Piesanen juoksi kymppitonnin Suomen mestariksi – ”Suunnattoman iso asia minulle”

Urheilu 19.7.2018 21:21
STT

Jaakko Piesanen palautti keskisuomalaisen yleisurheiluseuran Saarijärven Pullistuksen kestävyysjuoksun kotimaiselle huipulle 27 vuoden tauon jälkeen torstaina Jyväskylässä. Piesanen juoksi 10 000 metrin Suomen mestariksi omalla ennätyksellään 30.09,87.

–  Juoksu meni suunnitelman mukaan. Alussa tarkkailin tilannetta, mutta sitten kiristin vauhtia. Voittoaika kuitenkin harmittaa. Olisin halunnut SM-kisoissa alittaa ensi kertaa puolen tunnin rajan, Piesanen totesi.

Saarijärven Pullistuksen edellinen mestari 10 000 metrillä on Risto Ulmala vuodelta 1991. Piesanen vaihtoi täksi kaudeksi valmentajaa ja on saanut kolmen vuoden tauon jälkeen ehjän harjoituskauden alle.

–  Tämä on minulle suunnattoman iso asia. Taustalla on se, että olen saanut olla pitkästä aikaa terveenä. Juoksumääriä on jätetty pienemmiksi ja tehty korvaavia harjoituksia, Piesanen valottaa.

Piesasen harjoitustoveri Ossi Kekki juoksi SM-hopealle ajalla 30.27,41. Pronssille ylsi Henri Manninen (31.10,96).

–  Voitto meni oikealle miehelle. Olen todella iloinen Jaakon puolesta, mutta totta kai sitä itse aina haluaa voittaa, Kekki sanoi.

Berliinin EM-karkeloihin valittu Arttu Vattulainen jätti Kalevan kisojen 10 000 metrin kisan väliin. Vattulainen on kuitenkin mukana 5 000 metrillä lauantaina.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Paavo Nurmen ennätys kympillä on 30.06. Nurmi olisi siis voittanut. Kohta alkaa olla 100 vuotta Nurmen ennätyksestä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomen mestariksi yli puolen tunnin ajalla. Siinä olisi ollut juuhauki kovilla suomalaisten menijöitten seassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:11
Maanpaossa asuvan liikemiehen videot rohkaisivat egyptiläisiä harvinaisiin mielenosoituksiin – Poliisi pidätti kymmeniä protestoijia
21:58
Ranska löi Suomen EM-lentopallon neljännesvälierissä – päävalmentaja Banks: "Nyt päti vahvemman laki, meillä ei ollut vastausta"
21:56
Kärpät nousi jyrän alta voittoon Jyväskylässä – Karvinen maalasi kahdesti: "Painetaan päivittäin hommia, niin silloin se välillä kääntyy noin"
21:44
Runssilla: Kerran kuukaudessa Konst o. deli tarjoilee brunssia elävän musiikin kera
20:50
Pohjavedet yhä matalalla monen kuivan vuoden jäljiltä – "Kaikki sateet ovat tervetulleita koko maassa"
19:46
Kärpät ryösti voiton Jyväskylässä jatkoajalla jännärin päätteeksi – tasoitus 14 sekuntia ennen päätössummeria
19:00
Keikkaa pukkaa musiikkiklubeilla ja isoilla areenoilla – Ilpo Sulkala: "Oulusta on pikkuhiljaa kehittynyt oikea kaupunki, vaikka toinen jalka on yhä lehmän paskassa ja toinen katukivetyksellä" Tilaajille
76
Kataiselle Sitran johtopaikan hävinnyt professori Markku Wilenius: "Kyllä tämä herättää kysymyksiä, minkälaista politikointia tässä maassa tehdään"
62
"Täyssähköinen rekkaveturi maksaa tuplat" – Onko tulevaisuus sittenkin kaasu- eikä sähkörekoissa? Raahelainen Korsu Oy hankkii kokemuksia kaasu-Scaniasta
31
Kärpät ryösti voiton Jyväskylässä jatkoajalla jännärin päätteeksi – tasoitus 14 sekuntia ennen päätössummeria
30
Stora Enso sai yt-neuvottelut valmiiksi, yhteensä 365 irtisanotaan – paperin valmistus Oulussa jatkuu syksyyn 2020 saakka
25
Opetusministeri Li Andersson ensi viikon ilmastolakosta: Kouluissa hyvä keskustella pelisäännöistä, jotta vapaus mielenilmaisuun toteutuu
25
Analyysi: Saksan jättimäinen ilmastopaketti sai monet pettymään – Näin uudistus vaikuttaa Suomeen
21
Kuusi Jehovan todistajaa vangittu Venäjällä – "Ketkä ovat vuorossa seuraavaksi?"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus osti sotalaivoja 1300 miljoonalla!

142 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Nainen aloittaa työsuhteessa ja kohta on taas raskaana

On hieno juttu, että naisella on turvattu toimeentulo. Perheenlisäys on nykyisessä Suomessa on iloinen u... Lue lisää...
Perus 35

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image