Olah tekee Riossa suomalaista pöy­tä­ten­nis­his­to­ri­aa

Urheilu 2.6.2016 18:20 | Päivitetty 2.6.2016 21:54
STT

Pöytätenniksessä kansainvälisen läpimurtonsa tänä vuonna tehneen Benedek "Pena" Olahin huumori pitää.

Hän ei joistakin muista poiketen pahastu, jos pöytätennistä kutsuu kansanomaisesti "pingikseksi".

- Pöytätennis on liian pitkä sana, suomalais-unkarilainen Olah perustelee kieli poskessa.

Pöydän toisella puolella vitsit alkavat Olahin vastustajilla olla vähissä. Hän on kavunnut kesäkuussa kaksinpelin maailmanlistalla sijalle 63.

Nousu on ollut huimaa, sillä vielä tammikuussa Olahin listasijoitus oli 149.

Olahin nousua ensimmäisenä suomalaisena pöytätennispelaajana olympiakisoihin vauhditti olympiakarsintaturnauksessa otettu voitto kroatialaisesta Andrej Gacinasta, joka on maailmanlistan 19:s.

- Aloin aavistella olympiapaikkaa, kun voitin kroatialaisen. Voitin ratkaisuerässä 9-9-tilanteessa yhden pallon ja onnistuin sen jälkeen tykittämään voittopisteen. Oli loistofiilis, Olah kuvailee.

Seinäjoella nuoruutensa viettänyt Olah kiittelee vuolaasti unkarilaislähtöisiä vanhempiaan. He kannustivat lapsena monipuolisesti eri urheilulajeja harrastanutta lahjakkuutta pöytätenniksen pariin.

Laadukkaita vastustajia on pitänyt hakea lakeuksia kauempaa.

- Faijan kanssa kertyi kolmessa vuodessa 150 000 ajokilometriä, kertoo Olah, joka lähti 16-vuotiaana ulkomaille pelaamaan ja harjoittelemaan.

Toukokuun loppu on ollut kaksi, kolmekin kertaa päivässä harjoittelevalle Olahille poikkeusaikaa.

- Olen viettänyt kolmen viikon taukoa. Ensi viikolla alkaa punttitreeni.

Hänellä on olympiaturnauksessa jämäkkä tavoite.

- Taivas on rajana, riippuu arpaonnesta. Kolme, neljä ottelua voin hyvin voittaa. Se on realistinen tavoite.

Sulkapalloilija Vainio treenaa kesällä pelitempoa

Pelitempon kasvattaminen on sulkapalloilija Nanna Vainion kesäharjoittelun ohjenuora, kun espoolaista Sulkapallo-Badmintonia edustava pelaaja hioo kuntoaan elokuisiin Rion olympialaisiin.

- Keskitymme vauhtikestävyyteen. Se on ykkösjuttu. Minulla on hyvä kunto, mutta kun pelaa Top 30 -pelaajia vastaan, tempo on kovempi. Pitää pysyä palloralleissa mukana, Vainio kertoi keskiviikkona Olympiakomitean tilaisuudessa.

Hän varmisti olympiapaikkansa rankan kisavuoden perään toukokuussa. Suomalaisista naispelaajista Rio-paikkaa hamusi myös Airi Mikkelä.

- Jouduin pelaamaan paljon enemmän kisoja kuin suunnittelin. Syksyllä olin Airia jäljessä ja olin pelannut huonosti. Sanoin itselleni, että pelaan kisan vaikka joka viikko, jos se sitä vaatii.

- Pääsin tavoitteeseeni. Se oli sen arvoista, mutta tosi rankkaa oli, 25-vuotias Vainio kertasi.

Hänen Rio-projektinsa alkoi käytännössä vuonna 2010, kun hän lähti opiskelemaan Britannian urheilun mekkaan Loughborough'n yliopistoon. Vainio seurasi läheltä, miten britit satsasivat Lontoon 2012 kotikisoihin ja millainen tsemppi olympialaisiin tähyämisestä syntyi.

- Silloin alkoi tavoite muodostua. Ajattelin, että minä aion yrittää samaa. Se vaikutti niin siistiltä, että pakko se on kokea.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

14:32
Afganistanissa on alueita, joille ketään ei voida ajatella palautettavan – sen sijaan Irakin tilanne on parantunut
14:18
Tässä on ihmiset ja koko planeetan pelastava ruokavalio – yksi hampurilaispihvi viikossa ja kaksi kertaa nykyistä enemmän pähkinöitä ja palkokasveja
13:11
Raiskaajan kanssa avioliittoon – tutkimus patistaa muuttamaan seksuaalirikosten lainsäädäntöä entisen Neuvostoliiton alueella
12:55
Enää alle vuosi aikaa – Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus patistaa hoitamaan jätevesijärjestelmän vaadittuun kuntoon
12:07
Ministeri Terho: "Olisin valmis jopa luopumaan opintotuen tulorajoista" – selvityksen mukaan tulorajoja voisi nostaa huomattavasti
11:53
Aarnio yritti saada tietoa miljoonaperijän kaappauksesta rikollispomo Keijo Vilhuselta — Vilhusta kutsuttiin poliisin keskuudessa nimellä "Äijä"
11:33
Yliopiston eläinmuseo siirtyy mahdollisesti Tietomaahan – uudesta näyttelystä halutaan toiminnallinen ja tiedekeskusmainen
84
Pyhäntäläisyritys esittelee liikkuvaa ja talviasuttavaa mökkivaunua Helsingissä – rakennuslupa tarvitaan, jos mökki jätetään paikoilleen
77
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
45
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
31
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
30
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
26
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
26
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

144 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Olipa kommentoijalla hiukan erikoinen kirjoitus. Herraviha on toki niin vanha ja ikuinen asia, ettei sitä pahemmin kanna... Lue lisää...
Pekka Vanhana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image