Pitkä prosessi päättyi onnellisesti – AC Oulun mukana yli vuoden harjoitellut Felix Orishani sai oleskeluluvan

Nigerialainen Felix Orishani on vihdoin saanut oleskeluluvan, ja sen myötä hänelle voidaan myöntää myös pelilupa. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Urheilu 12.2.2019 20:57
Kai Nevala

AC Oulun mukana yli vuoden ajan harjoitellut nigerialainen Felix Orishani on vihdoin saanut oleskeluluvan. Käytännössä päätös tarkoittaa, että Palloliitto voi myöntää Orishanille peliluvan. Keskikenttäpelaaja ei ole saanut pelata virallisissa otteluissa sitten syksyn 2017, jolloin hän edusti OPS:aa.

Orishani on asunut Suomessa koko pitkän prosessin ajan väliaikaisella luvalla, mutta ei ole voinut harjoittaa ammattiaan. Hän on ollut koko ajan AC Oulun harjoitusvahvuudessa.

AC Oulu ja seuran kannattajat käynnistivät välittömästi kampanjan, jonka tarkoituksena on tehdä Orishanista fanien palkkaama kummipelaaja. AC Oulun kannattajat ovat aikaisempien vuosien kampanjoissa tukeneet Janne Hietasen, Lassi Nurmoksen ja David Ramadingayen pestaamista seuraan.

– Vastaavia on tehty muissakin kaupungeissa. Kannattajat ovat halunneet omalla tavallaan tukea seuraa taloudellisesti. Tämä on siitä erikoinen tapaus, että kyseessä on pelaaja, joka on hankittu paikallisvastustajan riveistä, eikä hän ole koskaan pelannut meillä virallista peliä. Minusta tämä osoittaa tiettyä myötätuntoa Felix Orishania kohtaan, AC Oulun toimitusjohtaja Juho Meriläinen kommentoi.

Oululaisseura toivoo, että Orishanilla olisi pelilupa jo seuraavassa Suomen cupin ottelussa. AC Oulu kohtaa MYPA:n 23. helmikuuta.

– Etenemme varovaisin askelin hänen kanssaan. Pitää muistaa, että hän ei ole pelannut puoleentoista vuoteen.

MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sipilä eroaa.

257 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkeikä

Köyhät ulisee jostain työeläkemaksuista. Hoitakaa elämänne ja tienestinne niin, että tulot tulee sieltä, mistä ei työelä... Lue lisää...
Kyllästynyt tuohon i...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image