Lisää kylmää vettä niskaan – valmentajaa vaihtanut AC Oulu maalasi kotikentällä kahdesti, mutta menetti hyppysissä olleen voiton lisäajalla

David Ramadingayen laukoma maali ei sittenkään riittänyt AC Oululle kotivoittoon. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Urheilu 25.6.2019 20:43
Kaleva

Juuri nyt AC Oulun joukkuetta koetellaan kovalla kädellä.

Tiistai-iltana näytti jo siltä, että valmentajaa vaihtanut seura pääsee juhlimaan Raatissa kauden ensimmäistä kotivoittoaan. Yhden miehen alivoimalla pelannut AC Kajaani oli 2–1-tilanteessa jo köysissä, mutta AC Oulun Fugo Segawan huolimaton pallonmenetys lisäajalla tarjosi vieraille vielä sauman yhteen hyökkäykseen. Siitä Lawson Bekui iski 2–2-loppulukemat.

Tasapeli oli AC Oululle lähes tappioon verrattava takaisku.

Laihaksi lohduksi AC Oululle jäi, että joukkue teki ottelussa kauden ensimmäiset kotiotteluiden maalinsa. Meksikolaiskärki Alberto Alvarado Morin viimeisteli 34. peliminuutilla 1–0-osuman.

Tätä ennen AC Oulu oli tahkonnut hämmästyttävästi viisi kotiottelua ilman tehtyä maalia.

Osuma oli erityisen helpottava myös viimeistelijälleen. Viime kaudella Ykkösen maalikuninkuuden voittanut Morin on tuskaillut alkukauden tehottomuutensa kanssa.

Huolimattomuus riesana

AC Oulun toisesta maalista vastasi David Ramadingaye, joka tälläsi 2–0-osuman 62. minuutilla Morinin tarjoilusta. AC Kajaani kuittasi heti perään 2–1-kavennuksen, kun Brite Andoh ehti ensimmäisenä Juhani Pennasen käsistä lipsahtaneeseen irtopalloon.

Mika Lähderinteen AC Oulun päävalmentajana korvanneen Rauno Ojasen kädenjälki ei näkynyt vielä kovin kirkkaana isäntien otteissa.

Tulevat ottelut näyttävät, saako Ojanen revittyä nimekkäästä ryhmästä enemmän irti kuin poispotkittu edeltäjänsä.

Nyt tarina jatkui totutun tuskaisesti – kahdesta maalista huolimatta. Tällä kertaa parannettavaa jäi puolustuspelin huolellisuuteen.

Lue lisää huomisen Kalevasta. 

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (68)

Kovasti on oululaisen ja kajaanilaisen kuuloista porukkaa joukkueissa. Ainoastaan maalivahdin nimi kuulosti olevan täältäpäin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa keskitytään täysillä kyttämään mitä muut tekee. Nytkin naisten mm-potkupalli valtaa koko ylen, joo ei haittaa, mutta missä lohkossa Suomi pelasi? Oisko järkevämpi käyttää aika ja muut resurssit harjoitteluun pallon kanssa kentällä, kuin että kytätään miten muut pelaa? Youtubesta varmaan löytyy riittävästi klippejä, mistä kattoa ohjeita treeneihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo on se kumma ettei omaa junioriporukkaa päästetä kentälle.
Mikä on sopimus noiden ulkolaisten kanssa ko saavat huseerata joka pelissä vaikkei tuu mitään tulosta ja heidän kauttaa pelattaessa peli aina , aina , sumpuuntuu.
Vuosia sitte oikein ootettiin millon taas kotipeli nyt ei kiinnosta vähääkään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Parissa viime pelissä on muutama junnu istunut penkkiä kuluttamassa, mutta ei heitä ole kentälle päästetty edes jämäminuuteille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ihme valitusta,ei ykkönenkään ole läpihuutojuttu!vois kannustusta olla vaikeallaki hetkellä oman kylän joukkueelle!menkää seuraamaan naisten liigaa castreeniin kun vielä mahollista,ens vuonna onssiki pelaa ykköstä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No niin ois, mutta kun ei ole oman kylän joukkuetta. Kiva kattoo peliä, kun kukaan ei ole tuttu pelaaja, kaikki jotenkin tänne tuotuja. Kärpät on valovuoden potkupalloa edellä tässä. Siellä harjoituksissa on aina kiekko mukana, potkupallossa keskitytään kaikkeen muuhun kuin palloon ja se näkyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Millä kompetenssilla Meriläinen hoitaa tehtäväänsä AC Oulussa? Ilmiö on kovin tuttu jääkiekosta. Peliuransa lopettaneet seuraikonit saavat seurasta suojatyöpaikan ja heistä tulee yhdessä yössä talousosaajia yms. ja vieläpä yleensä ilman minkäänlaista koulutusta. Pääsääntöisesti pestit päättyvät lopulta taloudelliseen katastrofiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis niin ketuttaa tämä sama saamaton oululainen jalkopallo tilanne, ei päästä liigaan vaikka näinkin iso talous alue.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Palautan kausikortin työnantajalleni. Minulla on parempaakin tekemistä illoille, kun katsella rämpimistä huonoine oheispalveluineen. Kiitos, mutta ei kiitos. Joku toinen menköön puolestaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten olis ihan semmoinen strategia että tehdään (ja kehitetään) oululainen joukkue ja pelataan sitten sillä sarjatasolla mihin sillä riittää rahkeet. Jalkapallo on kuitenkin Oulussa vain harrastus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos tämmönen "oululainen" joukkue kiinnostaa, niin kolmosesta niitä löytyy paljonkin. Kakkosessa taitaa olla OLS sellainen. Sinne vaan kannustamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se oli pelaajien omaa hölmöilyä, päästää ack vielä hyökkäykseen ja maalin tekoon lisäajalla. Ihme kikkailua laidalla ja hups pallon menetys.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu
Näytä kaikki kommentit (68)

Uutisvirta

22.7.
Henkilöauto romuttui lunastuskuntoon ulosajossa Sodankylässä, autossa olleet katosivat paikalta
22.7.
Inarijärvellä kuultu avunhuutoja – pelastuslaitos selvittää asiaa helikopterin avulla
22.7.
Lacrosse on hurja laji, jossa pallo viuhuu 180–190 kilometriä tunnissa – Arttu Ylilauri löysi lajin pariin 33-vuotiaana
22.7.
Eurooppaan odotetaan taas ennätyshelteitä: 40 astetta voi mennä rikki Saksassa saakka
22.7.
Britannia haluaa eurooppalaiset joukot turvaamaan merenkulkua Hormuzinsalmella
22.7.
Maailmalla megasuosiota nauttiva kriketti on pyristellyt itselleen jalansijan Oulussa – "Laji sekoitetaan krokettiin" Tilaajille
22.7.
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image