Hopean syvät sävyt

Olympiamuistot 27.4.2012 0:00 | Päivitetty 9.7.2012 8:33
Hanna Kuusiluoto

Tämä ei lupaa hyvää.

Jani Sievinen seisoo Georgia Tech Aquatic Centerin olympia-altaan reunalla, keskellä nelosradalla, ja toivoo, että Attila Czene olisi hänen vieressään. Sievinen tietää, että hänellä on 200 metrin sekauinnin olympiafinaalissa vain yksi haastaja. Ja nyt unkarilainen on noin kaukana, ykkösradalla.

Sievinen on seurannut Czenen uintia aiemmin samalla viikolla.

”Tuo jätkä on kunnossa”, hän ajattelee.

16-vuotiaasta lähtien kaksikko on taistellut samoissa altaissa, samalla kaavalla: vielä sadan metrin käännöksessä unkarilainen on edellä, sen jälkeen suomalainen ohittaa.

Upean, 17,5 miljoonaa dollaria maksaneen uimastadionin allas on suuri. Sievistä häiritsee, ettei hän näe, missä Czene menee.

Olympiakulta on kuitenkin pedattu suomalaiselle. Sievinen on ollut päämatkallaan voittamaton vuodesta 1993 lähtien. 1994 Roomassa hän on uinut maailmanmestariksi häikäisevällä maailmanennätysajalla 1.58,16, ensimmäisenä miehenä koskaan alle kahden minuutin. Hurjimmat ovat puhuneet neljästä kultamitalista. Sievinen itse on tullut hakemaan kahta.

Ja nyt, heinäkuun 25. päivänä vuonna 1996, alkuerien nopeimpana miehenä, hän on alle kahden minuutin päässä uransa kirkkaimmasta kruunusta. 10 000-henkinen yleisö mylvii.

Sadan metrin jälkeen uimarit kääntyvät selkäuinnista pitkään liukuun ja rintauintiin. Veden alla Sievinen vilkaisee oikealle, ykkösradalle.

Päähän iskeytyy vain yksi ajatus.

”Voi jumalauta, se on paljon edellä. Nyt tulee kiire.”

Sievinen puskee rintauinnin niin kovaa kuin pystyy ja saavuttaa. Viimeisessä käännöksessä, ponnistaessaan päädystä vapaauintiin hänellä on tilaisuus kurkistaa käsivartensa alta ykkösradalle.

Sillä hetkellä Sievinen tietää, että Attila Czene voittaa olympiakultaa.

”Tämä ei riitä.”

Sievinen lyö kätensä kaakeliin ja katsoo tulostaululle. 0,22 sekuntia.

Aivot lyövät tyhjää.

Sievinen onnittelee Attila Czeneä. Se on rutiini, automaatio – toiset voittavat, toiset häviävät, ja kisan jälkeen kuuluu tehdä niin. Sen jälkeen hän ui altaan reunalle ja nojaa siihen pää painuksissa. Ja jää siihen pitkäksi aikaa.

Isä ja valmentaja Esa Sievinen ei onnittele poikaansa Suomen olympiahistorian kirkkaimmasta uintimitalista – ja miksi onnittelisi. Isän ja pojan tavoitteet ovat olleet samat.

Eikä lohduta – ja miksi lohduttaisi. Ei poika lohdutteluja kaipaa.

”Huipulla pelataan kovilla panoksilla. Se on tulos ja sillä siisti. Jos harmittaa, purkaukset tehdään yksin. Mitäpä siinä voi sanoa.”

Palkintojenjaosta Sievinen ei muista mitään. Kun silmiin silloin tällöin sattuu vanha kuva nuoresta miehestä hopeamitali kaulassaan, hän näkee saman kuin kaikki muutkin: ”Joo. Tosi kiva.”

”Kyllähän sen vitutuksen määrän näkee niistä kuvista. Sen, että eihän tämän näin pitänyt mennä.”

Kaikki on kuitenkin alkanut mennä karmivalla tavalla pieleen jo Atlantan olympialaisten avauspäivänä.

200 metrin vapaauinnin alkuerissä Sievinen ui saman, viimeiseen A-finaalipaikkaan oikeuttavan ajan kuin Ison-Britannian Paul Palmer, 1.49,05. Seuraa swim-off, jossa kumpikin ui ennätyksensä ja tismalleen saman ajan 1.48,89.

Jo altaasta noustessaan Sievinen tietää luovuttavansa. Muu olisi hulluutta; vapaauinnissa hän on edellisen vuoden Euroopan mestari, mutta seuraavana päivänä uitavassa 400 metrin sekauinnissa hän on ollut koko edellisen vuoden maailman paras. Se on laji, josta hän on tullut hakemaan toista kultamitaleistaan.

”Jos uin kolmannen kerran ja pääsen finaaliin, joudun uimaan neljännenkin kerran, ja neljä täysivauhtista kaksisatasta samana päivänä on liikaa”, hän järkeilee.

400 metrin sekauinnista tulee katastrofi. Tukkoinen ja tahmea Sievinen räpiköi alkuerien yhdeksänneksi. Aika on lähes 10 sekuntia huonompi kuin hänen ennätyksensä. Sievinen päättää perua osallistumisensa selkäuinteihin ja ladata kaiken päälajiinsa.

Kramppeja, virallinen selitys kuuluu.

Neste- ja hivenainetasapaino on järkkynyt, sillä aamulla Sievinen on unohtanut ottaa magnesiuminsa ja kaliuminsa.
Epäilemättä niinkin.

”Jos ei ole uinut kovaa, ei voi yhtäkkiä lähteä uimaan kovaa. Kyllä siinä rupeaa kramppaamaan”, Sievinen perustelee.

Isä ja poika Sievinen ovat puhuneet paljon Atlantaa edeltäneestä puolen vuoden ajanjaksosta. Poika oli laiskempi, ei siinä sen ihmeellisempää.

”Tai no, laiskempi ja laiskempi. Uitiinhan me niin helvetisti, mutta mä aloin pelätä kovia osia. Kipupisteessä oleminen ei ole kivaa. Ja mulla oli ollut hyvä olympiadi, paljon menestystä ja vielä tammikuussa 1996 pari maailmanennätystä. Ote herpaantui. Lepsuunnuin, tyydyin siihen olotilaan. Esa varoitti mua siitä monta kertaa. Hän oli ihan oikeassa, mutta mä en vaan totellut.”

Kuusitoista vuotta myöhemmin isä ja poika käsittelevät Atlantan pettymystä yhä samalla tavalla. Kun televisiossa näytetään 200 metrin sekauinnin olympiafinaalia, kumpikin Sievinen vaihtaa kanavaa.

Kun Jani Sievinen silloin tällöin katsoo hopeista mitaliaan – Suomen olympiahistorian neljättä ja edelleen kirkkainta uintimitalia – ensimmäinen mielikuva on yhä epäonnistuneesta uinnista.

Hopea ei kuitenkaan ole niin himmeä kuin kuusitoista vuotta sitten.

”Meni viisi tai kuusi vuotta, ennen kuin opin ymmärtämään, että olympiahopea on saavutuksena yhtä kova, ellei kovempi kuin maailmanmestaruus.”

Mitalin värissä on syviä, tummia sävyjä.

”Se mitali kuvastaa koko minun olympiahistoriaani. Eihän se huono ole, mutta kaikista olympialaisista on jäänyt huonot fiilikset. Ateenassa 2004 olin jo vanha uimariksi, varsinkin 200 metrin uimariksi. Etukäteen oli tiedossa, että finaalipaikka on parasta, mitä voin saavuttaa. Taktikoin väärin ja jäin finaalista. Mutta se olisi voinut kääntyä niinkin päin, että 1992 kultaa, 1996 kultaa, 2000 pronssia. Se olisi voinut olla niinkin. Mutta ei.”

Ei niin. Barcelonassa 1992 Sievinen ei ollut vielä parhaimmillaan uimarina, mutta meni silti nopeimpana 200 metrin sekauinnin finaaliin. 18-vuotiaana poikasena, edes uimatta täysillä alkuerässään. Takana yksi aikuisten arvokisafinaali, yhtäkkiä vierellä, vastustajina, hitaampina, kaikki idolit.

Pää ei kestänyt.

”Sataprosenttisesti päästä kiinni. Ei mistään muusta. Herra jumala. Enhän mä voi olla maailman paras. Juurihan mä uin nuorten EM-kilpailuissa. Ei tämä voi olla totta. Uin finaalissa kymmenyksen hitaammin kuin alkuerissä, mikä on hyvin harvinaista.”

Olympiakulta jäi neljän kymmenyksen päähän, pronssimitali ja muuan Attila Czene eivät niinkään kauas. Vihainen nuori mies käsitteli pettymystään niin kuin vihaiset nuoret miehet käsittelevät.

Kari Mänty kyseli tv-haastattelussa, että onhan tämä nyt hyvä. Mä sanoin että no ei se ole, kyllä mua vituttaa. Sitä sitten lehdissä paheksuttiin. Sekin oli tilanteena uusi. Mutta mä tein sellaisen päätöksen, että mä en häviä tätä lajia enää koskaan. Ja treenasin niin paljon, että aika pitkälti se menikin niin.”

Aina vuoden 1996 heinäkuuhun saakka.

Sievinen sai revanssinsa Sydneyssä syyskuussa 2000. 200 metrin sekauinnin olympiafinaali, hermostunut Sievinen kakkosradalla ja taas ykkösradalla, tällä kertaa aivan vieressä, Attila Czene.

Se tapahtui heti startissa.

Sievisen uimalasit valahtivat silmiltä nenän alle.

Päähän iskeytyi vain yksi ajatus.

”Ei ei ei jumalauta, miten tämä voi olla mahdollista.”

Sillä hetkellä Sievinen tiesi, että peli on pelattu. Mutta olympiafinaali uidaan loppuun.

”Jouduin muuttamaan tekniikkaa, että pystyin näkemään ja sain happea. Kun käännyin selkäuintiin, tein vielä sen virheen, että vedin lasit nenän alta kaulalle. Ne oli tiukasti uimalakin alla ja alkoivat kuristaa. Jotenkin vaan sinne päätyyn. Sitten rinta ja vapaauinti. Ei siinä sen kummempaa.”

Nyt Sievinen jo tietää, miten se oli mahdollista.

”Olin uinut niillä uudenmallisilla laseilla vasta kolme viikkoa. Laitoin ne esittelyn jälkeen heti silmille, ja se oli virhe. Muiden uimarien esittely kesti ja kesti, ja lasit huurtuivat. Jouduin ottamaan niitä pois pari kolme kertaa, ja joka kerralla ne löystyivät lisää linssien ja uimalakin reunan välistä, lasithan ovat lakin alla. Se oli se, mitä siinä tapahtui. Olisin ollut kolmas. Uinut kahden minuutin pintaan.”

Kaksitoista vuotta myöhemmin sille voi jo virnistää.

”Musta tuntuu, että ihmiset muistavat sen paremmin lasien putoamisena kuin olisivat muistaneet pronssimitalina.”

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tuliko katsottua MOT työnvälityksestä

Mauno Koivisto siteerasi aikoinaan jotain henkilöä sanoin: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike." Tässäkin asiassa tun... Lue lisää...
Rivien välistä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image