisen lisäksi kilpailussa nähtiin yksi iso suomalaisvirhe, kun Elias Koski kaatui renkaiden alastulossa. Suomen pisteet eivät riitä Tokion joukkuepaikkaan.

–  Teemme töitä sen eteen, että meillä olisi miesten joukkue Pariisin olympialaisissa vuonna 2024, Suomen joukkueenjohtaja ja Voimisteluliiton huippu-urheilujohtaja Liisa Ahlqvist-Lehkosuo sanoi tiedotteessa.

Koski keräsi kuusiottelussa 77,064 ja Robert Kirmes 76,898 pistettä. Permannon karsinnoissa Emil Soravuo keräsi 14,166 pistettä. Suomalaismiesten lopulliset karsintasijoitukset selviävät myöhään maanantaina, kun kaikki urheilijat ovat saaneet suorituksensa tehtyä.

Suomalaisvoimistelijoiden olympiahaaveet eivät ole lopullisesti ohi. Kuusiottelijoilla on mahdollisuus olympiapaikkaan Bakun EM-kilpailuissa ensi toukokuussa. Telinespesialistit voivat napata olympiapaikkoja maaliskuussa päättyvästä maailmancupista.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
32
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
32
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
28
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
27
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
19
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
16
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
11
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image