Sara Kuivisto taisteli ennätykseensä – MM-kisojen välieräpaikka karkasi 1 500 metrillä vain sadasosilla

Sara Kuiviston jatkopaikka 1500 metrin juoksussa jäi vain 66 sekunnin sadasosan päähän. KUVA: SRDJAN SUKI / EPA
Urheilu 2.10.2019 19:10
STT

Sara Kuiviston MM-reissuun kertyi Dohassa vain kaksi juoksua. Hän onnistui silti todistamaan kuntonsa sekä 800 että 1  500 metrin alkuerissä. 

Kuivisto karsiutui 800 metrin välieristä osin epäonnesta, osin taktisten valintojensa takia. Keskiviikkona hän juoksi 1  500 metrillä ennätyksensä 4.08,85, jolla hän jäi 66 sekunnin sadasosaa viimeisestä jatkopaikasta.

–  Ennätykseen pitää olla tyytyväinen, mutta harmittaa, kun juoksu oli niin raskasta, Kuivisto kertoi.

Kuivisto tunsi, että hän olisi valmis jopa uhkailemaan Sinikka Tyynelän yli 40-vuotiasta Suomen ennätystä 4.06,01, mutta juoksu ei kulkenut odotetun kepeästi.

–  Oli väsynyt olo. Juoksu tuntui hirveältä. Sen takia olin yllättynyt ennätyksestäni, Kuivisto kertoi.

Alkuerä kävi hankalaksi kierros ennen maalia, kun Kuivisto jäi yksin eränsä hännille. Askel vei silti hyvin eteenpäin viimeisille kymmenille metreille.

–  Oli vaikeata, mutta piti vain tulla täysillä loppuun, Kuivisto selitti taisteluaan.

Vauhdiltaan erä oli juuri sellainen, jossa ennätys olisi voinut komistua reilusti.

–  Tässä kilpailussa olisi ollut mahdollisuus juosta Suomen ennätyksen tuntumaan, jos olisi ollut hyvä päivä, Kuivisto totesi.

Kuivisto venytti kuntoaan MM-kisoihin hankalassa tilanteessa. Viimeisten kovien harjoitusten aikaan hän ei vielä tiennyt pääsevänsä kisoihin.

Lopulta hän sai vielä bonuksena paikan 800 metrille, joka oli alunperin hänen päämatkansa.

–  Nyt kävi harmillisesti niin, että kasista tuli näissä kisoissa minulle vähän välipala, koska valmistauduin viimeistelyssä vain 1  500 metrille.

Kuivisto kohensi Dohassa 1  500 metrin ennätystään 11 sekunnin sadasosaa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Eli ihan turhaa on suomalaiset kisoissa. Jos oma ennätyskään ei riitä jatkoon niin turha luulla että siellä pärjättäisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se tyly kohtalo joutua kisojen kovavauhtisimpaan erään. Mutta oma ennätys tuli ja hyvä niin, ei turha kilpailumatka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:00
Vuosia sitten Haukiputaalla ihmeteltiin puhki kuluvia veneenpohjia – nyt tutkitaan, onko maaperästä löytyvällä mustaliuskeella yhteyttä jakohihnaongelmiin Tilaajille
18:39
Suomalaisoperaattorit luottavat Huawein laitteisiin – Pohjois-Suomessa Huaweille ulkoistettu verkon operointia
18:05
Näkökulma: "Tää on viimeinen taisto?" – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla
18:00
Analyysi: Mitä Isis-lapsille pitäisi tehdä? Tämän takia poliittista päätöstä pantataan
18:00
"Pahimmillaan en pystynyt lähtemään kämpiltä mihinkään" – opinnot useasti kesken jättänyt oululainen Jere Karppinen palasi koulun penkille työpajan ja yksilöllisen ohjauksen kautta Tilaajille
17:19
Kaikki Rinteen kaatuneen hallituksen puolueet valmiita jatkamaan vanhan hallitusohjelman pohjalta –  "Kynnyskysymyksemme on, että kaikesta Rinteen hallituksessa sovitusta pidetään kiinni"
17:05
HIFK kuritti taas Kärppiä – Rybarin ulosajo ja Leskisen HIFK-debyytti kuumensivat tunteita Raksilassa.
89
Eduskunnan puhemiehen Matti Vanhasen mielestä epäluottamuksen vuoksi eronnut Rinne voi jatkaa uuden hallituksen ministerinä – "Ei hän tässä mikään hylkiö ole"
50
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
41
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
35
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
29
Kärpät-HIFK 3.erä: Yleisö vihelsi ja lauloi pilkkalaulua ex-kärppä Ville Leskiselle - Kärpillä kymmenen minuuttia aikaa tasoittaa
20
Näkökulma: "Tää on viimeinen taisto?" – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla
19
Ville Leskisen HIFK-debyytti sähköistää tunnelman Raksilassa – HIFK ja Tappara olleet pahoja peikkoja Kärpille syyskaudella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ylen gallup: Perussuomalaiset 24,3%

245 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image