Saksan an­ti­do­ping­toi­mis­to: Veridoping juuri ennen kilpailua "uutta"

Urheilu 2.3.2019 23:49
STT

Seefeldin MM-hiihdoissa äitynyt dopingskandaali saattaa muokata antidopingkäytäntöjä, kertoo Saksan antidopingtoimisto Nada Bild-lehden julkaisemassa Saksan uutistoimiston DPA:n jutussa.

Itävallan poliisi pidätti Seefeldin kisoissa viisi maastohiihtäjää, ja he kaikki ovat tunnustaneet veridopingin käytön. Yksi hiihtäjistä napattiin kesken verensiirron neula suonessa kiinni. Hänet oli ilmoitettu samana päivänä kisattuun miesten 15 kilometrin kisaan. Tuollainen kilpailun lähituntumassa tehty veridoping on Nadan edustajan Lars Mortsieferin mukaan "uutta".

–  Veridopingia on pidetty pitkäaikaisempana dopingina, jota käytetään muutamia päiviä ennen kilpailua vahvistamaan kestävyyttä, Mortsiefer sanoo DPA:lle.

–  Juuri ennen kilpailua ja tuollaisissa olosuhteissa tehtynä tuo on hyvin riskialtista mahdollisten tulehdusten takia. Eikä veripussien käsittelykään ole helppoa. Mutta tämä tuo uutta pohdittavaa siihen, kuinka dopingkontrollisysteemi voi toimia entistäkin tarkemmin.

Saksalaistohtori tienasi hurjasti

Dopingverkoston keskushenkilöksi epäilty saksalainen urheilulääkäri Mark Schmidt on Bild-lehden tietojen mukaan tienannut toiminnaltaan noin 300  000 euroa vuodessa. Schmidtillä oli 60 asiakasta, ja jokainen heistä pulitti viitisen tuhatta euroa vuodessa tohtorin tarjoamista dopingpalveluista.

Schmidt piti jopa viittäkymmentä veripussia erikoispakastimissa autotallissa lähellä kotiaan Erfurtissa. Veridopingin antamasta hyödystä urheilijalle ei ole täysin varmaa käsitystä, mutta asiantuntijat ovat arvelleet suorituskyvyn kohenevan 5–10 prosenttia.

Schmidtiä uhkaa jopa kymmenen vuoden vankeus. Müncheniläisessä vankilassa pidätettynä oleva Schmidt on asianajajansa mukaan "tehnyt täyttä yhteistyötä" viranomaisten kanssa dopingsotkun selvittämisessä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Helpotus, kun hiihdot ovat vihdoin ohi. Lahden sekoilun ansiosta en ole hiihtoa seurannut, kiitos pohjoisen miehille ja siipiveikoille. Onneksi on jalkapallo ja maksukanavat. - Kyllä toki voi ja pitää mennä Salpausselän kisoihin ja Holmenkollenille jne. Mutta norjalaiset siellä jyllää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tutkikaa myös Norjan urheilijoiden taustoja,ei voi näin ylivoimaisia olla päivästä toiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

9:37
Punainen Risti järjestää Oulussa joulujuhlan vähävaraisille
9:19
Talvisodan syttymisestä tuli marraskuun lopussa 80 vuotta – puna-armeijan marssiopas vuodelta 1939 kertoo Neuvostoliiton suunnitelmista Tilaajille
8:51
Tutkija: Brexit-sopimuksen läpimeno vasta välietappi, niukka siirtymäaika johtaa ongelmiin seuraavaksi
8:44
Hiilellä lämmittävää Puolaa ei saatu ainakaan vielä EU:n ilmastoruotuun
8:24
Kolumni: Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn vastusti brexitiä sosialismilla ja möhli mahdollisuutensa tehdä historiaa
8:00
Enni Rukajärvi ja Rene Rinnekangas valmistautuvat X Gamesiin erilaisista lähtökohdista – Rinnekankaalla takana viikkojen pakkolepo, Rukajärvi kisaa joulun alla Tilaajille
7:50
Puoliperävaunun rengas syttyi tuleen Nuottasaarentiellä
37
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
24
Britanniassa Boris Johnsonin konservatiiveille suuri vaalivoitto – tie aukeamassa brexitin nopealle toteuttamiselle
19
Näkökulma: Al-Holin leirin lapset kelpaavat nyt kaikille – pelko oppositioon valuvasta kannatuksesta on hidastanut poliittista päätöstä, jolla on jo kiire
8
Ovensuukyselyt: Konservatiivit ottamassa murskavoiton Britannian parlamenttivaaleissa – ennusteen mukainen vaalitulos tietäisi nopeaa brexitiä
6
Nuoret tahtovat YK:n ilmastokokouksilta tekoja – tarvitaan lainsäädännöllistä ohjausta ilmastoystävällisten valintojen tekemiseen Lukijalta
6
Lapsiasiavaltuutettu: Lasten erottaminen huoltajistaan ulkomailla on mahdollista kiireellisellä sijoituksella
6
Johnson saa nyt haluamansa nopean brexitin ensi kuussa – hävinneen työväenpuolueen sisällä alkanee valtataistelu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image