Puheenaihe: Voisiko kuka tahansa valita Vuoden urheilijan? "Viimeinen pisara minulle on e-urheilu"

Iivo Niskanen on hallitseva vuoden urheilija. KUVA: Jussi Leinonen
Urheilu 19.5.2019 8:00
Erkki Hujanen

Sunnuntain lehdessä Kalevan kokoama Sunnuntaikäräjät-raati ottaa kantaa, miten Vuoden urheilija pitäisi valita.

Urheilutoimittajat ovat valinneet parhaan urheilijan vuodesta 1947 lähtien. Vuoden urheilija -tittelin tavaramerkkioikeudet omistaa Urheilutoimittajien liitto.

Vuoden urheilija julkistetaan nykyään televisioidussa Urheilugaalassa, jonka järjestäjät haluavat nyt avata parhaiden urheilijoiden valinnan myös suurelle yleisölle.

Pitääkö Vuoden urheilijan valintaoikeus säilyttää puolueettomilla asiantuntijoilla eli urheilutoimittajilla? Vai voisiko äänestykseen osallistua laajempi joukko tai jopa kuka tahansa?

Sunnuntaikäräjien ratkaisu äänin 3-2 on, että valintaoikeus pitää säilyttää urheilutoimittajilla.

Oululainen Urheilutoimittajien liiton tuore puheenjohtaja Kari Linna sanoo, että työkseen ympärivuotisesti urheilua seuraavilla urheilutoimittajilla on ylivoimaisesti paras kokonaiskäsitys asiasta. He saavat taustatuekseen Vuoden Urheilija -valiokunnan laatimat listat perusteluineen yli 70:stä lajista.

– Yleisöäänestyksissä on aina manipulaation riski. Varoittavaa esimerkkiä ei tarvitse hakea kaukaa. Ruotsissa vastaavan Jerringprisetin äänestää yleisö. Toissa vuonna nousi kohu, kun aktiivisesti äänestänyt ratsastusväki sai ehdokkaansa voittamaan ennen olympiavoittajia ja golfin British Openin mestaria. Meidän ei ole syytä muuttaa toimivaa systeemiä, Linna toteaa.

Urheilugaalan hallituksessa istuva kansanedustaja Hjallis Harkimo (Liike Nyt) pitää Vuoden urheilija -valintaan niin isona "juttuna", että hänen mielestään ihmisten pitäisi päästä siihen mukaan.

– Haluaisin laajentaa sitä niin, että ihmiset olisivat mukana päättämässä Vuoden urheilijan valinnasta, Harkimo kertoo.

Harkimon mukaan Urheilugaalan hallituksen tavoitteena on, että valinnan painoarvo jakautuisi uudella tavalla "puolet ja puolet" sekä urheilutoimittajille että yleisölle. Hjallis Harkimo edustaa Urheilugaalan hallituksessa tapahtuman käytännön järjestelyistä vastaavaa Starsquad-tapahtumayhtiötä. Starsquadin lisäksi Urheilugaalan oikeudenhaltijoita ovat Yle, Olympiakomitea, Paralympiakomitea ja Veikkaus.

Oululainen toimittaja, 30 urheilukirjaa kirjoittanut Matti Hannus säilyttäisi valinnan yksinomaan urheilutoimittajilla, koska Hannuksen mukaan heillä on paras asiantuntemus valintaan. Matti Hannus on kuulunut Urheilutoimittajien liittoon 1970-luvun puolivälistä lähtien, mutta into äänestää Vuoden urheilijaa loppui häneltä jo ajat sitten.

– Tämä on periaatteellinen kysymys. En ole osallistunut äänestykseen yli 30 vuoteen sen jälkeen, kun moottoriurheilu tuli mukaan ja Keke Rosberg valittiin 1982 Vuoden urheilijaksi. Lajivalikoima on laajentunut vuosi vuodelta. Lisäksi yksilö- ja joukkueurheilu ovat samassa kategoriassa. Urheilutoimittajan tiedot eivät enää riitä kaiken hallintaan. Viimeinen pisara minulle on e-urheilu, jota tyrkytetään mukaan urheilulajiksi.

Helsingin Sanomien entisen päätoimittajan Reetta Meriläisen mielestä Vuoden urheilija -äänestyksen voi huoletta avata urheilutoimittajia laajemmalle yleisölle ja "jopa kaikille lukutaitoisille", kuten hän sanoo.

– Kiinnostaisi kovasti, olisiko voittaja edelleen hiihtäjä tai keihäänheittäjä vai vaikka lentopalloilija. Olisiko kansalla erilainen maku kuin asiantuntijoilla, Meriläinen kysyy.

– Yönsä voisi silti nukkua rauhassa, sillä äänestyksen tulos on joka tapauksessa aina väärä. Urheilutoimittajilla voi hyvin säilyä omistajuus Vuoden urheilijaan, side pitkään perinteeseen. Samoin säilyisi mahdollisuus vaikuttaa, sillä urheilutoimittajat koostaisivat ehdokaslistan, josta kiivailtaisiin. Hannu Hanhet, iteurheilijat ja kaveriporukoiden vitsivillet putoaisivat näin pelistä pois. Jokin raja sentään.

Urheilujournalismiin erikoistunut tutkija Antti Laine Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta arvioi, että Vuoden urheilijan valintajärjestelmä olisi aika päivittää. Valintaa ei hänen mielestään pidä kuitenkaan muuttaa pelkäksi yleisöäänestykseksi

– Vuoden urheilijan valinta on arvokas perinne ja Urheilutoimittajain liitolle tärkeä tavaramerkki. Urheilutoimittajat eivät kuitenkaan ole vaalineet perinnettä asianmukaisesti, minkä osoittaa esimerkiksi kehno äänestysprosentti. Myös urheilutoimittajien laaja-alainen asiantuntijuus on kaventunut urheilukulttuurin monimuotoistuessa ja toimittajien erikoistuessa tiettyihin lajeihin.

Antti Laine ehdottaa, että urheiluyleisö otettaisiin Euroviisu-tyyliin mukaan valintaan.

– Jonkinlainen asiantuntijaryhmä on syytä pitää mukana. Mikäli Urheilutoimittajain liitto tunnistaa ja korjaa nykyjärjestelmänsä ongelmat, tuo asiantuntijaryhmä voisi perinnettä kunnioittaen olla liiton jäsenäänestys.

Kenen pitäisi valita Vuoden urheilija? Säilytetäänkö urheilutoimittajien yksinoikeus siihen vai voisiko valintaan osallistua kuka tahansa? Haluaisitko itse äänestää vuoden parasta urheilijaa? Vastaa kommentoimalla tätä juttua. Voit ottaa kantaa myös Kalevan Facebook-sivulla.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (23)

Mitä urheilua on e-urheilu? Asiallisuus ja aito urheilullisuus on unohdettu kokonaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Urheilua, kun olin pikkupoika kylän aikuiset sanoivat elä poika urheile siellä jäällä, putoot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vähän riippuu millä tasolla ollaan. Formulassa on 2litran juomasäiliö kisaa varten, enemmänkin tarvittaisiin mutta painon vuoksi se on yleensä rajattu tuohon. Siitä voi päätellä minkälaisesta urheilu suorituksesta on kyse. Harvan ”oikean” urheilijan kunto tai kroppa edes kestäisi formula kisaa auton ratissa. Sitten kun on harjoitukset, aika-ajot ja kisa päivä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

E-urheilun oikea termi pitäisi olla E-pelailu. Urheilun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

shakki on jo pitkään luokiteltu urheiluksi, niin siinä mielessä e-pelitkin voidaan luokitella. Niinhän sitä shakissakin soditaan ja "tapetaan" vastustajan sotilaita. Jos taas urheiluksi luokitellaan fyysisesti raskaat suoritukset, niin tuleeko esim. ampumaurheilussa muuten hiki kuin auringon paistaessa kuumasti =)
Me pekkiurheilijat olemme joka tapauksessa lajista riippumatta samalla viivalla, sohvalla löhöämme ja kannustamme omiamme.Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Itseä eivät tällaiset äänestykset kiinnosta tipan tippaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Urheilutoimittajien valinta kohdistuu lähes poikkeuksetta hiihtäjään, painijaan tai yleisurheilijaan. Joukkuelajien huiput eivät saa riittävästi arvostusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö voitaisi äänestää euroviisujen tapaa eli puolet äänet urheilun asiantuntijoilta ja puolet kansalta?
Jossain vähäteltiin kansalaisten urheilun asiantuntevuutta ja sen vuoksi eivät päteviä äänestykseen, itse olisin täysin toista mieltä, sillä inhohimoisia urheilun seuraajia on paljon.
Lisäksi hieman ihmettelen naisurheilijain osuutta tulla valituksi vuoden urheilijaksi, varsinkin, kun naiset petranneet tuloksissaan miehiä paremmin eli
missä tasa-arvo, vai pitääkö naisten näyttää kykynsä monin kertaiseksi, että tulisi valituksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos tietokoneella pelaaminen on urheilua niin somettaminenkin on urheilua! Lähes kaikki suomalaiset ovat siis urheilijoita. Lihavinkin peräkamarin pelaajanörtti voi pitää itseään urheilijana! Aivan mahtavaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos yleisö sais äänestää, niin se ois varmasti joku Kaapo Kakko, joka ei ole edes Suomen TOP-20 jääkiekkoilija.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei yleisöäänestystä. Puolet äänestäisivät oman kaupungin ehdokasta. Eurheilun nimike pitäisi muuttaa "Nörttinäpyttelyksi"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi tietokoneen ääressä istuminen, tai yleensä mikään noin passiivinen toiminta, olisi urheilua? Samalla lailla kaikki näyttöpäätetyötä tekevät ovat sitten urheilijoita. Ymmärrän, että näissä tappopeleissä kilpaillaan siitä, kuka on paras tappaja, mutta silti se on liian passiivista ollakseen urheilua. Jos se tuntuu fyysisesti kovalta, niin se tarkoittaa vain sitä, että pelaaja on rapakunnossa. Voisiko lajin nimi olla olla vaikka e-kilpailu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

E-urheilu EI ole urheilua, joten sitä ei pidä ottaa missään vaiheessa vuoden urheilija äänestykseen mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Dinosaurusten mielestä dinosaurusten pitäisi jatkossakin olla päättämässä, koska he tietävät mielestään paremmin.

Yhtälailla taitoa, harjoittelua ja suorituskykyä vaativia lajeja suljetaan kategorisesti pois, koska dinosaurusten lapsuudessa ei moisia kotkotuksia ollut, niin ei pitäisi nytkään olla.

Enpä voi sanoa yllättyneeni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haluaisin valita urheilutoimittajat, jotka valitsevat vuoden urheilijan. Ehdokkaani on ehdottomasti Matti Hannus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyisin näillä"ns"urheilutoimittajilla on oikein hyvijä urheilukavereita oikein huipulla,eipä tartte palijo ihimetellä kuka ääniä saa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

e-urheilu ei ole urheilua, sillä se kuuluu lähinnä sarjaan kortin peluu ja lautapelit. Esimerkin vaikutuskin on lähinnä arveluttava: tappamisen ihannointi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vuoden urheilijan valinta on perustellusti säilytettävä urheilutoimittajan tehtävänä, sillä valinta edellyttää asiantuntemusta. Hyvin harva yksittäinen suomalainen seuraa urheilua niin intensiivisesti, että osaa laittaa kaikkien kesä- ja talvilajien urheilijat paremmuusjärjestykseen. Vuoden urheilijan valinnan täytyy perustua puolueettomaan tietoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

urheilutoimittajista koottu raati pitää valita vuodenurheilija,, paras tapa nuin,, E-urheilu ei ole urheilua,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (23)

Uutisvirta

19:00
Juhannus on Manamansalon yrityksille elintärkeä – katso, miten keskikesän juhlaan valmistauduttiin Manamansalon Portissa
19:00
Juhannus on Manamansalossa elintärkeä juhla, mutta luonto ja lähiruoka kiinnostavat ulkomaalaisia Tilaajille
18:30
Putin vastasi kysymyksiin Moskovassa – valmis keskustelemaan Trumpin kanssa
18:15
Linnanmaalaisen päiväkodin pihalla tulipalo – jo toinen kahden päivän sisällä
18:11
Mikko Kärnä lähtee todennäköisesti mukaan keskustan puheenjohtajakisaan – kansanedustaja toivoo keskustelua puolueen linjasta
18:00
Oululainen nuori telinevoimistelija aloitti harjoittelun jälkijunassa ja nousi ahkeruudellaan arvokisatason urheilijaksi – "Innolla odotan ensimmäisiä MM-kisoja" Tilaajille
17:54
Alle 15-vuotiaita lapsia epäillään Mikkelin koulupalon sytyttämisestä – tutkinnanjohtaja kertoo, miten lasten leikki johti koulun palamiseen
78
Tuppuraisella liki 400 000 euroa asuntolainaa, Kulmunilla lainaa 100 000 euroa – Harakalla muhkea osakesalkku ja sijoitusasuntoja
54
Hagelberg uskoo: Stockmannin entisiin tiloihin syntyy monipuolinen kauppakeskus – ”Pekurin korttelin kehitys tärkeää koko keskustalle”
30
Päivi Räsänen arkkipiispa Luoman sateenkaarisuvaitsevaiseen vastaukseen: "Pride-liikkeen ideologiaa ja kirkon arvopohjaa mahdotonta sovittaa yhteen
25
IL: Riitta-Liisa ja Toni Roponen muuttavat Ida-tyttärensä kanssa Haukiputaalta Yhdysvaltoihin – Toni Roponen Denverin yliopiston hiihtovalmentajaksi
24
Alman mittaus: Perussuomalaiset selvästi suosituin puolue
19
Pääministeri Rinne HS:lle: Suomalaislääkärin mukaan olisin kuollut, jos minut olisi herätetty Espanjassa
18
Juhannuksen menoliikenteen ruuhkahuippua odotetaan Oulun seudulle kello 16 jälkeen – Kuusamontiellä ketjukolari ja yksi kaista suljettiin, liikenne jonoutui

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa kehittyy iltapäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy erittäin voimakkaita ukkospuuskia, yli 25 m/s.
Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa kehittyy iltapäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 20 m/s.
UV-säteily on voimakasta Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. UV-indeksin arvo on 6.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

On kukkia
Lukija

Uusin lukijakuva

Piippopaksupää
/honen

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Menettekö suviseuroihin muhokselle

105 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Kerro yksikin parempi maa? Lue lisää...
Mc

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image