Saksa pelasti turnauksen, NHL-miesten paikka on olym­pia­lai­sis­sa

Saksa koki kirvelevän tappion finaalissa. Kuvassa Saksan Björn Krupp ja Moritz Müller. KUVA: VALDRIN XHEMAJ / EPA
Pyeongchangin olympialaiset 2018 25.2.2018 11:00 | Päivitetty 25.2.2018 11:06
STT, Kaleva

Saksan sensaatiomainen finaalipaikka pelasti paljon olympialaisten jääkiekkoilussa. NHL-miesten poisjäännistä riitti porua, mutta Saksa loi viiden renkaan kiekkoturnaukseen tarinan vertaansa vailla.

Saksan kiekon riemastuttavaa nousun lisäksi Etelä-Korean olympialaisissa todistettiin Aasian jääkiekon orastavaa kohoamista. Paljon on silti tehtävää, sillä olympiakatsomot olivat usein tyhjillään.

Isäntämaan joukkue pelasi ajoittain ihan uskottavaa jääkiekkoa. Etelä-Korean ennakkoluulottomat otteet saivat Suomenkin joukkueen liki paniikkitunnelmiin.

Toki osa Etelä-Koreaa edustaneista pelaajista oli niin sanotusti lainamiehiä, joille oli myönnetty kansalaisuus kiekonpeluuta varten. Tämä on kuitenkin omiaan nostamaan Etelä-Korean maajoukkueen sen nykyisessä kehitysvaiheessa. ”Lainamiehet” tuovat joukkueeseen toimintatapoja ja kulttuuria, joka on tuttua ja suurilta osin hyväksi havaittua perinteisemmissä kiekkomaissa.

Seuraavat talviolympialaiset ovat Pekingissä, joten nyt on Kiinan vuoro nostaa profiiliaan kiekkokartalla. Näistä pyrkimyksistä hyvä esimerkki on Naisleijonien mainion maalivahdin Noora Rädyn pesti kiinalaisessa Kunlun Red Starissa.

"Parhaiden täytyy pelata täällä"

Jääkiekko kehittyy yhä nopeammaksi peliksi. Tämä havaittiin myös olympiaturnauksessa, vaikka se jäikin eräänlaiseksi kevytversioksi ilman NHL-miehiä.

Suomen päävalmentajan Lauri Marjamäen mukaan nykysuuntauksessa tilausta on erityisen luisteluvoimaisille pelaajille. Marjamäki on myös pitkin kautta puhunut sulavasti liikkuvien puolustajien merkityksen kasvamisesta.

Leijonien hyökkääjä Eeli Tolvanen mätti olympialaisissa maaleja ja nakutteli pisteitä, mutta hänenkin saldonsa oli 0+0 lajin huippumaita Ruotsia ja Kanadaa vastaan. Joka tapauksessa Tolvanen on huippulahjakkuus ja pelannee pitkän NHL-uran.

Ja vielä. Kansainvälisen jääkiekkoliiton nokkamiehen Rene Faselin mukaan NHL-pelaajien palaamisesta olympiajäille Pekingissä ei ole varmuutta.

Saksalle oli varmasti etua siitä, että Etelä-Koreassa NHL-miehet eivät olleet mukana. Silti maan päävalmentajan, entisen NHL-pelaaja Marco Sturmin mielestä NHL-kiekkoilijat kuuluvat ehdottomasti olympialaisiin.

– Parhaiden täytyy pelata täällä.

MAINOS

Kommentoi

Seuraaviin kisoihin voi jättää kärppäosaamisen vähemmälle niin tulee menestystä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko jääkiekko on lajina täy -
sin turhaa hömppää olympia -
laisissa. " Urheilijat " laitetaan
kaukaloon, jossa sallitaan kai -
kenlainen pahoinpitely. Nois -
ta pahoinpitelyistä ( taklauk -
set, kampitukset, koukkaami -
set ym. ) saa kaukalon ulko -
puolella ( kadulla, nakkikopilla )
pahoinpitelysyytteen ja sitä
kautta juridisen rangaistuksen.
Tekijä saa merkinnän rikosre -
kisteriin. Kyseessä siis laillis -
tettua väkivaltaa. Tähän sa -
maan kastiin menee myös
toinen " urheilulaji. " Se voit -
taa, joka hakkaa vastustajan
melkein kuolleeksi. Kyseessä on nyrkkeily. En ymmärrä : (

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielestämme Saksa voitti Olympia kultaa. Puhdas nuorekas joukkue jolla olympia aate paistoi kirkkaana , ei mitään epäilyjä dopingista kuten vastustajalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtava suoritus Saksalta. Täpärällä oli, että Venäjä edes voitti ja kanadalaisia ottaa päähän tulla pronssille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Et näköjään ole ymmärtänyt lopputulosta. Katso vaikka teksti tv:n tulospalvelusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä Saksa! oisi saanut voittaa. Kyllähän pistän Marjamäen piikkiin, että suomalaiset hävisi! Mallia kannattais ottaa, Erkka Westerlundista! Kannustavaa peliä, kaikki pelaajat huomioita sekä yhteen hiileen puhaltaminen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei haittaa vaikka Saksa hävisi finaalin,tärkeintä oli,että Ruotsi kaatui ja ei Suomen 1-0 tappio harmita niin paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

NHL-pelaajilla ei mitään tekemistä olympakisoissa. Mielenkiintoisimmat kisat vuosikausiin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen joukkueen selkä taittui tärkeässä Ruotsi-ottelussa, jos se olisi voitettu olisi ollut henki päällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

62
JHL julisti ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Olemme valmiita laajentamaan työtaistelutoimia, jos hallitus ei peräänny"
53
Oulun Allas Sea Poolin suunnitelmat ovat valmiit – Kiikeliin rakennetaan kolme allasta, kaksi saunaa ja erillinen ravintolarakennus
40
Työttömyysaste laski Pohjois-Pohjanmaalla alle 10 prosentin – edellisen kerran sama tilanne vuonna 2012
36
Oulun kaupungille 18,2 miljoonan potti Technopoliksen osakekaupasta – vähentää lainatarvetta
32
Oulun Allas Sea Pool innostaa ja huolettaa – suunnitelmia esiteltiin tiistaina Pakkalan salissa
20
OP aloittaa massiiviset yt-neuvottelut keskuskonsernissaan – neuvottelut eivät koske OP-ryhmän osuuspankkeja
17
Syyttäjä: Mieskaksikko jahtasi moottorikelkoilla ahmaa yli kymmenen kilometriä – miehet ajoivat lopulta useita kertoja eläimen yli

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinisilmäinen Suomi ja tonnttikaupat

167 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Venäläisiä syrjitään Suomessa.

Kaksoiskansalainen ei pääse venäjällä armeijan palvelukseen, korkeimpiin virkoihin eikä muuallakaan, paitsi suomessa täm... Lue lisää...
veteraanin jälkeläin...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

25.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image