Routasydän raikui jälkipeleissä

Urheilu 13.4.2004 0:00
Heidi Hietala
Virallisena jälkipelien jatkopaikkana toimineen ravintola Foxian jono ulottui korttelin pituisena tunnista toiseen sunnuntaina. Salissa juhlittiin ensimmäistä mestaruusiltaa kuin viimeistä päivää, tanssimista eivät haitanneet edes kävelykepit.

Innokkaimmat sisäänpääsyn varmistajat olivat rientäneet paikalla välittömästi pelin jälkeen. Sanomattakin oli selvää, että se, jolla ei ollut päällään mitään Kärppiin viittaavaa, oli poikkeus. Matti ja Mikko Jurvelin sekä Samuli Pietarila olivat ottaneet mukaan myös poika-jäljennöksen, jota he kohottelivat vuoron perään ilmaan roikkuen samalla salin valotolpassa.

Käsin kosketeltavan riehakkaan tunnelman kliimaksi oli lähellä, kun Lyly Rajala kuulutti pelaajien tulevan lavalle. Kansanedustaja itse istahti rumpujen taakse lyödäkseen tahtia tulomarssiksi valitun Sankarit-kappaleen ajan.

Joukkueen etunenässä marssi Sakari Palsola Kanada-maljan virallisen kopion kanssa ja yleisö oli ratketa liitoksistaan osoittaessaan suosiotaan. Ja desibelit vain kovenivat Ari Vallinin tarttuessa voitonmerkkiin.

Kari Heikkilä tiivisti koko joukkueen ja muun ryhmän tuntemukset kahteen lauseeseen: "Mahtava fiilis! Me ollaan kovia poikia kaikki!"

Voitonjuhlaa ei oltu valmisteltu millään tavalla, mutta yleisö oli haltioissaan jo siitä, että näki sankarinsa. Ja Kanada-maljan. Jokainen pojan harteilleen nostanut, ja myös muutama sen pudottanut, sai yleisöltä isot jeet.

Kannustushuutoja saivat jopa onnesta ymmyrkäisinä olevien huumoriveikkojen, Janne Pesosen ja juhlan kunniaksi rastafariksi koristautuneen Jussi Jokisen huutokyselyt "Onko siellä rannalla hiekkaa" ja "Onko siellä biitsillä sändii". Mikäli yleisöön on uskominen, niin olihan sitä hiekkaa.

Vieläkin suuremman äänivyöryn sai aikaiseksi Juha-Pekka Haatajan tunnustus: "Ari Vallin on mun jumala!"

Juhlan huipennukseksi Antti Aarnio heittäytyi yleisön käsien kannateltaviksi ja pääsi takaisin lavalla juuri ennen, kuin Kärppien kannatuslaulu, Sentencedin Routasydän, raikui kaiuttimista kansan edelleen hurratessa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

16:03
Oulun seudulla kuvatulle Kaikki synnit -rikossarjalle sataa tunnustusta – kahmi Venla-ehdokkuuksia viidessä eri kategoriassa
16:02
"Husu" Hussein kertoo saaneensa huomautuksen taksifirmalta – Jatkossa edellytän itseltäni parempaa käytöstä ja harkintakykyä
15:51
Oulun poliisilaitos puhallutti pikkujoululiikenteessä lähes 3000 kuskia viikonlopun aikana – puolet kärähtäneistä ajoi huumeiden vaikutuksen alaisena
15:25
Pelti rytisi maanantaiaamuna Kainuussa kahteen otteeseen
15:14
Kysely kertoo lihaan liittyvästä kahtiajaosta ja mahdollisesti kytevästä murroksesta
15:07
Kuusamon Juuso-karhu petaa innolla talvipesäänsä videolla – "On autuas olo", naurahtaa Sulo Karjalainen
15:04
Arvio: Äitimyyttiä nenuliin – käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä Hanna Vahtikari etsii näytelmässään äitiyden syvää ydintä
55
MTK:n kysely: Kolme neljästä suomalaisesta pitää lihan kulutustaan sopivana – MT: Alle 30-vuotiaista lähes viidennes ei syö lihaa lainkaan
44
Andersson ehdotti: Valtio voisi yhden vuoden ajan maksaa lähes kokonaan kulut polttomoottoriautojen muuttamisesta biokaasulla käyviksi
27
Käteisen puute suomalaisissa pankeissa ihmetyttää kanadalaisia – viime vuonna he kirjoittivat yli 700 miljoonaa shekkiä
24
Postin työkiistaan ei saatu vieläkään ratkaisua, tukilakot laajenevat maanantaina – "On vaikea arvioida, kuinka pitkään vielä menee"
22
Postilakon tukitoimet laajenevat: ensi viikolla postin käsittely loppuu asiamiesposteissa
17
Oululaiset yläkoululaiset saunottivat asunnottomia ja auttoivat naapureita – "Sai nähdä, että ihmiset olivat todella kiitollisia siitä, mitä me teimme"
17
1,8 miljoonan euron rahapelivoiton lunastaminen viivästyi kuukausilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.11.

Fingerpori

18.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image