Suo­ma­lais­kus­kit eivät paukuttele henkseleitään Ruotsin rallin alla - paksut penkat petollisina

Urheilu 14.2.2018 21:39
STT

Toyotan suomalaiskuski Jari-Matti Latvala puolustaa torstaina alkavan Ruotsin MM-rallin voittoa. Yhteensä tuurilainen on juhlinut Ruotsissa ykköstilaa neljä kertaa. Täksi kaudeksi uuden taktiikan MM-taistoon omaksunut Latvala starttaa tämän vuoden kisaan jopa yllättävän maltillisin tavoittein.

- Ehdottomasti tämä on sellainen kisa, jossa haluan ajaa voitosta. Siihen pitää tietenkin pyrkiä. Kolmen joukkoon on myös ihan hyvä tulos sarjan kannalta, Latvala summasi kisan aattona.

- Toivon todella olevani kärkijoukoissa taistelemassa voitosta. Pitää kuitenkin muistaa, että tässä rallissa on monta voittajasuosikkia ja kilpailu on erittäin tasaväkistä.

Kovavauhtinen Ruotsin MM-ralli kuuluu Latvalan suosikkeihin. Silti hyvä sijoitus on tärkeämpi kuin voitosta taisteleminen hampaat irvessä.

- Ei voi tietenkään lähteä vain katselemaan, mihin vauhti riittää. Pitää silti muistaa, että hullutella ei voi. Jos lähtee ihan mielettömällä riskillä kokeilemaan, se ei yleensä kanna pitkälle.

Lappi ei kasaa itselleen paineita

Toyotan toinen suomalaiskuski Esapekka Lappi pitää omat tavoitteensa vielä tallikaveriaan maltillisimpina.

- En laske itseäni voittajasuosikkien joukkoon. Lähtöpaikka on yksi siihen vaikuttava tekijä, ja toinen on se, etten ajanut täällä viime vuonna. Pieni etu on ehkä muilla kuitenkin, mutta ei anneta sen haitata.

- Voitosta tietysti aina pitäisi lähteä ajamaan. Palkintopallisija olisi kuitenkin minulle jo tosi hieno juttu. Sekin voi olla haastavaa, sillä kisa tulee olemaan todella tiukkaa. Tavoittelen sijoitusta viiden parhaan joukossa, Lappi naulaa.

M-Sport Fordin tiimissä Teemu Suninen ajaa uransa kolmannen kisan WRC-autolla. Tallin kanssa kahdeksan MM-rallin sopimuksen tehnyt 24-vuotias suomalaislupaus on uudessa tilanteessa.

- Viime vuonna oli ne kaksi kisaa ja oli pakko onnistua. Nyt ollaan tiimin kolmas auto, ja pitää kerätä myös tallille pisteitä. Siinä mielessä ei ainakaan hirveällä riskillä lähdetä liikkeelle, Suninen toteaa.

Lunta riittää

Ralli kisataan tänä vuonna pitkästä aikaa todella talvisissa olosuhteissa. Erikoiskokeiden varrella lumipenkat ovat parhaimmillaan yli metrin korkeita. Tämä tuo mukanaan kuljettajille sekä mahdollisuuksia että isoja haasteita.

- Lunta on paljon ja olosuhteet ovat erinomaiset. Lumessa on helposti kuitenkin sekin puoli, että luulee voivansa ottaa enemmän riskejä. Lumi antaa anteeksi kyllä, mutta voi olla myös petollista, Toyotan Jari-Matti Latvala huomauttaa.

- Näin isossa lumimäärässä kun se penkka imaisee, niin se imaisee sitten syvälle. Toisaalta nyt ei ole kiviä näkyvissä ja tien pinta on mukavan jäinen. Renkaiden kuluminen ei luultavasti ole ongelma.

Haastetta lisää myös petollinen pikataipaleiden auraus. Nuotituksen onnistuminen onkin isossa roolissa.

- Itselle tuntuu vaikeimmalta se, kun tiet on aurattu osin tyhjän päälle. Nuottiautokin meni välillä minne sattuu. Se voi kisassa yllättää ja mennä ihan tyhmässäkin paikassa ojaan, Toyotan toinen suomalainen Esapekka Lappi sanoo.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

42
Sirkkaleipää leivotaan nyt myös Oulussa – Fazerin sirkkajauho tulee Hollannista, koska kotimainen hyönteistuotanto ei riitä
18
Myllytullin entinen Oulun seudun ammattiopiston kortteli uusiutuu täysin - suurin osa rakennuksista puretaan ja tilalle nousee asuin-, liike- ja toimistorakennuksia
14
Uusi taksilaki voi tuoda ongelmia koulutakseihin – harvaan asutuilla alueilla kela-kyytien ajo saattaa houkutella yrittäjää enemmän
12
Risto Uimosen kirja presidentistä kuvailee, kuinka Sauli Niinistö on maksimoinut historiallisen pienet valtaoikeutensa
8
Ilmatieteen laitos on paitsi varoittanut suomalaisia helteestä, niin myös oikeasti pelastanut ihmishenkiä kehitysmaissa
7
Ruotsalaismediat: Länsi-Ruotsissa sytytetty tuleen kymmeniä autoja
6
Oikeusministeri Häkkänen Touko Aallosta: On hyvin vakavaa, jos kansanedustaja kehottaa olemaan noudattamatta lakeja

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Arvokeskustelua köyhyydestä

Totta kai on aina trendikästä ja asiallista puolustaa heikosti pärjääviä ja vähäosaisia henkilöitä. Mielestäni muitakin ... Lue lisää...
Takamaan mies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

14.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image