Ääripäät värittivät suomalaisten yleisurheilua

Rion olympialaiset 2016 21.8.2016 5:31 | Päivitetty 21.8.2016 11:08
STT

Ääripäät värittivät Suomen yleisurheilijoiden taivalta Rion olympialaisissa. Antti Ruuskasen kuudes sija keihäsfinaalissa oli sinivalkoisten paras yleisurheilun sijoitus, mutta vastapainoksi joukkueessa oli urheilijoita, jotka eivät yltäneet lähellekään kauden parastaan.

- Tavoite oli, että kaikki tekevät täällä kauden parhaansa. Melkein puolet siihen pystyivät, Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen ynnäsi keihäsfinaalin jälkeen.

Ruuskanen kilpaili Riossa heinäkuisten vammojen ja sairastelun rasittamana. Hän ylsi finaalikuntoon, mutta mitalitaisteluun taso ei nyt riittänyt. Silti Ruuskanen ylsi kuudensissa peräkkäisissä arvokisoissaan kuuden parhaan joukkoon.

- Antti teki sen, minkä pystyi. Heinäkuu söi tulosta, Kemppainen arvioi.

Hänen mielestään keihäänheitossa isompi ongelma oli se, että vain Ruuskanen ylsi finaaliin. Samoin kävi Amsterdamin EM-kisoissa heinäkuussa.

Kaksi pistesijaa stadionilta

Suomen ennätykseen Riossa ylsi aitajuoksija Oskari Mörö. Ruuskasen lisäksi finaalissa kilpailivat moukarinheittäjä David Söderberg (8:s) ja kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä (12:s). Nuoresta kaartista myös Nooralotta Neziri oli melko lähellä finaalitasoa.

Epäonnistujia olivat lähinnä estekisassa oudosti hyytynyt Sandra Eriksson ja keihäskarsinnassa itseluottamuksensa menettänyt Sanni Utriainen. Utriainen valittiin viime vuonna tehdyn tulosrajan perusteella, valintakriteerien mukaisesti.

- Jos häntä ei olisi valittu, niin jollain tekniikalla hänet olisi kuitenkin valittu, Kemppainen sanoi ja viittasi urheilijan valitusmahdollisuuteen Urheilun oikeusturvalautakuntaan.

 

MAINOS

Kommentoi

Urheiluliiton valmennusjohtaja myöntää sen, että yli puolet joukkueen jäsenistä epäonnistui. Vaikuttaa siltä, että sekin mitä osattiin 1970 luvulla on hukattu. Suomalaiset urheilijat sekä heidän valmentajansa tekevät alokasmaisia virheitä kilpailuun valmistautuessa ja kilpailun aikana. Mitä meidän viimeisimpään paraatilajiin keihäänheittoon tulee niin sairastuvan porukalla ei mitaleita oteta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tulokset puhuvat puolestaan joten propakandan siivillä ei enää ole nostetta.Urheilu on kansan syöpä jolla monet tienaavat olemalla pois työpaikaltaan urheilun nimissä ja työkaveri pannaan vastikkeetta tekemään hänen työnsä.Esim. urheiluvammat tulisi urheilijan itse kustantaa-ei yhteiskunnan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

16:32
Murtovarkaat iskeneet Rovaniemellä useisiin varastotiloihin kuluneen viikon aikana – poliisi muistuttaa säilyttämään arvoesineitä asunnossa varaston sijaan
15:53
Savu haisee lauantaina jokilaaksoissa koronasta huolimatta – näin poltat pääsiäiskokon turvallisesti
15:24
Kalevan kevätseuranta: Oletko kuullut tikkojen rummutusta? Oulussa asustelee monenlaisia tikkoja
15:10
Koronakuolemia kaksi lisää, viruksen aiheuttama tauti on vaatinut hengen 42 ihmiseltä Suomessa – tehohoidossa nyt 82 henkilöä
15:00
Ruuan verkkokauppa räjähti, kotitoimituksissa jopa kahden viikon jono – "Ei kukaan olisi osannut arvata, millaisiin mittasuhteisiin kasvaa aivan hetkessä" Tilaajille
14:53
Company Soonin nykysirkusesitys Gregarious viikon ajan ilmaiseksi verkossa – video kuvattiin Oulun-vierailulla helmikuussa
14:36
Kolumni: Tämän tylyn kevään suuriksi kasvaneet sanat
52
SK: Valtion hengityssuojainkauppaan kietoutuu melkoinen soppa – kaupasta tuli riita kauneusyrittäjä Tiina Jylhän ja liikemiehen välille
47
Ylen kannatusmittaus: SDP:n kannatus nousi, pääministeripuolueen suosio kasvanut poikkeustilaviikkojen aikana
42
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta
23
Suojavälineiden riittävyyteen ja hankintaan liittyy riitoja ja kummallisuuksia – työministeri haluaa selvityksen
17
Historiallinen 4,1 miljardin lisäbudjetti on vasta alkusoittoa – tarvitaan lisää rahaa ja todennäköisesti uusia entistä tiukempia rajoituksia
13
"Älä anna rahojasi huijarille!" – Poliisi antoi vinkkilistan, jonka avulla vältyt koronavilpiltä
12
Oulun joukkoliikenne vähentää vuoroja koronatilanteen vuoksi – katso lista toistaiseksi lakkautettavista vuoroista

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

235 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kaupoissa köhisijät

Siis voi hyvää päivää näitä aloittajan kaltaisia ylineuroottisia yskimispoliiseja. Esimerkiksi minulla irtoaa limaa, nen... Lue lisää...
Hui hirveää! Sillä o...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

9.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image