Mattsson jatkoi SE-vauhtia SM-altaassa, nyt parani 200 metrin rin­tauin­tien­nä­tys

Urheilu 14.12.2019 20:23
STT

Matti Mattsson teki lauantaina viikonlopun toisen lyhyen radan Suomen ennätyksensä Tampereella jatkuneissa uinnin SM-kisoissa. Porin Uimaseuran tähti voitti 200 metrin rintauinnin ajalla 2.04,63.

Aiempi ennätys oli myös hänen nimissään, vuosi sitten Vaasan SM-kisoissa matka taittui aikaan 2.04,74.

–  Uinti ei ollut teknisesti erityisen hyvä, käännökset eivät sujuneet. En muista monesko mestaruus tämä oli, mutta ainakin pari kertaa olen hävinnyt viime vuosina finaalin. Mestaruus ja ennätys maistuvat aina, mutta mieluisampi kahdesta ennätyksestä oli ehdottomasti perjantainen, Mattsson sanoi.

Perjantaina Mattsson passitti historiaan valmentajansa Eetu Karvosen ennätyksen rintauinnin 100 metrillä. Karvonen tuli Mattssonin valmentajaksi syksyllä 2016.

–  Eetun muutettua Poriin harjoitukset ovat tehostuneet. Määrät ovat vähentyneet, mutta treenit tehostuneet. Aamupäivisin uidaan, myöhemmin päivällä tehdään muuta, Mattsson sanoi.

Mattsson nousi Suomen urheilun huipulle voittamalla pronssia Barcelonan MM-kisoissa 2013 ajalla 2.08,95. Se on edelleen hänen ennätyksensä ja luonnollisesti pitkällä radalla 200 metrin rintauinnin SE-aika.

–  Tuolla ajalla ehkä selviäisi Tokiossa finaaliin. Taso on noussut maailmalla ja ennätyksiä rikotaan. Olen aina ollut kova suustani puhuttaessa tavoitteista, ja kyllä menestyminen Tokiossa on yhä tavoite, jonka eteen tehdään kaikki muu, Mattsson sanoi.

Kaikki tähtäin Tokiossa

Ainoana Suomessa Tokion rajan alittanut Mattsson viittasi lähinnä ensi toukokuun EM-uinteihin Budapestissa.

–  Ei niitä varten tehdä mitään kuntohuippua tai herkistellä erityisemmin. Kaikki tekeminen ensi vuonna tähtää olympiamenestykseen. Suomessa nostetaan usein jalustalle olympialaiset, mutta kisat ne ovat siinä missä muutkin, Mattsson sanoi.

Viikonlopun jälkeen Mattsson viettää perheineen lyhyen loman Prahassa, mutta jouluksi perhe palaa Poriin.

–  Kahden vanha tytär pitää huolen siitä, ettei koko ajan ajatella uintia, Mattsson korosti.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi
22.1.
WHO ei ainakaan vielä julistanut Kiinan koronavirusta kansainväliseksi terveysuhaksi – hätäkomitea kokoontuu uudestaan torstaina
22.1.
Pelipaita vaihtuu toppatakkiin juuri H-hetkellä – Rotaatiopelaajana Kärpissä tällä kaudella onnistunut Julius Hermonen on sinut haastavan roolinsa kanssa: “Tällä mennään tämä kausi” Tilaajille
22.1.
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa – Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista
22.1.
Sote-alan järjestöavustukset jälleen jaossa Oulussa – avustusten haku päättyy tammikuun lopussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Lapin länsiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image