Saarisen kisapäivä yhtä kiirettä - mestari ei muistanut edellistä SM-voittoaan

Aino-Kaisa Saarinen voitti yhdistelmäkisan SM-kultaa Vantaalla. Arkistokuva. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Urheilu 14.1.2018 12:38 | Päivitetty 14.1.2018 13:48
STT

Aino-Kaisa Saarinen esiintyi Vantaan SM-hiihtojen haastatteluissa sunnuntaina hiljaisempana ja vakavampana kuin tavallisesti. Hän kuvasi koko päivää niin kiireiseksi, että hyvä kun ehti Hollolasta Hakunilaan lähtöön mennessä. Kiirettä toi se, että itsensä lisäksi hänen piti pakata koko perheensä ja kahden hiihtotavan sukset mukaan.

Saarinen ratkaisi 6,6 + 6,6 kilometrin yhdistelmäkisan loppukirissä, mikä kuvasi, että myös vapaa hiihtotapa toimi.

- Kun on palautunut ja lihakset toimivat, pystyy hiihtämään vapaatakin hyvin. Näitte varmaan eron perjantain kisaan verrattuna, Saarinen sanoi.

Hän ei muistanut, koska on viimeksi voittanut henkilökohtaisen Suomen mestaruuden. Tilastot kertovat, että niin tapahtui vuonna 2010 Kontiolahdella, jossa hän oli paras 30 kilometrillä. Vuonna 2015 hän juhli pariviestin SM-kultaa ja viime keväänä Lempäälän Kisan riveissä 3x5 kilometrin viestimestaruutta.

Saarinen kukisti loppusuoran kirikamppailussa toiseksi hiihtäneen Johanna Matintalon ja kolmanneksi tulleen Riitta-Liisa Roposen. Neljäs oli Anne Kyllönen.

Puolimatkan suksienvaihdossa oli ensimmäisenä Matintalo, jonka kanssa samaan aikaan sukset vaihtoi Saarinen (0,2 sekuntia jäljessä). Kyllönen oli 3,9 sekuntia kärkeä jäljessä ja Roponen 14,7 sekuntia.

Matintalo tähyää alle 23-vuotiaiden MM-kisoihin ja ilahtui, että pystyi hiihtämään vapaatakin Suomen kärkinaisten tahdissa. Hän on lähtökohtaisesti parempi perinteisellä hiihtotavalla.

- Tämä kisa antoi hyvän merkin siitä, että yhdistelmäkisakin on vahva matka MM-kisoissa, Matintalo sanoi.

Roponen ajoi vapaan hiihtotavan osuuden alussa kärkikolmikon kiinni, ja loppumatkan nelikko tuli tiiviinä ryhmänä. Hän myönsi sählänneensä suksien vaihdossa oikein kunnolla, koska uusi sidemalli on vanhaa vaikeampi.

- Vaihto meni ihan päin hanuria, Roponen naurahti.

Loppukirissä hän jäi Saarisen ja Matintalon kyydistä, mutta oli tyytyväinen, että pystyi sentään pitämään Kyllösen takanaan ja ottamaan mitalin.

- Koska olet nähnyt minun voittavan loppukirin? Roponen kyseli mitalikolmikon haastattelutilaisuudessa.

Kyllönen arveli, että hänen vireensä on menossa parempaan suuntaan SM-viikonlopun kolmen kisan avulla. Hän ei osannut vielä sanoa, kilpaileeko ensi viikonloppuna Planican maailmancupissa.

- Jos en kilpaile siellä, pitää etsiä jokin muu kisa, jossa saa itsensä ahtaalle, Kyllönen sanoi.

MAINOS

Kommentoi

Saarinen voitti kun kisata puuttui kovimmat nimet, Pärmäkoski, Niskanen ja Mononen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

147
Kysyimme: Miksi dieselin hinta on jo sama kuin bensiinin?
78
Poliisi kirjoitti 45 rikesakkoa ilman valoa liikkuneille oululaispyöräilijöille, lisäksi polkupyöräilijöille jaettiin valoja
62
HS-gallup: SDP:n etumatka kasvaa, vihreiden kannatus jatkaa murenemistaan
58
Sipilä syytti ay-liikettä painostamisesta - poliitikoilta vaaditaan nyt rohkeutta ja päättäväisyyttä
49
Antti Rinne: "Surkuhupaisammin ei pääministeri Sipilä voi sanoa" – demarien puheenjohtaja vakuuttaa olevansa valmis pääministeriksi
48
IS: Iissä erikoinen kiista frisbeegolfradasta –"maanomistaja" kielsi alueen käytön ja vei korit pusikkoon, kunnanjohtaja aikoo tehdä rikosilmoituksen
39
Miksi nuoret miehet kaahaavat? Vuosittain liikenteessä kuolee noin 40 nuorta miestä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Tämä jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä.

Tenava, olisit lainannut tämänkin Korkmanin sanomasta: "työtaistelu- toimiin on ryhdytty kevyin perustein ja osin poliit... Lue lisää...
Demokratian tekijä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.10.

Fingerpori

16.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image