Onko KOK:ssa tahtoa taistella dopingia vastaan? Pu­heen­joh­ta­jan toiminta ihmetyttää

Urheilu 22.9.2017 16:34
STT

Kansainvälisen olympiakomitean ja sen puheenjohtajan Thomas Bachin toiminta on saanut monet kysymään, onko KOK:ssa todellista halua pilata oman kisatuotteensa imagoa ikävillä dopinguutisilla. Bachin ja KOK:n linja on ollut epäjohdonmukainen suhteessa Venäjään, josta paljastui valtiojohtoinen dopingjärjestelmä ja massiivinen testihuijausjärjestelmä Sotshin olympialaisissa.

Keväällä paljastui myös, että KOK lakaisi maton alle Pekingin 2008 olympialaisten uusinta-analyyseistä paljastuneen jamaikalaisen klenbuteroliepäilyn.

– Mielestäni urheilumaailmassa on valtavasti intohimoa tuottaa puhdasta urheilua, ja sitä on myös KOK:ssa. En halua puhua urheilupolitiikasta tai siitä, mitä KOK tekee tai jättää tekemättä, mutta näen urheilumaailmassa valtavasti tahtoa reiluun kilpailuun, Wadan lääketieteellinen johtaja Alan Vernec sanoi.

Ikuinen kysymys siitä, voivatko urheilujärjestöt itse olla osallisina dopingvalvonnassa, on ajankohtainen myös Wadassa. Maailman antiodpingtoimiston hallituksesta puolet tulee KOK:sta, ja julkisuudessa on kuultu vaatimuksia tämän napanuoran katkaisemisesta.

– Jos katsoo joitakin kansainvälisiä urheiluliittoja aiempina vuosikymmeninä, niiden hallinnossa oli todellakin tilaa parantamiselle. Mielestäni kaikki organisaatiot joiden kanssa teemme yhteistyötä, ovat menossa oikeaan suuntaan. Ihmiset haluavat katsoa aitoja kisoja, ja se mitä Sotshissa tapahtui, ei ollut hyväksi kenellekään, Vernec vastasi.

Vernec oli Helsingissä Wadan lääketieteellisiä erivapauksia käsittelevässä kongressissa. Erivapausjärjestelmä nousi viime vuonna julkisuuteen, kun Fancy Bears -hakkeriryhmä vuosi tietoja nimekkäiden urheilijoiden erivapauksista.

– Huijataanko erivapauksien avulla? Tutkimme asiaa ja mitään hälyttävää ei ilmennyt. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö olisi yksittäisiä erivapauksia, jotka venyttäisivät hyväksytyn lääketieteen rajoja, mutta erivapausjärjestelmä toimii hyvin. Tutkimme Rion olympialaisten tilastot. Siellä 143 urheilijalla oli erivapaus, kun kilpailijoita oli kaikkiaan 11 300. Mitalivoittajien joukossa ei ollut erivapausurheilijoiden keskittymää, Vernec sanoi.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ei ole tahtoa KOK:ssa eikä WADA:ssa. Jos tahtoa olisi, niin jokainen doping käry johtaisi elinikäiseen kilpailukieltoon, kärynneen koko urheiluhistorian saavutusten ja mitalien mitätöimiseen sekä sakkoihin, joiden summa kattaisi kaikki urheilijan saamat palkkiot urheilu-uran ajalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa ei ole korruptiota vaan koko järjestelmä on läpimätä!

Ja harvassa maassa hallitus saa jatkaa, kun yksi puolue hajoaa ja hallitukselle jää roimasti alle 50% kannatus. Tämä maa... Lue lisää...
mp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image