Pohjoismaista juhlaa Dohassa: Ruotsin kiekkojätti Daniel Ståhl aloitti villeillä tuuletuksilla – hetkeä myöhemmin Norjan Karsten Warholm juoksi kultaa

Daniel Ståhl oli kisan ennakkosuosikki ja vei myös mestaruuden. KUVA: VALDRIN XHEMAJ / EPA
Urheilu 30.9.2019 22:29 | Päivitetty 30.9.2019 23:46
Heikki Uusitalo, Kai Nevala

Pohjoismaat juhlivat Dohan illassa yleisurheilun MM-kisoissa.

Ensin Ruotsin kiekkojärkäle Daniel Ståhl heitti MM-kultaa. Vain hetkeä myöhemmin Norjan Karsten Warholm juoksi maailmanmestariksi 400 metrin aidoissa.

Mestaruus oli Daniel Ståhlille hänen uransa ensimmäinen. Lähellä hän oli jo vuoden 2017 MM-kisoissa, mutta silloin oli tyytyminen hopeaan. Hopeaa tuli myös kesän 2018 EM-kisoista.

Nyt Ståhl sai viimein kirkkaimman mitalin. Se sai ruotsalaisen puhkeamaan villiin tuuletukseen ja juoksemaan riemukkaasti pitkin nurmikenttää.

Ruotsin lipun saatuaan Ståhlin juhlat jatkuivat radan puolella iloisesti yleisölle vilkutellen ja laulellen.

– Ihan fantastinen päivä Ruotsin puolesta, kultamitalimies sanoi kisan jälkeen Ylen haastattelussa, jonka hän antoi tuttuun tapaan suomen kielellä.

Daniel Ståhl otti omansa Dohan illassa, joka päättyi pohjoismaisiin juhliin. KUVA: NOUSHAD THEKKAYIL / EPA

Kiekkokisa oli tiukka, sillä Ståhlkaan ei kyennyt aivan parhaimpaansa. Hänen paras noteerauksensa oli 67,59. Hopeaa vei Jamaikan Fedrick Dacres tuloksella 66,94. Niukasti pronssille jäänyt Itävallan Lukas Weisshaidinger heitti 66,82.

– Olen tosi ylpeä. Olen treennanut koko vuoden kovasti, tuhat tuntia punttisalilla ja kentällä ja kilpailuissa ympäri maailman, voimanpesä kuvaili tuntojaan. 

Ståhl on ensimmäinen sujuvasti suomea puhuva maailmanmestari sitten Tero Pitkämäen, joka voitti keihäskultaa vuonna 2007.

Ståhl lähetti myöhemmin illalla haastattelualueelta terveiset Turkuun.

– Siellä on koko sukuni, erityisesti isoäitini. Hän on kannustanut minua kovasti ja on tosi tärkeä minulle, mestari sanoi.

Karsten Warholm vei kultaa aidatulla ratakierroksella. KUVA: JEAN-CHRISTOPHE BOTT / EPA

Aidatulla ratakierroksella Karsten Warholmilta odotettiin täysosumaa. Hän aloitti vahvasti ja tuli viimeiseen kaarteeseen johdossa.

Vaikka norjalainen kangistui hieman lopussa, maailmanmestaruudesta häntä ei enää irrottanut mikään. Kello pysähtyi aikaan 47,42.

Hopeaa juoksi USA:n Rai Benjamin ajalla 47,66. Pronssia otti isäntämaa Qatarin Abderrahman Samba ajalla 48,03.

Norjalla oli kovat odotukset myös miesten 5 000 metrillä, sillä finaalissa olivat mukana kaikki kolme Ingebrigtsenin veljestä. Heistä nuorin eli Jakob Ingebrigtsen, 19, johti juoksua vielä loppusuoralle lähdettäessä, mutta hän kangistui kirissä pahoin ja jäi viidenneksi.

Voittoon pyyhälsi mestaruutta puolustanut Etiopian Muktar Edris, joka kellotti kovan ajan 12.58,85. Kaksoisvoiton Etiopialle varmisti Selemon Barega. Pronssia vei Kanadan Mohammed Ahmed.

Naisten 3 000 metrin estejuoksussa Kenien Beatrice Chepkoech oli omaa luokkaansa ja vei maailmanmestaruuden ajalla 8.57,84.

Puolustava maailmanmestari Emma Coburn otti nyt hopeaa. Yhdysvaltalainen juoksi ennätyksekseen 9.02,35. Gesa Felicitas Krause puolestaan ehti pronssille Saksan ennätysajalla 9.03,70.

Naisten korkeus oli kovatasoinen, sillä kaksi naista ylitti korkeuden 204. Paremmalla pöytäkirjalla kisan läpi vetänyt Marija Lasitskene otti maailmanmestaruuden. Venäläishyppääjä edustaa kisoissa neutraaleja urheilijoita, eli hän kilpailee ilman Venäjän tunnuksia. 

Hopealle sijoittui Ukrainan Jaroslava Mahutshikh, joka ylitti 204. Tulos on nuorten maailmanennätys. Pronssille ponnisti Yhdysvaltain Vashti Cunningham.

Maanantai-illassa nähtiin myös kahden ratakierroksen tykitystä, kun naiset kisasivat 800 metrin maailmanmestaruudesta. 

Ugandan Halimah Nakaayi oli ykkönen ajalla 1.58,04. Kakkoseksi ehti USA:n Raevyn Rogers ja kolmanneksi hänen maannaisensa Ajee Wilson.

Katso Dohan MM-kisojen kisaohjelma, suomalaisurheilijoiden suoritusajat sekä tv-lähetysten ajat.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Suomalainen Ruotsin lipun väreissä, siis suomalaiset sukujuuret uudella yleisurheilun huipulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaan missä ovat ne Suomalaiset "huippu-urheilijat?" En todellakaan ymmärrä, että miksi ihmeessä lähettää urheilijoita tällaisiin kisoihin, vaikka tiedetään takuu varmasti jo lähtiessä, että karsintoja pitemmälle ei tulla pääsemään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Urheilijoiden harjoittelujen tehot on siirretty huippu - sotilastekniinkalla ylläpitämään mustalas'ruumiitten seisokkeja.
Siihen tarvitaan solupainetta, jota kuolleilla ei luonnollisestikaan ole..
Sillä olisi nyt tarjolla, pontevaa, mutta lemuavaa "Kulta- Kalle" seisokkia, jne..kaikille narkkihuorille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No nyt se Daniel sai sen kultansa! Onnea! Suuri on massa miehellä,vois vähempikin riittaa....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ståhl on suomalainen.Riemuitkaamme myös norjalaisten menestyksestä.Oikeastaan kaikki pohjoismaalaiset ovat suomalaisia.Lisää mitaleja on meille tulossa.Huomenna lisää..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruotsi ja Norja ne vaan menestyy, ei taida olla Neuvostoliiton ajan järjestelmä valmennuksessa kuten viimeiset vuodet Suomessa.
Suomihan kopio sen järjestelmän ja nyt on suuret yleisurheilun huippuurheilun valmennuskeskukset Tampereella, Jyväskylässä ja Helsingissä, sinne kaikki huippu urheilu keskitetty, johtajat, sihteerit, papit, valmennus, apuvalmennus, huolto, lääkärit jne. tuloksena on kisoissa 0 mitalia viime vuosina,
nyt 19 sija parhaana, eikä yhtään loppukilpailupaikkaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaan ei ollut Suomi noissa talkoissa mukana. Saa siinä tuulettaa. Vai että Pohjoismaista juhlaa. Puhuuhan Ståhl suomenkieltä ruotsalaisella tutulla korostuksella, kun äiti on suomalainen. Lienee oppinut kielen äidin maidossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yön kuluessa Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Miksi pitäisi jonkun/minun olla kiinnostunut köyhistä? Minulle ei kuulu kenenkään köyhän toimeentulo eikä eläminen vaan ... Lue lisää...
Oman onnen seppä.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

9.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image