Rantala kiihdytti satasella muilta karkuun – Kuume vei voimat en­nak­ko­suo­sik­ki Purolasta

Urheilu 21.7.2018 21:23 | Päivitetty 21.7.2018 21:31
STT, Kaleva

Eetu Rantala juhli Jyväskylässä riehakkaasti 100 metrin Suomen mestaruutta lauantaina. Rantala kiihdytti karkuun ennakkosuosikki Samuel Purolalta ja otti uransa toisen satasen SM-kultamitalin ajalla 10,58.

Rantala juhli ensimmäistä mestaruuttaan neljä vuotta sitten Kuopiossa ja samalla ajalla 10,58. Silloin hän saavutti tuplamestaruuden 100 ja 200 metrillä. Sen jälkeen hänellä on ollut vaikeampaa.

– Tämä oli minulle suuri helpotus. Mestaruus maistuu paremmalta kuin mikään aiemmista, koska viime kaudet ovat olleet niin vaikeita, Rantala kertoi.

– Piti toipua selkävammastakin.

Pudasjärven Urheilijoita edustava Rantala voitti Jyväskylän finaalin seitsemän sekunnin sadasosan erolla järkälemäiseen Purolaan. Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors oli Oulun Pyrinnön Purolan kanssa samalla ajalla 10,65 kolmas.

– Tiesin, että juoksusta tulisi tasainen, enkä ollut maalissa satavarma voitostani, Rantala kertoi.

– Tänään juoksimme vain mestaruudesta. Valitettavasti piti juosta vastatuuleen, mutta sen voin sanoa, että tämä oli kauden paras juoksuni.

Purola kaipaa treeniä

Purola sairastui viime viikolla kesken nuorten MM-kisojen. Jyväskylässä hän tunsi, että oli menettänyt voimansa kuumeeseen.

– Se vei varmaan aika paljon. Tuntuu, että kunto on vain varjo vireestä, joka minulla oli Tampereella, Purola harmitteli.

– Mietin jo etukäteen, mitä tästä tuulee.

Purola muistutti kuitenkin Kalevan kisojen arvosta.

– Sain SM-kisoista hopean. Ei silloin voi olla täysin pettynyt.

Purolan jatkokausi on valmentajaisän Mika Purolan piirustuspöydällä. Näillä näkymin edessä on kilpailutauko.

– En usko, että kilpailen Lapinlahdella.

Rantala juoksee Lapinlahden gp-kisoissa viikon kuluttua ja tähtää siellä Berliinin EM-kisojen tulosrajaan 10,35.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

23.10.
Virallista tai ei, Annunen on ennätysmies – "Ehkä ihan hyvä, että se maali tuli, niin asiaa ei tarvitse enää miettiä" Tilaajille
23.10.
Kärpät löysi vihdoin tehoja myös ykkösketjun takaa – Liigan vatulointi Annusen ennätysuutisoinnissa ihmetytti Manneria: ”Henkilökohtainen ennätys on nyt Justuksen, se on fakta”
23.10.
Huippuhetket: Kärpät-Pelicans
23.10.
Kärpät otti kotivoiton Raksilassa vaiherikkaan pelin jälkeen – katso kuvia ottelusta
23.10.
KuPSin mestariluotsi Jani Honkavaara valitsi potkuherkän SJK:n seuraavaksi osoitteekseen
23.10.
Kainuun ely-keskus: Nuasjärven ekologinen tila on hyvä, eikä happikato uhkaa järveä – "Laaja seuranta-aineisto ei tue Helsingin yliopiston tutkijoiden käsitystä"
23.10.
Julius Junttila iskee ottelun voittomaalin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumisateen ja lumisten teiden vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sähköautot valtaavat vähitellen liikenteen

111 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

En käy töissä!

Ja sinun käytöskö on aikuismaista? Hoh hoijaa. Myötähäpeä. Lue lisää...
Heikki89

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

24.10.

Fingerpori

24.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image