Sentit olivat sot­ka­mo­lais­ten puolella – PattU hävisi Sotkamolle

Urheilu 18.8.2019 23:11
Matti Ahola

Miesten Superpesiksen 2. puolivälierä, PattU–Sotkamo 0–1 (5–5, 4–8). Sotkamo johtaa voitoin 2–0.

Pattijoen Urheilijoiden pelaajat kiittivät pelin jälkeen yleisöä kapteeninsa Topi Kososen johdolla.

Kaikki tiesivät, että sunnuntain ottelu saattoi vallan hyvin olla kauden viimeinen kotiottelu.

Raahelaiset paransivat lyöntejään avauspeliin verrattuna, mutta vaatimaton ulkopelaaminen ei riittänyt kaatamaan Sotkamon Jymyä, joka jyrää vahvasti kivikovan ykköskärkensä turvin.

– Sotkamo vei hirveillä prosenteilla keulaa koko ajan, mutta ulkopelimme oli huonointa miesmuistiin. Takatilannepelaamiseen kaaduimme tänään, PattU:n parhaana palkittu Timo Kallio sanoi.

Jymyn kovat jokerikotiuttajat Roope Korhonen ja Lauri Rönkkö pääsivät valmiiseen pöytään tämän tästä. Mörssäreiden seitsemän kotiutuksen saldo tarkoittaa yleensä sitä, että Jymy voittaa pelin.

Sotkamo johti ensimmäistä jaksoa jo 2–5, mutta kotijoukkue kipusi tasoihin Jari Törmäsen, Juuso Keski-Koukkarin ja Teemu Juntusen kotiutuksilla.

Raahelaiset tuntuivat olevan tyytyväisiä tasapeliin, mutta tosi asiassa joukkueen olisi pitänyt viedä jakso, jotta peli olisi ollut voitettavissa.

– 5–5-tasatilanteessa Topi Kosonen pääsi lyömään jaksovoittoa. En tiedä miten pelissä olisi käynyt, jos hän olisi onnistunut, vieraiden pelinjohtaja Jani Komulainen mietti.
Tasoittavallaan Sotkamo rakensi tilanteen Roope Korhoselle, mutta tilanne kuivui Paavo Pellon ottamaan koppiin, joka tuotti taululle kaksi paloa.

Sateisessa säässä tehtailtiin peräti 22 juoksua, sillä myöskään Sotkamon ulkopeli ei ollut pitävää.

Pelin alku oli täysin identtinen Sotkamossa pelattuun avauspeliin nähden. Jymy heitteli harhoilla PattU:n 2–0-karkumatkalle.

Komulainen arveli harhaheittojen johtuvan pudotuspelien paineista, sillä aikaisemmin kauden aikana vastaavaa ongelmaa ei ole ollut.

– Kaksi juoksua harhaheitoilla keulaan ei ole koskaan hyvä juttu, sillä se antaa uskoa vastustajalle. Ulkopeliä pitää tarkastella. Meille tuli kaikenlaisia kommelluksia, ja niistä juoksuja vastustajalle, Komulainen sanoi.

PattU:n pelinjohtaja Jussi Haapakoski harmitteli kollegansa tavoin räpyläpelaamisen tasoa.

– Kylmä fakta on, että kun on palon paikka se pitää tehdä, jos aikoo näissä peleissä pärjätä.

Raahelaisten kausi on tiistaina katkolla Sotkamossa.

– Torstaina pelaamme täällä (kotikentällä). Se on meillä nyt päämääränä.

– Tämä sarja ei ole vielä loppunut, Haapakoski vakuutteli.

Sarjan jatkuminen vaatisi, että raahelaiset löytävät jotain lääkkeitä Jymyn väkevää ykköskärkeä vastaan. Niilo Piiponniemi ja sataprosenttisesti vaihtanut Joni Rytkönen etenivät kuin juna asemalta toiselle. Molemmat toivat viisi juoksua.

Toisella jaksolla Piiponniemen kunnari tyhjään kenttään näytti suuntaa koko pelille.

– Pystäri keskelle kenttää ja läpihän se solahti, Haapajärven mies kommentoi leppoisaan tyyliinsä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Olipas viihdyttävä peli eilen. Henki ei kuitenkaan aivan pärjännyt materialle, vaikka yritys oli kova.

Sotkamo on jälleen kova syksyllä, kun tosipelit alkaa ja kyllähän tuo materiaali on aivan sarjan eliittiä. Pattijoki tarvitsee ensi kaudeksi sellaisen kärjen, joka pääsee kentälle sekä luotettavan kotiuttajan. Olettaen, että konkarit jaksavat vielä suorittaa nykyisellä tasolla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pattijoen ulkopelissä oli kyllä sanomista, mutta kyllä sisäpeli sakkasi pahemmin koppi- ja laittomilla lyönneilä, sekä vastuun siirtämisellä seuraavalle lyöjälle. Kyllä kotiutus lyönnit pitää olla sellaisia, että ulkokentän pitää joutua suorittamaan ja tilanne jatkumaan niin kuin Sotkamo tekee. Kaiken huippu eilisessä pelissä oli ekajakson kaksi viimeistä sisävuoroa, joista kolmas päättyi 0 palolla ja viimeinen 1 palolla koppilyöntiin. Tiistain peliin pitää tehdä muutoksia ja antaa kotiuttajien lyödä vapaita lyöntejä ja Topille pitää saada kotiutustilanteita. Eilen hyvin vaihtanut Matikka kannattaisi laittaa Topin eteen ja pelata yhdellä pitkällä kärjellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jymy ei ole kainuulainen joukkue. Pelimiehet muualta. No, muutama Korhonen toki on Sotkamosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:28
Oikeusasiamies: Poliisin virkamerkit loukkaavat kielten yhdenvertaisuutta – polis lukee pienemmällä kuin poliisi
12:46
Arvio: Kaikki saavat kimaltaa tavallaan – hienovaraisesti Louna-Tuuli Luukka kiteyttää muunsukupuolisten ja transihmisten tarinat seikkailuhenkisiksi dinosaurusfaabeleiksi
12:23
Seppo-koira valittiin Hyvän mielen lähettilääksi – "Pienistä asioista nauttiminen on tie onneen"
12:17
Pororikas Johan Aslak Labba ei ymmärrä "nuorten kiihkoa" eikä "lukeneiden riitelyä" saamelaisten sorrosta: "Asuntolassahan oli herrojen oltavat" Tilaajille
12:02
Hirvi putosi jäihin Kuhmon Nuolijärvellä – eläin pääsi pälkähästä ennen kuin pelastuslaitos ehti paikalle
11:47
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haluaa reaaliaikaisen seurannan antibioottien kulutukseen – ”Toivomme, että se olisi valtakunnallinen hanke"
11:25
Postialan lakko jatkuu, sähköliitto tukilakkoon – Palta olisi hyväksynyt sopimuksen: "Olemme tulleet vastaan keskeisissä riitakysymyksissä"
52
Oulun kaupunki jakaa 2000 lamppua pyöräilijöille – tempaus on osa valtakunnallista Pyöräilytalvi-viikkoa
43
Kaupunginhallitus päätti: Linnanmaan uimahallin rakentaminen aloitetaan jo ensi vuonna
40
IMF:ltä tylyt terveiset Suomen velkaantumisesta: Rinteen hallituksen tavoite ei toteudu, dieselin ja turpeen veroalet pois tai muita säästötoimia
40
Postialan lakko jatkuu, sähköliitto tukilakkoon – Palta olisi hyväksynyt sopimuksen: "Olemme tulleet vastaan keskeisissä riitakysymyksissä"
23
Huuhkajat päätti EM-karsinnat tappioon, Kreikka voitti 2-1 – häviö tietää paikkaa arvonnan neloskorissa
22
Oulun yliopistokampus toimiva nykyisellään – mikä on se malli, johon visio yliopistosta keskustassa perustuu? Lukijalta
18
Led-valo kertoo, milloin suihkun käyttö kannattaa lopettaa – oululaisyritys kehitti suihkuvahdin, joka saa tarvitsemansa energian virtaavasta vedestä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä oleva lumi tamppautuu liukkaaksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.11.

Fingerpori

19.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image