Pik­ku­huuh­ka­jat viihtyi maa­li­kar­ke­lois­sa Turussa – Maltan EM-kar­sin­ta­verk­koon neljä osumaa

Urheilu 10.10.2019 21:57
STT

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue jatkoi torstaina hyviä esityksiään EM-karsinnoissa. Kolmannessa karsintasarjan pelissään Pikkuhuuhkajien tappioton sarja sai jatkoa, kun joukkue kukisti Maltan 4–0 Turun Kupittaalla.

Kolmen pelatun ottelun jälkeen Suomi johtaa karsintasarjan lohkoaan seitsemällä pisteellä.

–  Itseluottamusta tuli taas roimasti lisää jatkopelejä varten, totesi Suomen toisen maalin tekijä Benjamin Källman.

Källmanilla on oiva tilaisuus kaunistella Suomen voittoluvut vielä suuremmaksi, mutta kahdesti mies kolautti maalikehikkoa.

–  Pystyimme hallitsemaan kenttää koko ottelun ajan, ja syöttöpeli onnistui mainiosti, Källman iloitsi.

Onnetarkin avusti

FC Lahden Jasin Assehnoun vei Pikkuhuuhkajat johtoon avauspuoliajan puolivälissä. Källmanin johto-osuman jälkeen Suomi sai onnekkaan maalin, kun Maltan maalivahti Andreas Vella iski vahingossa Mikael Soisalon keskityksen omaan maaliin. Suomen voittoluvut 4–0:aan sinetöi Onni Valakari 66. minuutilla.

–  Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, osittain jopa paremminkin, iloitsi Suomen päävalmentaja Juha Malinen.

Malisen mukaan Malta-ottelu oli tärkeä tasonmääritys joukkueelle.

–  Etukäteen selvästi heikompaa joukkuetta vastaan ei saa tulla vaikeuksia. Jos tulee, niin joukkueella ei ole mahdollista menestyä, Malinen totesi.

Malisen mukaan joukkue pelasi rohkeaa ja aggressiivista peliä.

–  Onnistuimme yhden ja kahden kosketuksen syöttöpelillä luomaan monta hyvää maalitilannetta. Uskalsimme myös syötellä keskikentälle, missä varsinkin Kaan Kairinen ja Onni Valakari onnistuivat loistavasti, Malinen kiitteli.

Pikkuhuuhkajien karsintasarja jatkuu maanantaina Porissa, jolloin Suomi kohtaa Tanskan.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

0:07
Kreikka järjesti myöhäisillan ottelussa yllätyksen – voitto Liechtensteinista riittää Suomelle EM-kisapaikkaan
15.10.
Kun yksi meni sisään, Teemu Pukki päätti tehdä toisen maalin samalla tavalla – Huuhkajat on nyt voiton päässä EM-kisapaikasta Tilaajille
15.10.
Mika Nurmela hehkui tyytyväisyyttä Huuhkajien voiton jälkeen, mutta kiisti tuhonneensa päävalmentaja Kanervan lippalakin
15.10.
Apuja ei tullut Ranskastakaan, Kärpät Skellefteå-voitosta huolimatta ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Manner: ”Emme pystyneet parempaan, joten emme jatkopaikkaa ansainneetkaan”
15.10.
Oulun Kiviniemeen tulee pätkä uutta raidetta, jota pitkin malmijunat ajavat Kainuusta suoraan etelään – Heikkilänkankaalle rakennetaan kilometrin pituinen sivuraide
15.10.
Kärppien ja Skellefteån kohtaaminen ratkesi vasta voittolaukauskilpailussa – katso kuvia ottelusta
15.10.
Säveltäjäkonkari Kaj Chydenius: "Jos teen sata laulua, ja niistä vaikkapa neljä ovat hyviä, loput 96 huonoa eivät haittaa tippaakaan"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yön aikana Kainuun maakunnassa ja Koillismaalla sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi, Salla, Pelkosenniemi ja Savukoski lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kenelle ilmainen ruokakassi kuuluu ?

Ilmainen ruoka kuuluu jokaiselle joka kehtaa sellaisen käydä noutamassa. Se on kuitenkin selvää säästöä vaikka rahaa ruo... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.10.

Fingerpori

15.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image