Kahdeksan olympiavoiton Björgen: "Krista on tu­le­vai­suu­des­sa yksi kovimmista"

Joukkuekaverit nostivat Marit Björgenin kultatuoliin olympialaisten päätöskisan jälkeen. KUVA: FILIP SINGER / EPA
Pyeongchangin olympialaiset 2018 25.2.2018 12:13 | Päivitetty 25.2.2018 12:16
STT, Kaleva

Marit Björgen päätti uskomattoman olympiauransa musertavaan voittoon Pyeongchangin kisojen päätöslajissa 30 kilometrillä. Olympiakulta oli 37-vuotiaan norjalaishiihtäjän kahdeksas, ja se nosti hänet ampumahiihtäjä Ole Einar Björndalenin ja maastohiihtäjä Björn Dählien rinnalle talviolympialaisten kaikkien aikojen voittoisimpina urheilijoina.

Samalla kasvoi kokonaissaalis viiteentoista olympiamitaliin. Björndalen 13 mitalillaan jäi taakse jo parisprintin pronssisijalla.

–  Tätä on vaikea ymmärtää, kahdeksan kultaa ja 15 mitalia. On kunnia päättää olympiaura tällaiseen, Björgen kertoi.

Uran jatkoa vaikkapa ensi vuoden Seefeldin MM-hiihtoihin Björgen vielä pohtii. Jotain prioriteeteista kertoo kuitenkin ehkä se, mikä hiihtokuningattarella oli ajatuksissa ensimmäisenä maaliviivan ylitettyään.

–  Olen ollut kolme viikkoa erossa (2-vuotiaasta pojastaan) Mariuksesta. Tiesin, että saan nähdä hänet jälleen pian.

Björgen iloitsi palkintopallilla "nuorten tyttöjen" eli 27-vuotiaan Krista Pärmäkosken ja 24-vuotiaan Stina Nilssonin seurasta.

–  Krista on tulevaisuudessa yksi kovimmista, Björgen julisti.

–  Näette häntä vielä paljon.

MAINOS

Kommentoi

Norja on ykkönen hiihtomaista, se on syytä tunnustaa. Sen ymmärtää kun seuraa vaikkapa tänään Scandinavia Cupia, hiihtäjiä Norjassa on kisoissa satamäärin ja taso on kivikova. Astmalääkkeitä käyttää norjalaisten lisäksi myös muut hiihtäjät, myös suomalaiset - kun se on diagnosoitu ja saatu siihen lääkitys. Sellaisena se ei ole dopingia. Rasitusastma on talviurheilun ja uinnin ”ammattitauti” ja asianmukaisen lääkityksen avulla he ovat samalla viivalla astmattomien kanssa. Björgen oli tänään kiistatta paras, ollaan onnellisia Kristan ja Iivon hienoista hiihdoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kristan tulevaisuutta himmentää merkittävästi, jos norjalaiset niin terveet kuin astmaattisetkin hiihtäjät saavat jatkossakin vapaasti käyttää astmalääkkeitä. Aivan viimeisimpien tutkimusten mukaan terveilläkin astmalääke pitää hengitystiehyeet auki ja helpottavat lihasten voiman ulosottoa.
Björgen on saanut huikean mitalimääränsä hyödyntämällä astmalääkkeitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisten pitäisi ottaa oppia norjalaisten douppingin käytöstä. Norjassa se on vedetty aivan omalle tasolle. Kyse ei ole pelkästään astmalääkkeiden käytöstä. Norjalaiset, karvaisen naishiihtäjät menesteyis myös miesten painonnostossa ja nyrkkeilyssä vielä ihan kohtalaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

119
Kysyimme: Miksi Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunta lentää Ranskaan?
56
Pihlajalinnan paniikkireaktio – Suomen tärkeimmät kaupungit ovat syyllistyneet ”roskien” lakaisuun Lukijalta
52
Leveäkaistatien maalaukset sotkivat liikenteen Haukiputaalla – autoilijat ovat ajaneet erehdyksessä pientareen puolella
45
HS-gallup: Perussuomalaiset nousussa ja vihreät laskussa – mutta mikä on suurin puolue?
43
Kauppaopiston rakennus Oulun Maunonkadulla halutaan purkaa – tontille suunniteltu seitsemänkerroksista kerrostaloa
31
Saksan liittopresidentti vierailee puolisoineen keskiviikkona Oulussa – "Sen tason vierailu, että odotetaan isoa näkyvyyttä Saksan päässä"
30
Terveydenhuollon henkilökunta on saamassa poliisivaltuuksia – ambulanssihenkilökunta pelkää työturvallisuutensa puolesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata sekä Lounais-Lapissa lounaistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää

Näytä minulle yksikin suomalainen köyhä. Verrataan häntä maailman keskivertokansalaiseen. Mitä huomaamme? Suomalainen ... Lue lisää...
Oikea mittakaava

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image