Parkkisakosta hermostunut liigaseura Jukurien puheenjohtaja Jukka Toivakka ehdolliseen vankeuteen – oli ajaa py­sä­köin­nin­val­vo­jan yli

Jääkiekkoseura Mikkelin Jukurien puheenjohtaja Jukka Toivakka sai ehdollisen vankeustuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Arkistokuva. KUVA: Mikko Korvenkari/UT
Urheilu 6.11.2019 14:28
STT

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut jääkiekkoseura Mikkelin Jukurien puheenjohtaja Jukka Toivakan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Toivakka oli pysäköinyt autonsa hetkeksi Mikkelin Mikonkadulla sijaitsevan pesulan edustalle asioidakseen nopeasti pesulassa.

Hän ei maksanut parkkimaksua ja kun hän palasi autolleen, hän huomasi pysäköinninvalvojan valokuvaamassa autoa ja kirjoittamassa parkkisakkoa.

Toivakka ja pysäköinninvalvoja sanailivat keskenään parkkisakosta, minkä jälkeen Toivakka meni autoon ja ajoi pois paikalta.

Syyttäjän mukaan Toivakka kiihdytti poistuessaan voimakkaasti kohti pysäköinninvalvojaa niin, että tämä oli vaarassa jäädä auton alle. Toivakkaa syytettiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelyn yrityksestä.

Toivakka itse kiisti kaikki syytteet. Hänen mukaansa hän vain pyrki poistumaan tilanteesta nopeasti.

–  Toivakka on peruuttanut autollaan hieman, jonka jälkeen kääntänyt autonsa ohjauspyörää jyrkästi vasempaan ja poistunut paikalta selvästi voimakkaasti kaasuttaen. Pysäköinninvalvoja ei ole ollut vaarassa jäädä auton alle, vaikka kenties onkin saattanut jonkin verran säpsähtää läheltä ajavan auton vuoksi, Toivakan puolustus katsoi.

"Valvojan henki tai terveys olivat vakavassa vaarassa"

Käräjäoikeus tuli syyttäjän kannalle kahdessa syytekohdassa. Tilanteen nähnyt todistaja kertoi, että Toivakan käytös vaikutti uhmakkaalta ja Toivakka meni autoon, ennen kuin sakotuksesta tuli valmista.

Todistajan mukaan Toivakka kiihdytti todella kovasti lähtiessään ajamaan ja auton etupuolella autoa kuvannut pysäköinninvalvoja joutui ottamaan taka-askelia. Todistajan käsityksen mukaan valvoja olisi saattanut jäädä alle, ellei olisi tehnyt väistöliikettä.

Oikeus katsoi, että Toivakka ei liikkeelle lähtiessään jättänyt valvojalle turvallista tilaa tiellä ja laiminlöi olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden ja varovaisuuden tieliikenteessä.

Oikeus katsoi, että Toivakka oli sakotuspäätöksen takia kiihdyksissä ja piti Toivakan nopeaa liikkeellelähtöä uhkaavana. Oikeuden mukaan törmäys estyi lähinnä siksi, että valvoja reagoi nopeasti ja ehti väistää nopeasti kiihdyttänyttä Toivakkaa.

–  (Pysäköinninvalvojan) henki tai ainakin terveys ovat teon vuoksi olleet vakavassa vaarassa, oikeus katsoi.

Toivakkaa syytettiin myös pahoinpitelyn yrityksestä, mutta oikeus hylkäsi syytteen. Sen mukaan Toivakka ei yrittänyt tahallaan pahoinpidellä valvojaa vaan saattoi olla siinä käsityksessä, että pysäköinninvalvoja pystyy väistämään häntä tilanteessa.

Oikeus määräsi Toivakan korvaamaan pysäköinninvalvojalle pelkoina, ahdistuksena ja unettomuutena ilmenneestä tilapäisestä psyykkisestä haitasta 3  000 euroa

Seuran hallitus kokoontuu tuomion takia

Jääkiekkoseura Jukurit tiedottaa nettisivuillaan, että hallitus kokoontuu päättämään Toivakan asemasta yhtiössä ja asiasta tiedotetaan lisää myöhemmin.

Hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi Toivakka on hoitanut Jukurien toimitusjohtajan tehtäviä syyskuusta alkaen. Toivakka jättäytyi sivuun tehtävistään lokakuussa keskeneräisen oikeusprosessin vuoksi.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Olisi lapun voinut kirjoittaa jalkakäytävällä. Hyvä proviikka palkan päälle, jos jokainen räyhääjä maksaa menetetyistä yöunista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikkelissä valtaa omaava liikeyrityssuvun jäsen mokasi oikein kunnolla. Jukka Toivakka voi hakeutua "sivuraiteelle elämässään", Jukurien pesti on parempi luovuttaa toiselle paremmat hermot omaavalle urheiluhenkiselle kiekkoilun kannattajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kalliiksi kävi tämä herran ylimielisyys. Valvoja teki vain työtään. Säännöt ne on kaukalossakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuo ovat kovia hommia ja stressaavat vetäjien hermoja päivittäin.
lautamiesten on vaikiaa pysyä rallissa mukana.
Toisaalta laki on parkkipirkkojen puolella.
En minäkään niistä tykkää ku rynnivät mm. vanahojen eläkeläisten uimavuoroille kyttäämmän oisko joku unneuttanu kiekkonsa tmv

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Upea roolimalli nuorille. Jääkiekkoliitto varmaan antaa ankaran nuhtelun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun ajoneuvo on pysäköity ja ajoneuvo sammutettu sekä kuljettaja poistunut ajoneuvosta niin ajoneuvo on silloin pysäköity ja jos ko. paikka on maksullinen pysäköinti paikka niin silloin se pitää maksaa. Ei ole mitään aikarajaa siinä pysäköinin maksun alkamiseen, ainoastaan sen lapun hakeminen tai kännykän ohjelman laittaminen päälle. Myös vaikka kuljettaja istuu autossa ja auto on maksullisella pysäköintipaikalla niin siinäkin tapauksessa pysäköintimaksu on maksettava.
Jos kuljettaja jättää tai ottaa kyytiin matkustajan niin se on suotavaa. Mutta jos joudutaan odottamaan matkustajaa niin siinäkin tapauksessa pysäköiti pitää maksaa odotusajalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä oli taas yksi viiden nollan auto liikkeellä, neljä maskissa ja yksi ohjauspyörän takana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On uskomatonta piittaamattomuutta "herrasmieheltä". Juppi, tyypillinen. Joka luulee, että koko maailma on minun ja säännöt ei häntä koske.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pysäköinninvalvojan on odotteva 3 minuuttia ennen lapun kirjoittamista. Liekkö odottanut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tv:ssä joku pysäköinninvalvoja itse kertoi. Täytyy olla aikaraja pysäköintilipun hakemiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20.11.
Postin työriitaan ei saatu keskiviikkona ratkaisua – PAU: keskeiset asiat yhä ratkaisematta
20.11.
Voitot kiersivät ravilegenda Pekka Korpea juhlakilpailussa – toisen juhlalähdön voittoon ajoi poika Janne Korpi
20.11.
Tähtitodistaja: Trump vaati Ukrainalta vastapalvelusta vierailusta Valkoiseen taloon
20.11.
Uutissuomalainen: Omistajaohjausministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista
20.11.
Kun professori Vesa Puuronen pyysi Mannerheimin kuvan poistamista kasvatustieteilijöiden kiltahuoneelta, oli lopputuloksena valtava myrsky
20.11.
Kaleva Live: 22-Pistepirkon Oulun-keikka keskiviikkona Tilaajille
20.11.
Pudasjärven lentokentän vuokrakiistan taustalla lukion ilmailulinjan oppitunnit – Suviseurojen järjestäjät odottavat oikeuden päätöstä lentokentän käytöstä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Kovapalkkaisimmat ammattityöntekijät kuuluu ammattiliittoon. Nytkin itselleni maksetaan 25% enemmän kuin TES määrää. Amm... Lue lisää...
FAKTAA.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image