Mäkäräinen 48:s Kanadassa – "Sekä ammunnassa että hiihdossa tunnuttiin olevan aika ulapalla"

Kaisa Mäkäräisen hiihtovauhti ei ollut edellisten kisojen kaltaista. Myös ohilaukauksia tuli useita. KUVA: ANDREAS SCHAAD / EPA
Urheilu 8.2.2019 6:09 | Päivitetty 8.2.2019 6:12
STT

Kaisa Mäkäräinen on sijoittunut 48:nneksi ampumahiihdon naisten maailmancupin normaalikilpailussa Kanadan Canmoressa.

Kisan voitti Norjan Tiril Eckhoff ennen Tshekin Marketa Davidovaa ja Italian Lisa Vittozzia. Maailmancupia johtava Italian Dorothea Wierer ampui kolme ohilaukausta ja oli kisassa 22:s.

Mäkäräinen ampui 12,5 kilometrin kilpailussa yhteensä kuusi ohilaukausta, joista viisi tuli makuupaikoilta. Hän jäi yhden sakon ampuneesta Eckhoffista vajaa viisi minuuttia.

–  Vähän tyhjä olo. En oikein tiedä, että mitä osaisin selittää tekemisestäni, kun itsestäkin tuntuu, että ei nyt oikein ole mitään selkeää selitystä tulokseen. Molemmissa sekä ammunnassa että hiihdossa tunnuttiin olevan aika ulapalla tänään, Mäkäräinen sanoi Ampumahiihtoliiton tiedotteessa.

"Makuupaikkojen ammuntaa pohdittava"

Canmoren kilpailu käytiin kovassa pakkasessa, ja naisten normaalimatka lyhennettiin 15 kilometristä 12,5 kilometriin. Mäkäräinen luonnehti viimaa "aika kylmäksi" ja kovemmaksi kuin aiempina päivinä.

–  Pystyammunta tuntui suhteellisen hallitulle, vaikka sieltä ykkönen tulikin. Makuuta pitää taas koettaa pohtia koutsien (valmentajien) kanssa paremmalla ajalla, että mitkä virheet saattoi aiheuttaa. Sitä ei kannata tässä lähteä vielä arvuuttelemaan.

Mäkäräinen kertoi olevansa hiihtoaikaansa todella pettynyt. Hän pitää yleensä puhtaissa hiihtoajoissa kärkivauhtia, mutta oli tällä kertaa normaalimatkan hiihtoajassa 12:s ja jäi nopeimmalle minuutin ja 16 sekuntia.

–  Tosin monet, kuten norjalaiset viettivät tämän väliviikon korkealla, ja heillä tuntui olevan todella hyvä suksi myös, joten ehkä se selittää heidän kovaa panosta niin naisissa kuin miehissäkin, Mäkäräinen arveli.

Muista suomalaisista Suvi Minkkinen oli 60:s ja Laura Toivanen 83:s.

Dorothea Wierer johtaa maailmancupia 651 pisteellä. Lisa Vittozzi on toisena 646 pisteellä ja Slovakian Anastasija Kuzmina kolmantena 540 pisteellä. Mäkäräisellä on pisteitä 443, ja sijoitus on kuudes.

MAINOS

Kommentoi

Joko yksilöurheilijatkin ovat alkaneet puhua monikossa:"...tunnuttiin olevan ulapalla..."?

Formuloissa tiimin merkityksen vielä ymmärtää, vaikka sielläkin me-muoto välillä tökkii. Hiihtoon en moista toivo, ellei sitten puhuta joukkueviestistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaisalle tullut seinä vastaan. Aika siirtyä lajista pois. Valmennus ja tuki virheiden korjaamiseksi ei mene perille. Nelikymppinen näköjään ei voi tehdä korjausliikkeitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaisalla on makuuammunnassa ase kallellaan. Virhe näkyy hyvin tv:n kuvissa. Ampumahiihtoaseessa on korkea tähtäinlinja . Aseen tähtäimet ovat 6-7 cm piippulinjan yläpuolella. Tällöin virhe korostuu entisestään ja vähäinenkin aseen kallellaan olo vie osumat sivuun. Tämä on tuttu asia jokaiselle ammunnan harrastajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos ase on aina samalla tavalla kallellaan se korjataan tähtäinten siirrolla. Mutta jos se vino asento vaihtelee ja on kohdistaessa vähemmän niin silloin osumat menevät eri kohdalle kilpailussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täältä on meidän turha alkaa neuvomaan. Kaisa on varmasti ampunut useamman laukauksen kuin me matkan varrella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huomannut olen että Kaisan hiihdosta puuttuu terävyys jota aijemmin on ollut. Ammunta on niin pienistä seikoista kiinni että hankala neuvoa mutta itsevarmuus on pikkasen kateissa jatkuvalla etsimisellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

38
Kellojen siirtelyn loppuminen vaatii vielä monta päätöstä – Suomessa ratkaisu kesä- tai talviajasta on vastavalitulla eduskunnalla
34
Yrittäjien Mikael Pentikäinen on huolissaan tulevista verolinjauksista: "Vaalikampanjoinnissa monien puolueiden kädet olivat syvällä yrittäjien taskuissa"
26
Miten Oulun Kaupunginojaa pitäisi kehittää? – kaupunkilaisilta kysytään toiveita ja historiatietoa
22
Kirkkovaltuusto hyväksyi suunnitelmat Ylivieskan uudesta kirkosta – Kirkkohallituksen yliarkkitehdilta kehut hyvästä työstä ja kohtuullisuudesta
10
Kerro meille: Millaisia muistoja sinulla on Iin Rysäklubista?
9
Kärpät kaatui Hämeenlinnassa sysimustaan minuuttiin toisessa erässä – Manner HPK:n salamamaaleista: ”Ei siinä mielestäni mitään isompia virheitä tapahtunut”
7
Lämpötila kipusi kevään ennätyslukemaan tänään Haapavedellä – Matalin maksimilämpötila mitattiin Hailuodossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 12 Ahvenanmaan maakunnassa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. Ruohikkopalojen vaara on suuri Ahvenanmaan, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

218 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Ilkeää on, tuo kateus nimittäin. Alle promille, siis tuhannesosa eläkeläisistä, saa yli kymppitonnin eläkettä (Iltalehti... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

24.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image