Savon Sanomat: Antti Ruuskanen ei heitä Kalevan kisoissa – nilkka kipeytyi har­joi­tuk­sis­sa

Antti Ruuskasen päätähtäin on Berliinin EM-kisoissa. KUVA: Moilanen Jukka-Pekka
Urheilu 19.7.2018 17:01 | Päivitetty 19.7.2018 21:39
STT, Kaleva

Yleisurheilun Kalevan kisoista jalkakipujen takia vetäytynyt keihäänheittäjä Antti Ruuskanen vakuuttaa Savon Sanomien haastattelussa, että hänen jalassa ei ole mitään rikki. Ruuskasen tukijalan pohkeen peroneusjänne kipeytyi Joensuussa käydyssä kilpailussa.

– Tukijalan nilkka pyörähti Joensuussa viidennen kierroksen heitossa, ja jätin jo silloin kuudennen kierroksen heittämättä, kolminkertainen arvokisamitalisti Ruuskanen sanoi Savon Sanomille.

– Se ärtyi tiistain viimeistelyharjoituksessa, mutta kokeilimme sitä vielä tänään torstaina. Kun jalka antoi vielä tuntemuksia, päätimme jättää Kalevan kisat väliin.

Ruuskasen viime kausi jäi väliin syksyn 2016 olkapääleikkauksesta toipumisen vuoksi. Tällä kaudella hän palasi kilpaheittopaikalle, ja on parhaimmillaan kiskaissut 82,59 kantaneen keihäskaaren.

Pielaveden Sampoa edustavan Ruuskasen tähtäin on asetettu elokuun alussa Berliinissä järjestettäviin EM-kilpailuihin. Hän ei halua ottaa riskejä jalkansa kanssa.

– Kalevan kisoissa olisi karsinnan ja finaalin myötä kaksi kilpailua, eikä sellaisen urakan vetäminen läpi kipeällä jalalla ole järkevää, Ruuskanen ruoti.

Ruuskanen heitti ennätyksensä 88,98 Kalevan kisoissa kolme vuotta sitten.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kilpaurhilijamme haluavat kisata vain kansainvälisissä kisoissa. Kotimaan tapahtumiin eivät osallistu. Ilmeisesti taksat liian pieniä. Jos ei kerran riskejä uskalla ottaa kotikisoissa, kannattaisi alkaa katselemaan kokonaan uudet miehet valmennusohjelmaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

27.2.
Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen elämään monin tavoin
27.2.
Mitalipeleihin edennyt Kärpät ei rallatellut jatkoon ilmaiseksi HIFK:ta vastaan
27.2.
Thyssenkruppin hissiliiketoiminta päätymässä pääomasijoittajille – hinnaksi tuli 17,2 miljardia
27.2.
Leijona auttaa ja kehittyy – Lionsien hyväntekeväisyystoiminta on Suomessa erityisen suosittua
27.2.
Britannian toiveet ristiriidassa EU:n kanssa – uhkasi neuvottelun lopettamisella jo ennen neuvotteluiden alkamista
27.2.
Näin koronatilanne etenee: Virus leviää Euroopassa ja testien määrä lisääntyy Suomessa, Teneriffan karanteenihotellista päästetään yli sata pois
27.2.
Viestikohun keskelle joutunut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja pyytää anteeksi kohua – Yle: Toiminnanjohtajan perustamalta Twitter-tililtä jaettiin väkivaltaa ihannoivia viestejä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

172 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ei päässyt rikastumaan osakesäästötililä

Juuri siksihän tässä hommassa ei pärjääkään kuin robotit, TRJ, Pannari ja Milady. Muiden on ihan turha yrittää koska täm... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

28.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image