Enni Rukajärvi taisteli pronssille erittäin vaikeissa tuu­lio­lo­suh­teis­sa: "Kilpailu olisi pitänyt peruuttaa"

Laurie Bouin, Jamie Anderson ja Enni Rukajärvi tuulettivat mitaleita kisan jälkeen. KUVA: SERGEI ILNITSKY / EPA
Pyeongchangin olympialaiset 2018 12.2.2018 6:18 | Päivitetty 12.2.2018 13:35
Kaleva

Kuusamolainen lumilautailija Enni Rukajärvi on laskenut olympiapronssia Pyeongchangin olympialaisten slopestyle-kisassa maanantaiaamuna.

Rukajärvi laski onnistuneesti finaalin toisen laskun ja sai tuomareilta pisteet 75,38. Ensimmäisen laskun loppupuolella kuusamolainen lautailija kaatui. Hän oli ennen toista kierrosta 10. sijalla.

Voittajaksi laski yhdysvaltalainen Jamie Anderson, joka sai ensimmäisestä laskustaan 83 pistettä. Hopealle sijoittui kanadalainen Laurie Blouin pistein 76,33.

Naisten lumilautailun slopestylen karsinta jouduttiin sunnuntaiaamuna perumaan voimakkaan tuulen vuoksi. Myös finaali kisattiin erittäin haastavissa tuuliolosuhteissa. Finaalissa kaikki laskivat kaksi laskua, ja niistä paremman tulos jäi voimaan.

Lumilautailija Enni Rukajärven kommentit MTV Sportille tuoreeltaan slopestylen olympiapronssin jälkeen.
Rukajärvi kommentoi kisan jälkeen, että olosuhteet olivat erittäin kehnot.

– Kilpailu olisi pitänyt peruuttaa. Sää oli todella huono, ja oli tuurista kiinni, millaiset olosuhteet kukin saa.

Hän kertoi laskeneensa toisella kierroksella täysin tilanteen mukaan.

– Mietin ylhäällä ennen viimeistä laskua, että lasken reilit ja sen jälkeen katson tuuliviireistä, teenkö hyppyjä.

Rukajärven mukaan olosuhteet olivat kisassa huonommat kuin harjoituksissa.

– Ensimmäisellä laskulla säikähdin aika paljon, kun tuuli otti ensimmäisessä hyppyrissä, hyppy jäi vajaaksi, ja vähän sattuikin. Aika hurja meininki. Sanattomaksi vetää. Totta kai olen fiiliksissä, että sain jonkinlaisen laskun päälle.

"Todella kova päivä"

Slopestylen finaalin alkua jouduttiin siirtämään reilun tunnin verran tuulen takia. Kisa alkoi hieman kello neljän jälkeen aamulla.

Rukajärven valmentaja Antti Koskinen sanoi Ylellä, että olosuhteet olivat äärimmäiset.

– Todellla kova päivä. Tuuli aiheutti suurimman osan kaatumisista. Kinttaalla oltiin, pystytäänkö kisaa vetämään läpi, Koskinen kommentoi.

Koskinen oli myös hieman liikuttunut Rukajärven menestyksestä. Hän kertoi, että kaatuneen laskun jälkeen päätettiin keskittyä perusasioihin.

– Se, että Enni kasasi itsensä kaatuneen laskun jälkeen, on jo mitalin arvoinen suoritus.

Enni Rukajärvi kaatui toisen laskunsa loppupuolella. Kisan tuuliolosihteet olivat erittäin vaikeat. KUVA: FAZRY ISMAIL / EPA

Rukajärvi sai pronssimitalinsa maanantaina puolenpäivän aikaan järjestetyssä seremoniass.

Lumilautailijan mitali on Suomen toinen mitali perjantaina alkaneissa Pyeongchangin olympialaisissa. Mitalitilin avasi maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski, joka voitti niin ikään pronssia yhdistelmäkilpailussa lauantaina.

Rukajärvi laski olympiahopealle Sotshin olympialaisissa vuonna 2014. Myös silloin voittaja oli Jamie Anderson.

Lue taustajoukkojen luonnehdintaa sekä henkilöhaastattelu Enni Rukajärvestä.

Katso olympialaisten koko ohjelma.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (27)

ONNEA ENNI katteelliset ja väheksyvät kirjottelijat menkää ite hyppimään jos ossaatta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siljellä, on´silmissään
surun, kyyneleet..
Ennillä on mielessään
ne vaaratilanteet..
Jo Norjan-tyttö´moitti
pärjännyt, hän ei
Suomi, pronssin voitti
se ystävyyden,vei..?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässäpä nämä Suomen mitalit sitten olivatkin. Kiitos niistä ja hyvää keväänjatkoa kaikille muillekin yrittäneelle. Voittoaan ei ole tärkeintä vaan osallistuminen. Kuka kertoisi sen venäläisille?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennillä on hyvä itsetunto. Ei selittele, vaan iloitsee pronssista kuin kullasta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Että ottaa koppaan nämä "taistelu voitot". Enni hävisi kullan ja hopean koska oli huonompi noita edellisiä. Koska kysymyksessä on iso pisnes varusteita ei voi morkata, omaa taitoa voi selitellä ,joten rata ja sää ovat ainoat syyt huonoon sijoitukseen, niinkö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Just näin. Ei pitäis liikaa kehua ku on hävinny. Faktat pöytiin ja lisää treeniä tuulisillakin olosuhteissa. Tänne vaan hyppimään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa myös lukaista mitä muiden maiden asiantuntijat sanoivat olosuhteista. Täysin arpapeliä. Esim: "- Kyse ei ollut siitä, kuka oli paras tänään. Kyse oli siitä, kuka sai parhaat olosuhteet, BBC:n kommentaattori Ed Leigh totesi kisasta."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mene sinä sinne olympialaisiin voittamaan kultaa jos oot noin kova. Yksi maailmasta voi sen voittaa, yksi tulla toiseksi ja yksi kolmanneksi. Erittäin kova suoritus ja säätä ei tainnut Enni tässä haukkua ainoaksi syyksi. Lähinnä kommentoi että ei ollut yleisesti järkevä kilpailu.

Moniko muu Suomen olympiajoukkueessa pääsee lähellekkään vastaavaan tulokseen? Eikö ole parempaa valittamisen aihetta?

Toisekseen, lumilautailussa ei taistella suoraan toisia vastaan kuten esim. jääkiekossa, joten hopea ja pronssi eivät ole "hävittyjä" siinäkään mielessä.

Teillä kateellisilla on aina ongelmia kyllä kaiken mahdollisen kanssa. Nimimerkkisi sentään valitsit itsellesi sopivaksi.

Hyvä Enni! :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näissä olympiakisoissa tuomaritoiminta näytää olevan ulkolajien osalta täysin hunnigolla ja kilpailijat asetetaan erittäin vaikeiden sääolosuhteiden armoille. Tämä kävi esille konkreettisesti miesten normaalimäen kisassa, jossa esim. Ranskan Simon Ammania palellutettiin pitkään vetämällä monta kertaa puolimilta pois ja takaisin. Huipputekijä kuitenkin jäätyneenäkin teki hyvän suorituksen. On suoranainen ihme, ettei mäkikisasta ole tehty protesteja, vai eivätkö ne ole tänne kuuluneet. Enni Rukajärven lajissa oli sama tilanne kuten artikkelissa kerrotaan. Edesvastuutonta toimintaa järjestäjiltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laji jossa annetaan tyylipisteitä ja tuulen takia kuka tahansa voi voittaa/hävitä. Katson ennemmin hiihtoo...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt Ennille omakotitalotontti Rukalta ja sitten pipo silmillä Linnan juhliin joulukuussa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lämpimät Onnittelut Enni! 💖🥉
Veikkasin että Suomi saa kaksi pronssia,nyt ois arvaus kohillaan,mutta katsotaan miten jatkossa käy 😉

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (27)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

24.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image