Suomen naisille pronssia! – Nilsson vei hopean Ruotsiin lop­pu­ki­ri­kamp­pai­lus­sa

KUVA: Jarmo Kontiainen
Urheilu 2.3.2017 15:30 | Päivitetty 2.3.2017 16:41
Kaleva

Suomen naisten viestijoukkue hiihti pronssia Lahden MM-kisoissa torstaina.

Suomi ja Ruotsi etenivät ankkuriosuudella yhtä matkaa, mutta vahvana sprinttihiihtäjänä tunnettu Ruotsin Stina Nilsson pesi Krista Pärmäkosken loppukirikamppailussa.

Kisan ylivoimaiseen voittoon hiihti Norja, jonka ankkuriosuudella nähtiin Marit Björgen. Suomi ja Ruotsi hävisivät Norjalle noin minuutin. Neljänneksi hiihti Yhdysvallat.

Suomi oli koko viestin ajan kärkikolmikossa.

Avausosuuden hiihtänyt Aino-Kaisa Saarinen tuli vaihtoon toisena seitsemisen sekuntia ykkösenä vaihtaneen Norjan perässä. Kolmantena vaihtoi Ruotsi, joka tuli vaihtoon aivan Suomen kannoilla.

– Tuntui pahalta ja niin hyvältä samaan aikaan. Kauden paras hiihtoni tuli tähän paikkaan, Saarinen iloitsi Ylen haastattelussa.

Toisella osuudella Ruotsin Charlotte Kalla ja Suomen Kerttu Niskanen hiihtivät Norjan Heidi Wengin nopeasti kiinni toisella osuudella. Kolmikko karkasi samalla kauas muista joukkueista.

Osuuden jälkipuolella Kallan vauhti hyytyi ja hän jäi selvästi Niskasesta ja Wengistä. Kerttu Niskanen toi Suomen toiseen vaihtoon ensimmäisenä. Norja seurasi ihan perässä. Ruotsi oli tuolloin Suomea jäljessä noin kymmenen sekuntia.

Suomen kolmannen osuuden hiihti Laura Mononen. Osuuden alun Mononen tuli Norjan kanssa tasatahtia, ja kaksikko repi lisää eroa Ruotsin nuoreen Ebba Anderssoniin.

Kolmannen osuuden puolimatkassa Mononen alkoi jäädä Norjan Astrid Jacobsenista. Vaihdossa eroa oli jo puoli minuuttia, ja Ruotsin Andersson oli ottanut Monosen kiinni.

Mononen ei ollut tyytyväinen suoritukseensa.

– Oli vaikea päivä minulla. Harmittaa, että oma panokseni oli huono. Tein sen minkä pystyin. Kun katkeaa niin katkeaa, Mononen harmitteli Ylelle.

Ankkuriosuudella Stina Nilssonille taipunut Pärmäkoski oli pettynyt loppukirin tulokseen.

– Tein kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Harmittaahan se tietysti, kun näitä kirikamppailuja häviää, Pärmäkoski sanoi Ylellä.

Katso Lahden MM-kisojen ohjelma ja aikataulu.

Kaikki maailmanmestaruuskisojen jutut löydät MM-hiihtojen aihesivulta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Suurin virhe on se, että suomalaisen tulee metsäosuuksilla ja suurimmassa osassa matka olla keulilla. Muistelkaapa kuinka monet kisat on menneet niin, että ruotsalainen jää peesiin. Ja tulee loppukiritaistelussa ohi.

Toinen on tämä sisäkaarteen auki jättäminen. Kukahan opettaisi niille että hiihtokilpailu on muutakin kuin hiihtoa. Siellä pitäisi pitää pää kylmänä ja ajatellakin jotain eikä vaan lykkiä menemään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo vetovastuun otto on oli naisten viestissä osa taktiikasta varmistaa mitali ja estää takaa tulevia saavuttamasta. Jos nyt länsinaapuri oli haluton suorittamaan osaansa tasapuolisesti, moititaan heitä siitä. Kuitenkin tärkeää saada se mitali.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä viesti hiihdettiin tällä joukkueella ja tulos oli myös hyvä. Turhaa jossittelua että Mäkäräinen olisi nostanut hopealle.
Tällainen kirjoittelu jos ja jos olis hopeaa tullu. Kunnia kenelle kunnia kuuluu eli tälle viesti joukkueelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se, että jossitellaan paremman tuloksen puolesta, on tervettä ja osoittaa, että kritiikki toimii myös mitalipäivänä. Mikäli kaikki itsekritiikki olisi kiellettyä himmeimmän mitalin ansiosta, tuntuisi oudolta ja suorastaan osoittaisi haluttomuutta kehittää toimintaa, vähän kuin yritystoiminnassa. Kultamitali ei enää jättäisi paljoakaan jossiteltavaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se kisa mitään mutta ne spekulaatiot. Olisiko Mari Laukkasen pitänyt hiihtää kolmas osuus? Vaiko peräti Kaisa Mäkäräisen. Miten olisi ollut Siiri Rantasen laita? Kunnioituksesta eivät olisi ilenneet mennä ohi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoa naiset! Sen verran laduista, nousua riittävästi kuin myös laskua mutta surkea profiili muuten. Onko missään muualla näin paljon jyrkkiä mutkia? Ei pääse hiihtäjät oikein hiihtämään perinteistä kun kokoajan jyrkkää mutkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hiihtolajien kapeus näkyy etenkin naisviesteissä. Suomi oli tällä kertaa pohjoismaiden heikoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vähän harmitti kun Krista jätti sisäkurvin auki Stinalle, olisi ollut ainakin hiukan tiukempi loppukamppailu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnea naiset mitalista . Tätähän ei tunnusteta tai saa sanoa , mutta Suomi hävisi hopean Laura Monosen huonosti luistaviin suksiin . Näkihän se laskuissa....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suksetkin vielä luisti kohtalaiseen, Lauran vauhti vaan ei ihan riitä maailman huippuja vastaan. Enkä nyt moiti hiihtäjää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä joukkue ja Laura on mitalinsa ansainnut. Voiteluryhmä ja huolto meinasi sen töpätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei kukaan kerro Suomen naisille, että viimeiseen kaarteeseen ei kannata jättää metritolkulla tlaa sisäkaarteeseen!
Samoin kävi Sothsissa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21:50
Kiviharjuntien jatkeen rakentaminen alkaa vuoden alussa OYSin tuntumassa – uusi pysäköintitalo valmistuu keväällä
21:14
Jari Sailio iskee Kärppien kavennusmaalin
20:57
Sarjajumbo Sport näpäytti Kärppien varamiehistä joukkuetta – Jari Sailion kavennus jäi Vaasan perjantai-illassa laihaksi lohduksi
20:39
Insinööriliitto: Nokia purki luottamusmiehen työsopimuksen lakon jälkeen – ammattiliiton mukaan kyseessä oli kosto
19:34
Analyysi: Kulmunilta karkasi some-mopo käsistä – sosiaalisessa mediassa poliitikko voi mokata helposti ja pahoitella nopeasti
19:19
Ainakaan kaikkia al-Holin naisia ei voitaisi syyttää Isisin riveihin matkustamisesta – terrorismin edistämisestä voidaan tuomita jopa kahdeksan vuotta
19:00
Hovioikeus: Oulun seksuaalirikosvyyhden syytetyn saatava tutustua uhrin salaiseen kuulustelukertomukseen – "Hänen oikeus on joka tapauksessa painavampi" Tilaajille
83
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
76
Vaalivoittaja Boris Johnson: Saamme vihdoin brexitin tehdyksi
54
Britanniassa Boris Johnsonin konservatiiveille suuri vaalivoitto – tie aukeamassa brexitin nopealle toteuttamiselle
50
Foodora-kuljetuspalvelu kannustaa kilpailulla ruokalähettejään pitämään kuukaudessa alle 20 minuuttia taukoja – IL: "Moni joutuu ketjuttamaan vuoroja jopa 12-tuntisiksi"
48
Lapsiasiavaltuutettu: Lasten erottaminen huoltajistaan ulkomailla on mahdollista kiireellisellä sijoituksella
44
Näkökulma: Al-Holin leirin lapset kelpaavat nyt kaikille – pelko oppositioon valuvasta kannatuksesta on hidastanut poliittista päätöstä, jolla on jo kiire
34
Insinööriliitto: Nokia purki luottamusmiehen työsopimuksen lakon jälkeen – ammattiliiton mukaan kyseessä oli kosto

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kerrostalo

OKT 250 neliöä omalla lähes hehtaarin tontilla lähellä palveluja, aah. Tarvittaessa palveluja saa rahalla, kun joskus se... Lue lisää...
VELATON NAUTISKELIJA

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image